Lehtinen tunnusti rehellisesti, että hän on kuopiolaistaustastaan huolimatta jalkapallomiehenä myöhäsyntyinen. Satuimme aikoinaan Lontooseen yhtä aikaa töihin ja Lassella oli aina lauantai-iltapäivisin parempaa tekemistä kuin lähteä katsomaan jalkapalloa.

Tilanne muuttui täysin, kun hän rupesi Espoossa seuraamaan poikansa pelaamista. Lehtinen on kohta 20 vuotta kolunnut arvo-otteluita ympäri maailmaa. Hän teki kalenterissaan heinäkuussakin tilaa Etelä-Afrikan matkaa varten ja istui Johannesburgissa katsomossa, kun Espanja rökitti Saksan.

Miehen maine laiskanpulskeana nautiskelijana on totta vain puoliksi. Hän osaa nauttia elämästä, mutta on samalla erittäin ahkera työmies. Hänen ansioluettelonsa on laaja ja avara. Jalkapalloväki voi olla varma, että liigan keulakuva näkyy, kuuluu ja tekee.

Lehtinen nosti ensimmäisissä kommenteissaan esiin sen, ettei jalkapallopaikkakunnilla vielä oikein ymmärretä menestyvän joukkueen merkitystä asukkaiden viihtyisyyden ja kaupungin vetovoiman kannalta.

Vaasassa, jonka sattuneesta syystä tunnen paremmin kuin monen muun liigakaupungin, tavataan röyhistellä kysymällä, mistä tuntee oikean kaupungin. - Siitä, että siellä on ruutukaava ja Veikkausliigajoukkue. Laakereilla ei kannata sielläkään silti levätä. Ruutukaava on ja pysyy, mutta Hietalahden jalkapallopyhättö kaipaa nopeasti ehostamista tai uutta pytinkiä.

Puheenjohtaja Lehtisellä riittää työtä olosuhteiden ajantasaistamisessa monella muullakin paikkakunnalla. Pelkästään katsomomukavuudesta tai sen puutteesta vähäisiä katsojamääriä ei voi kuitenkaan syyttää. Jokerit ja HIFK pelaavat helmikuussa olympiastadionilla ja 34 000 lippua on jo myyty.

Suomalaiset innostuvat jalkapallosta, kun pelin taso entisestään nousee ja nuorille kasvaa lisää esikuvia, jotka pärjäävät maailman kentillä. Suomen Palloliiton ja Veikkausliigan pitää aidosti potkia samaan maaliin, jotta strategia 2020, Suomen nouseminen Euroopan 10 parhaan maan joukkoon toteutuu.

Puheenjohtajat Niinistö ja Lehtinen ovat strategian toteuttamisen kannalta avainhenkilöitä. Jalkapallon sinipunayhteistyölle tuo mielenkiintoisen mausteen se, että kumpikin puheenjohtaja on mukana presidenttispekulaatioissa.

Niinistö vaikenee edelleen omista haluistaan vaihtaa Suomen Palloliitto Mäntyniemeen. Lehtinen on sen sijaan avoimesti sanonut, että jos demarien puolueväki haluaa, hän on käytettävissä. Mahdollista poliittista kaksintaistelua värittäisi, että Lehtinen on selkeästi puolueensa oikea laitahyökkääjä.

Pidän Suomen Palloliiton ja Veikkausliigan välistä presidentinvaalia silti epätodennäköisenä. Olen aiemmissa pläjäyksissä rohkeasti arvioinut, että samalla kun Niinistö lähti Suomen Palloliittoon, hän teki ratkaisunsa eikä asetu ehdolle presidentinvaaleissa.

Lehtisen päätyminen Veikkausliigan johtoon viestinee samansuuntaista ajattelua. Hän kirittää, mutta antaa muiden rynniä.

Lisään loppuun selustan turvaamiseksi; nähtäväksi jää!