Tuoreimmat uutiset tekstiltä löytyvät aamusella useimmiten sivulta 235. Kummallista kuinka NHL:n yön tulokset ja erityisesti suomalaispelaajien suoritukset yhä kiinnostavat. Ehkä uuteen päivään lähtö tuntuu turvallisemmalta rutiineja rikkomatta.
Tällä kaudella katsottavaa tosin riittää aiempaa vähemmän. Vanhat parrat hämmästyttävän Teemu Selänteen johdolla takovat edelleen pisteitä, mutta uudet tähdet loistavat poissaolollaan. Alle 24-vuotias suomalainen NHL-kiekkoilija on uhanalainen laji. Kenttäpelaajista vain yhden ottelun tällä kaudella pelannut Teemu Laakso ja kahdesti esiintynyt Jesse Joensuu täyttävät kriteerit, ja hekin niukasti.
Vertailun vuoksi, samanikäisiä ruotsalaispelaajia löytyy taalaliigasta tällä kaudella kaksitoista, joista peräti viisi on syntynyt 90-luvulla. Ymmärrän päävalmentajamme Jukka Jalosen huolen pelaajatuotantomme tyrehtymisestä.
Kaikki pelaa
”Kaikki pelaa” -aate lienee osasyyllinen. Ymmärrän ne lähtökohdat, jotka aikanaan käynnistivät kyseisen herätysliikkeen. Tuntuu tietysti oikealta, että jokaiselle annetaan mahdollisuus kokeilla ja nauttia. Aatteen puuhamiesten näkökulmasta liikkeestä tulikin menestys.
Huippu-urheilun logiikkaan kyseinen lähestymistapa istuu kuitenkin huonosti, sillä nuoret lahjakkuudet turhautuvat liian tasapäistävässä ympäristössä. ”Parhaat pelaa enemmän” -aate saattaisi pitää heidät pidempään mukana.
Kannan huolta siitä, että huippulahjakkuuksille annetaan mahdollisuus kehittyä ja rikkoa rajojaan. Pienen maan rajallisilla resursseilla kaikki tyytyväisenä pitävän järjestelmän luominen lienee kuitenkin lähes mahdottomuus. Pitää valita ja priorisoida. Siinä riittää haastetta myös urheilutoimituksemme tuottajan paikalta Nuoren Suomen pomoksi hypänneelle Kemppaisen Jyrkille.
Vaatii rohkeutta, ja hyviä perusteluja, asettaa huippulahjakkuuksien etu massojen edelle. Pysyminen maailman huippujen kiihtyvässä vauhdissa vaatii kuitenkin nykyistä kovempia otteita, ja kovempia valintoja. Samaan hengenvetoon voidaan tietysti pohtia sitäkin tarvitaanko nykymuotoista huippu-urheilua, ja urheilumenestystä. Valintahan sekin on.
Kipua ja turvotusta
Merkittävimmät uutiset, kuten tuoreen Takahuoneen ilmestyminen, naputellaan urheilun etusivulle hyvin erottuvalla sinisellä tekstillä. Lahjakas nuori seiväshyppääjä Eemeli Salomäki ponnisti etusivulle komeasti, vääristä syistä. Kipulääkkeenä nautittu nesteenpoistaja sai testaajien mittarit punaiselle, ja toi Eemelille kolmen kuukauden kilpailukiellon sekä tuntuvat rahalliset menetykset.
Kävi päinvastoin kuin entiselle miehelle, joka sai kehässä iskun navan alle, mutta nopeasti oikeat lääkkeet. Eemelillä kipu säilyi, mutta turvotus laski. Viimeistään siinä kohtaa olisi kannattanut kääntyä lääkärin puoleen.
Toisaalta tunnen sympatiaa nuorta, hyväntahtoista seiväsmiestä kohtaan. Nykypäivän huippu-urheilija joutuu luovuttamaan päivittäiset olinpaikkatietotonsa 24/7/365 ja olemaan testaajien tavoitettavissa tuntien varoitusajalla. Kaupanpäällisenä annetaan ilmeisen monisäikeiset ohjeet siitä mikä on sallittua, mikä ei.
Toimiva dopingkontrolli vaatii totta kai ankarat toimenpiteet, mutta eipä tule äkkiseltään mieleen mitään muuta ammattia, toimenkuvaa tai tilannetta, missä joutuisi elämään samanlaisen suurennuslasin alla. Paitsi avioliitto, tietysti.
Eurooppaan
Isot pojat puuhastelevat taas jääkiekon Eurooppa-liigaa. Kansainvälisyys avaa kuulemma suuria taloudellisia mahdollisuuksia, ja tulenkantajien kalvoilla vilahteleekin joukkueita Pariisista Shanghaihin. Rohkenen epäillä hankkeen mielekkyyttä. Se mikä alussa näyttää pahalta ei tässä tapauksessa välttämättä tunnu lopussakaan hyvältä.
Shanghain Soltut nimittäin tuskin herättää Raumalla yhtä suuria tunteita kuin naapurikaupungin Ässät ja Jokerien vierailu Hämeenlinnassa virittää sikakatsomon älyköt taatusti väkevämpään vimmaan kuin vaikkapa Pariisin Hertat.
Toisaalta, Raumalla ja Hämeenlinnassa tuskin tarvitsee asiaa pohdiskella, sillä taivaspaikka kyseiseen liigaan aukeaa vain suurten markkinoiden joukkueille. Hanketta kehitellään vahvasti talouden ehdoilla, toivottavasti joku vaivautuu kysymään myös kannattajien mielipidettä.
Ihme touhua
Kai Suikkanen sai potkut Lokomotiv Jaroslavista. Kui, kysyy turkulainen. Kun mikään ei riitä, lienee oikea vastaus. Venäläiseen johtamiskulttuuriin ei kuulu keskustelu, eikä muu länsimäinen hapatus. Eikä pelaajia sovi käsitellä yksilöinä. Suikkanen todettiin syylliseksi molempiin, ja liipasinsormi koukistui heti tilaisuuden tullen. Ihme touhua, mutta Heikkilä ja Summanen sentään jatkavat. Sitä ei pidä ihmetellä.
Hannu Aravirta puolestaan palasi valmentajamarkkinoille. Oulun Kärpissä aikanaan pelannut, maajoukkueemme pitkäaikainen luotsi, saa nyt tilaisuutensa puolen Suomen joukkueen päävalmentajana.
Tunnen Aravirran kiekkoympyröiden ohella myös golfkentältä. ”Bogi kuitenkin” -herraseurueen kantavana voimana Ara suhtautuu kolopalloon lähes yhtä suurella intohimolla kuin jääkiekkoon. Kärpissä bogipeli ei kuitenkaan riitä, niin syvällä kevään 2008 mestari tällä hetkellä kyntää.
Kärppien muukalaislegioonan komentajana myös valmentajan kielitaito joutuu koetukselle. Siispä vihjeeksi: ”To the rocks, boys!” todennäköisesti johdattaa joukkueen jääpalojen pariin baaritiskille, ei kaukaloon. Komentokielestä riippumatta uskon Kärppien jatkossa kiertävän pahimmat karikot ja nousevan taistelemaan suorasta pudotuspelipaikasta.
100%
Palataan takaisin teksti-tv:n sivuille ja naksutellaan numerosarja 274. Jalkapallon EM-karsinnan sarjataulukko ei valehtele. Suomi kaatoi San Marinon jännittävien vaiheiden jälkeen 8-0, ja saalisti karsinnan avauspisteensä.
Rintaa kannattaa röyhistellä kuitenkin hillitysti. San Marino jäi 13:nnen kerran peräkkäin ilman maalia, ja joukkueen karsintahistoria sisältää nyt 95 tappiota, kaksi tasapeliä ja nolla voittoa. Olli Huttusen voittoprosentti päävalmentajana puolestaan nousi tasan sataan, ja todennäköisesti myös pysyy siinä.
Palloliitto valmistelee seuraavaa päävalmentajavalintaa huolella. Kotimaisista nimistä vahvimmilla lienevät Mixu Paatelainen ja Sixten Boström. Huttusen yhden ottelun näyttö tuskin riittää, ja Markku Kanerva saattaa sittenkin kompastua valitsijoiden silmissä karisman puutteeseen, huolimatta mainiosta menestyksestään pikkuhuuhkajien valmentajana.
Tanskan kahdessatoista vuodessa kolme kertaa arvoturnaukseen johdattanut Morten Olsen nousee ulkomaisten vaihtoehtojen pörssissä. Edellisen tanskalaiseläkeläisen näytöt eivät kuitenkaan vakuuttaneet, Richard Möller-Nielsenin johdolla Suomi voitti vain yhdeksän kertaa 34 ottelussa. Suosittelen vaihteeksi suomalaista vaihtoehtoa.
Ambivalentti
Viikon sitaatti: ”Olen ambivalentti. Änärissäkin rightin jätkät iskevät maaleja.” Näin totesi näyttelijä Esko Kovero yhteisen kulman kuppilamme, Kujakollin, nurkkapöydässä. En ihan täysin ymmärtänyt viestin sanomaa, mutta arvelen sen liittyvän kaksikätisyyteen, ja oikealta ampumiseen. Esko opetteli jääkiekon salat Outokummun ulkojäällä ennen kuin puski ensimmäisellä yrityksellään Teatterikorkeaan.
Kyseisenä iltana lavalla tahtia iski Blues Company, ja me vedimme Eskon kanssa baaritiskillä aavistuksen ylipitkää vaihtoa. Suurista puheistamme huolimatta maalit jäivät iskemättä, ainakin minulta. Eikä teksti-tv Eskonkaan osumista mitään maininnut.
Kipua ja turvotusta tuntui silti pitkälle alkuviikkoon.