Aina silloin tällöin kuulen jostain tarinoita miten nuorten valmentajat räyhäävät, kiroilevat ja nimittelevät nuoria. Mun mielestä nuorisovalmentaja ei sais syyllistyä mihinkään edellisistä. Liian monelle nuorelle se valmentaja on ennen kaikkea esikuva ja idoli! Sitten kotona ihmetellään että miks nuoret kiroilee niin nuorena ja nimittelee ihmisiä eläimiksi ja vaikka miksi.
Ihan samalla tavalla kun koulussa, niin urheilukentilläkin pitäisi panostaa myös kasvatukseen ja eettisiin arvoihin. Mitä nuoremmista urheilijoista puhutaan sitä herkemmin he altistuvat ja matkivat idoleidensa käytöstä. Tässä tilanteessa seuroilla on mielestäni erittäin suuri vastuu siitä, kenet he palkkaavat tai valitsevat valmentajaksi nuorille. Vaikka varmasti päänvaivaa tuottaa valmentajapuola jollain tasolla, niin ei mun mielestä se ole tekosyy altistamaan nuoria väärille vaikutteille.
Mielestäni Nuori Suomi tekee hienoa työtä juuri tällä saralla. Sinettiseuroja on Suomessa jo paljon ja noin 35% kaikista seurassa urheilevista nuorista kuuluu seuraan jolla on sinettiseuran status. Sinettiseuran statuksen omaava seura on sitoutunut noudattamaan sääntöjä, joihin kuuluu myös eettiset ja kasvatukelliset periaatteet. Toivonkin että mahdollisimman moni seura hakisi sinettiseuran statusta ja noudattaisi näiden laatimia "laatukriteereitä"!
Toinen asia mikä nuorisoliikunnassa mietityttää on se, että liian usein halutaan nostaa urheilija liian aikaisin huipulle ja todellisuudessa tyrehdytetään motivaatio ja urheilun hauskuus. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että urheilu on ollut aina hauskaa, ja treenimäärät ovat kasvaneet maltillisesti. Totta kai motivaatio on joinain aikoina ollut hakusessa ja iloa on pitänyt taas etsiä perusasioista. Itse olen noussut maailman huipulle vasta reilusti yli kaksikymppisenä, ehkä lähempänä kahtaviittä. Silti en koe että se olisi ollut liian myöhään.
Joskus nuorien urheilijoiden päälle ruvetaan kasaamaan paineita ja odotuksia liian nuorena ja "pakotetaan" heidät treenaamaan kuin hullut ja unohtamaan kaiken muun elämässä. En ole koskaan nähnyt että tämä toimintamalli olisi tuottanut ainakaan pitkäkestosta tulosta. Itse rupesin "ottamaan tosissaan" urheilun vasta noin kuusi vuotta sitten. Sitä ennen se oli vain kiva harrastus.
Pointti tässä ehkä onkin se sekä vanhemmille että valmentajille. Antakaa nuorten urheilla sillä tasolla ja tavalla kun he itse haluavat. Ensinnäkään kaikki ei edes halua olla maailman parhaita vaan haluaa vaan harrastaa ja kehittyä. Se ei tarkoita etteikö tämä henkilö jossain vaiheessa voisi olla maailman paras, koska yleensä kun on hauskaa urheilla niin tuloksetkin paranevat. Tulosten paranemisen myötä unelmat ja tavoitteetkin usein muuttuvat. Kyllä nuoretkin ihmiset tietävät mitä he haluavat vaikka aikuiset on aina sanomassa heille toista.
Omasta nuoruudesta muistan yhden hauskan tarinan. Tykkäsin skeitata paljon ja olin kertonut siitä myös valmentajalle. Yhtenä päivänä sain taas harjoitusohjelman ja siellä oli yksi treeni vaihdettu skeittaukseen. Olin aivan innoissani ja valmentajakin huomasi että tempaus kannatti. Se toi lisää intoa harjoitteluun myös muissa kuin skeittaustreeneissä. Valmentajan tulisi olla aina samalla aaltopituudella valmennettavan kanssa ja tehtävä yllätyksiä jotta into ja motivaatio säilyisivät korkealla.
Valmentajan vastuu on todella paljon suurempi nuorten kanssa kuin aikuisten kanssa. Siksi tässä tulisi olla erittäin tarkka ja kriittinen. Annetaan nuorten harrastaa ja pitää hauskaa valitsemallaan tavalla urheilun parissa!
- Mika -