On todellakin käsittämätöntä, että Red Bull on voinut hukata niin monta mahdollisuutta tällä kaudella suvereenin ylivoimaisella kalustolla. Kunnioitukseni Red Bull Racingia kohtaan on kasvanut kauden mittaan. Mutta mitä enemmän sähläyksiä sattuu sitä ristiriitaisemmalta kuitenkin tuntuu. Aivan kuin Red Bull ei sittenkään olisi valmis voittamaan mestaruutta. Talli vaan ei ole kypsä siihen.

Ferrarin ja Red Bullin talleissa on selkeä kulttuuriero. Uskon, että ratkaiseva tekijä on sisäisen paineen luomisessa ja sen hallinnassa. Luca di Montezemolon kautta koko konserni (lue: koko Italia) asettaa tallille sellaiset tavoitteet, että niiden jääminen saavuttamatta johtaisi julkiseen häpeään. Energiajuomassa ja Dieter Mateschitzissa ei ole läheskään samaa voimaa ja tunnetta.

Domenicali korosti lausunnoissaan myös sitä, miten tärkeää on ollut pitää keskittyminen kohdallaan. Voittoja tavoitellaan, mutta niihin ei pidä tuudittautua ennen kuin pisteet on pussissa. Domenicali rauhoittelee omia joukkojaan, mutta ennen kaikkea kuljettajiaan. Hän on ollut riittävän kauan mukana tietääkseen sen, että kuljettajat ovat sekä vahvin että heikoin lenkki. Jos kuljettajan keskittyminen herpaantuu, sortuu kaikki kova ja määrätietoinen työ silmänräpäyksessä.

Domenicali tietää, että kuljettajat ovat oma rotunsa, ja kuinka heitä on pidettävä hyvänä ja herran nuhteessa oikeassa suhteessa.

Kun jäljellä on vain kaksi kisaa, keskitytään vain ja ainoastaan jälkimmäiseen.

Mark Webberin ulosajo käy hyvänä esimerkkinä edelliseen. Webber on edelleen vahva mestariehdokas, mutta en olisi uskonut hänen tekevän noin alokasmaista virhettä kuin nyt Korean GP:ssä.

Webber on kuljettajana ja henkilönä niin vahva ja älykäs, että oletan häneltä kovan tason itsenäistä suoritusta. Vaikka australialainen tulistuukin ja valittaakin välillä, ei tallin silti tarvitse häntä valvoa. Kyllä Webber tietää mitä pitää tehdä. Ainakin häneltä voi edellyttää sitä.

Siksi ulosajo märältä kanttikiveltä tuntuu käsittämättömältä.

Kisan vihdoin alettua kunnolla Webberillä ei ollut mitään hätää. Hän ajoi varsin yksin toisena, joten näkyvyys oli huomattavasti parempi kuin jälkijoukolla. Kisa oli vasta alussa, joten riskin ottamista ei tarvinnut edes ajatella. Kunhan vaan olisi ajanut tasaisen varmasti, jopa ylivarovaisesti, kunnes tuntuma olosuhteisiin oli saatu hanskaan.

Kanttikivien päältä ajaminen nopeuttaa kierrosaikaa huomattavasti. Siksi niille halutaan kiivetä mahdollisimman aikaisin. Märkien kivien liukkautta ei kuitenkaan itse kannata lähteä testaamaan. Kuljettajat usein pyytävätkin tallia seuraamaan televisiokuvia ja tekemään radan varrella havaintoja siitä, miten muut alkavat kanttikiviä käyttää.

Joko Webberin ote vain herpaantui tai hän lähti ottamaan turhaa riskiä. Muut kuljettajat ajoivat samassa kohdassa metrejä irti kanttikivestä.

Toinen kysymyksiä herättävä asia oli Webberin tapa hallita tilanne pyörähdyksen jälkeen. Auto ei osunut ratavalliin niin kovaa, että se olisi vaurioitunut ratkaisevasti. Miksi Webber antoi auton rullata takaperin, kun olisi vielä voinut yrittää pelastaa tilanteen jarruttamalla ja pysähtymällä? Tätä kyselee varmasti myös Webberiin törmännyt Nico Rosberg, jolla ei ollut mitään mahdollisuutta olla osumatta radan yli valuvaan autoon.

Osumassa meni samalla Webberin kisa pilalle, kun mahdollisuuksia selvitä vielä oli.

Siinä missä Ferrari osaa pitää kuljettajat aisoissa Red Bullin johto on keksittynyt ja luottanut liikaa ylivertaiseen autoonsa. Tämäkään ei tosin ole onnistunut täydellisesti, sillä Sebastian Vettelin moottoririkko kertoo laadunvalvonnan puutteista. Toki korkeilla kierrosluvuilla käyvä moottori voi hajota yllättäenkin, mutta turhan usein vastaavia tilanteita on sattunut tällä kaudelle. Ja pääasiassa Vettelille.

Renault otti syyn niskoilleen moottorin hajoamisesta, mutta olisi mielenkiintoista tietää oliko vika todella moottorissa (Renaultin vastuu) vai sen oheislaitteissa (Red Bullin vastuu).

Red Bull on nopein auto, mutta epäluotettavuutensa takia sitä ei enää voi sanoa parhaaksi. Fernando Alonso kuuluttaa koko ajan tasaisten suoritusten perään. Hän ei puhu voittamisesta, vaan palkintopallisijoituksiin yltämisestä tasaisen varmasti.

Tässä Ferrari on onnistunut paremmin kuin ennalta arvioitiin. Ja tästä vinkkelistä katsottuna Ferrarin voidaan katsoa olevan paras auto. Sillä ehkä jää aika-ajossa muutaman sadasosan, ehkä kymmenyksen Red Bullille, mutta kisassa Ferrari on jopa parempi.

Jäljellä on kaksi Grand Prix’ta. Autolle ei voida enää tehdä juuri mitään. Erityisiin kikkoihin ei ole mahdollisuutta, koska käytännön testaamiseen ei ole aikaa ollenkaan. Perjantain harjoitukset on käytettävä entistäkin tarkemmin auton säätöjen hienosäätämiseen kuin uusien asioiden kokeiluun.

Red Bullin johdon on nyt keskityttävä kuljettajiinsa. He ratkaisevat MM-taistelun. Kuljettajat ovat tärkeämässä asemassa kuin auto.

Vaikuttaa siltä, että Red Bull -kuljettajille on annettu kyllä vastuuta, mutta heidän on samalla annettu toimia liian itsenäisesti. Myös liiallinen tasa-arvo alkaa nyt kostautua. Sebastian Vettelin tiedetään olevan päättäjien lemmikki, mutta Webberin jättäminen oman onnensa nojaan johtaisi todennäköisesti häviöön.

Jenson Button on pois mestaruuspelistä. McLarenilla kaikki pelataan nyt Lewis Hamiltonin varaan. Ferrari on jo pitkään panostanut Alonsoon. Kolmas sija toi Felipe Massalle lisää potkua, joka varmasti motivoi auttamaan Alonsoa. Kauden viimeisistä kilpailuista toinen on jopa kotikatsomon edessä ja tässä tilanteessa brasilialaisyleisökin tiedostaa, mitä Massan pitää tehdä.

Uuden pistelaskujärjestelmän kautta mikä vaan on mahdollista. Vaikka Webber sähläsikin Koreassa, uskon hänen edelleen olevan Alonson kanssa päätaistelupari.

Kunhan vaan Red Bull -pomot eivät tee tilanteesta liian monimutkaista.

On aika pelata yhden kortin varaan.

Jukka Mildh