Valtiontalouden kehykset seuraaville neljälle vuodelle kertovat karua kieltä. Vuotuinen velkaantumistahti vakiintuu noin 7 - 8 miljardiin euroon ja näyttäisi jatkuvan vuoden 2014 jälkeenkin hamaan tulevaisuuteen. Ikääntymisen haasteisiin törmättäisiin siis tuntuvassa takanojassa.
Kehyskeskustelu on ollut yllättävän yksituumaista. Kaikki ovat sitä mieltä, että velkaantuminen pitää katkaista ja jotkut puhuvat jopa lainojen takaisinmaksusta. Silti näyttää, että aivan toista suuntaa osoittavat kehykset kyllä hyväksytään.
Vastauskin on vakio: Seuraava hallitus hoitaa tämän ajatusten ja päätösten ristiriidan. Ikään kuin ajanlasku ja talouden kulku aloitettaisiin vaalien jälkeen ihan alusta.
Kehyksessä ei siis tehdä uusia poliittisia linjauksia. Huomioon on kyllä otettu tämän hallituksen jo tulevaisuuteen lupaamat etuisuudet ja menonlisäykset. Nekin tullevat hyväksytyksi, joten seuraavalle hallitukselle syödään leivätön pöytä.
Aika laaja yksituumaisuus vallitsee myös siitä "ettei toisteta viime lamanhoidon virheitä". Silti jotain ehkä kannattaisi yrittää uudestaan. Silloinhan 90-luvun puolestavälistä viiden vuoden aikana Suomi nousi EU:ssa jälkijoukoista kärkeen niin julkis- kuin kansantalouden tai työllisyyden mittareillakin, ja maailmalla tusinasarjasta ykköseksi kilpailukykytutkimuksissa.
Monet yksilöt kyllä kokivat kovia, kaikkein kovimpia pysyvästi työttömäksi jääneet tai valuutta- ja korkoloukkuun pudonneet. Näiltä osin perustilanne on nyt paljon parempi.
Moni korostaa nyt vakavaa vastuun kantamista. Sillä kait tarkoitetaan, että pitää rohjeta tarttua myös hankaliin toimiin. Ehkä samalla kannattaisi pitää mielissä, että velanotto on kovin kevyttä puuhaa verrattuna sen maksuun.
Elvytys on oikein käytettynä hieno ja tarpeellinen asia. Mutta elvytys ei tarkoita kaikkien olemassa olevien menojen koskemattomuutta eikä rakenteellisen alijäämän pyhittämistä, niin kuin keskustelujen lähtökohtana nyt tuntuu olevan. Kohdennettuja ruiskeita talouden nousu kyllä kaipaa, 90-luvulla lääke oli panostus koulutukseen ja T&K-alueeseen, eivätkä ne tarpeet vanhene koskaan.
Kukaan ei vielä tiedä, mitkä puolueet ovat seuraavassa hallituksessa, jolle on taakkaa kertynyt. Olisi kaikille halukkaille eduksi, jos kukin puolue jo nyt hahmottaisi ohjelman, jolla taakka hoidetaan. Erityisen hyvä olisi tietysti äänestäjienkin tietää, miten tosipaikassa sitten toimitaan.
Pari ajatusta näin aluksi. Hallinto kuin hallinto paisuu ja oppii kuluttamaan rahaa hyvinä vuosina. Selkeä säästökuurin signaali ylhäältä kulkee kyllä äkkiä läpi organisaation, ja tulosta syntyy ilman kummempia kärsimyksiä. Pari prosenttia budjetista tuottaa aina miljardin.
Edelleen, kannattaisiko sittenkin jättää niiden uusien menoerien päättäminen seuraavan hallituksen tehtäväksi, olisihan se reilumpaakin kuin pelkän kattamisvastuun siirtäminen. Ja vielä, pörssikin tuottaa taas myyntivoittoja, joten pääomaveron nosto ei kovin paljoa kulutuskysyntää heikentäisi.
Olen jo aiemmin pohtinut kansallisen vakausneuvoston tarvetta. En sillä, että se juuri tästä pälkähästä pelastaisi, vaan oikeastaan hyviä aikoja varten. Esimerkiksi sellaisia kuin 2007 vaalien alla, jolloin kilvan puhuttiin tulevasta "jakovarasta" ja joka 2008 budjetissa pääosin jaettiinkin. Sitä varaa vaan ei koskaan tullut. Asiaintunteva vakausneuvosto tuskin koskaan suosittelisi jakamaan jotain, jota ei ole eikä tule.
Lisää aiheesta: Iiro Viinanen: Todellisuus voi olla oletettua karumpi