Ammattitasolla snookerissa eivät sellaiset rahasummat ole liikkeellä kuin esimerkiksi tenniksessä tai golfissa. Nekin ovat toki kasvussa pelin suosion ja näkyvyyden noustessa, mutta aina löytyy joku jolle mikään ei riitä. Inhimillinen ahneus on tässäkin pelissä mukana ulkoisesta herrasmieshabituksesta huolimatta, kuten nyt on saatu nähdä maailman ykköseksi nousemassa olleen John Higginsin lahjontatapauksessa.

Higginsin ura on mitä todennäköisimmin ellei ohi niin ainakin poikki pitkäksi aikaa. Siitäkin huolimatta, että tapauksessa on piirteitä, jotka pakottavat ainakin minut kysymään miten pitkälle ns. tutkiva tai paljastava journalismi voi tunkeutua ihmisen elämään ja käytännössä yllyttää häntä rikokseen. Eikö se ole vähintään yhtä tuomittavaa kuin perinteinenkin ahneus?

Managerin kautta kohteeseen

Higginsin tapaus ei ole lajissaan suinkaan ensimmäinen. Viisi vuotta sitten englantilainen Sun-lehti ”käräytti” australialaisen snookerpelaajan, silloin vasta 28-vuotiaan Quinten Hannin tarjoamalla tälle peitellysti lahjuksia. Hann, joka muutenkin kyllä oli tunnettu lajin pahana poikana ja saanut mm. raiskaussyytteitä, tuomittiin kahdeksan vuoden kilpailukieltoon. Hän ilmoitti lopettavansa kokonaan ja katosi jonnekin kengurumaahan.

Nyt asialla oli News of the World -lehti, joka väittää saaneensa sisäpiirin tietoa siitä, että snookerin kattojärjestön johtokunnassakin istuvat Pat Mooney ja hänen kauttaan John Higgins olisivat lahjottavissa. Lehti otti liikemiehiksi naamioituneiden toimittajiensa kautta yhteyttä ja tapasi Mooneyn parikin kertaa edinburgilaisessa hotellissa aivan kaupungin historiallisen linnan kupeessa.

Varsinaista lahjontakokousta valmistelevissa tapaamisissa Mooney oli kaksikin kertaa epäillyt, että ”liikemiehet” ovat lehtimiehiä, mutta lopulta ahneus oli ollut suurempi kuin epäilys. Näin hän, ja sitä myöten myös Higgins suostuivat tapaamiseen Kiovassa, jossa olivat alun perin neuvottelemassa uudenlaisen snookersarjan tiimoilta.

Loppu on sitten nykyaikaista videohistoriaa. Mooney ja Higgins istuvat aika rentoina kiovalaisesa hotellihuoneessa ja sopivat neljän erän häviämisestä tulevissa kilpailuissa 300 000 euron hinnasta. Videon alussa Higgins naureskelee, ettei kai täällä vain ole kameroita ja lopussa otetaan ryypyt ja toivotetaan sikäläistä kippistä. Kaikki vaikuttavat kovasti tyytyväisiltä.

Higginsille diili on sinänsä oivallinen, sillä hän sopii ainoastaan neljän ”framen” eli erän häviämisestä, eikä suinkaan yhdenkään ottelun. Eriähän saattaa snookerottelussa olla viidestä – 35:een. Kaiken lisäksi naamioituneet toimittajat ovat videon ulkopuolella korostaneet, että tahallisia erätappioita ei käytetä vedonlyöntiin normaaleissa toimistoissa, vaan kyseessä on ”isojen poikien salainen peli, josta ei tule yleistä tietoa”! Kiinni jäämisen mahdollisuus on näin olematon.

Jo tuon olisi pitänyt hälyttää, mutta mukava pikku summa sokaisi Higginsinkin, joka videolla ajattelee kaiken lisäksi, että rahan voisi siirtää vaikka hänen espanjalaisiin kiinnelainoihinsa.

Myös yllyttäminen on rikos

Täytyy olla aika filantrooppi jos uskoo, että videolla Mooney ja Higgins toimivat näin vain pelätessään olevansa ukrainalaisen mafian kynsissä kuten he itse ovat selittäneet. Ilmiselvästi tilanteessa tehdään sopimus tahallisesta häviämisestä, joka samalla on sopimus rikokseen ryhtymisestä, vaikka varsinainen rikos onkin tarkoitus tehdä vasta tulevaisuudessa.

Higginsiä ei voi mitenkään puolustella. Hän tulee saamaan kilpailukiellon, sakkoja rapsahtaa, maine menee ja samalla todennäköisesti koko ura. Manageri Mooney on jo ehtinyt erota snookerin johtoelimistä, mutta joutuu hänkin ainakin taloudellisiin sanktioihin. Sen verran selvät todisteet videolta on nähtävissä.

Mutta on asialla toinenkin puoli. Erityisen mielenkiintoista on miten pitkälle lehdistö voi mennä pyrkiessään luomaan kohujuttuja ja sitä kautta lisäämään ainakin levikkiään. Vaikea on uskoa, että toimittajat ja lehti olisivat vain huolissaan urheilun puhtaudesta. Nyt toimittajat, joiden kasvot on taitavasti peitetty sekä videolla että tilaisuudesta otetuissa valokuvissa, laativat ansan, johon Mooney ja Higgins ahneudessaan lankesivat.

Yksi toimittajista on ilmeisesti ollut nimeltään Mazher Mahmood, joka on tullut tunnetuksi vastaavista tempauksistaan aikaisemminkin. Hän esimerkiksi esiintyi ”valesheikkinä” vuonna 2006 Dubaissa, jonne houkuteltu Englannin maajoukkuevalmentaja Sven-Göran Eriksson meni lankaan lupautumalla Aston Villan manageriksi, jos sheikki ostaa seuran.

Kun lehti sitten julkaisi vedätyksen, Englannin jalkapalloliitto ilmoitti, että ruotsalaisen ura päättyy Saksan MM-kisojen jälkeen. Julkisuuteen erottiin sovussa, mutta lähtökohta oli valesheikin paljastus. Eriksson haastoi lehden oikeuteen, mutta juttu sovittiin. Lehti maksoi mieluummin kuin lähti käräjöimään.

Keskustelu tuomitsee kohteet

On pakko ihmetellä myös nyt, ellei lehteä haasteta. Onhan ”Puhalluksessa” kysymys lehden toimittajien selvä yllytys, joka ainakin meillä täyttää rikoksen tuntomerkit. Lisäksi video on kuvattu hotellihuoneessa kohteiden tietämättä, ei yleisellä alueella. Moista videota ei ainakaan meillä voi laillisesti julkaista.

En tiedä onko meininki sitten toisenlainen Brittein saarilla. Yllättävää joka tapauksessa on ollut, että kahlatessani läpi paljon englantilaisia keskustelupalstoja, vain ani harva tuomitsee lehden, mutta sitäkin useammat Higginsin. Osa uskoo salaliittoon, jonka toteuttamiseen olisi tarvittu toimittajia. Kenties huvittavin oli uskomus siihen, että maailman ykköspaikalta putoamassa oleva Ronnie O´Sullivan olisi suurin takapiru, koska ”hänen äitinsä on kahdesti pidätetty yhteyksistä italialaiseen mafiaan”! Ronnie sitä paitsi putoaa joka tapauksessa ja uusi ykkönen on tuore maailmanmestari Neil Robertson.

Keskustelu Brittein saarilla käy kuumana. Higginsiä ei pidä puolustaa, mutta tapaus on myös selvä esimerkki siitä miten pitkälle ns. journalismikin on nykyaikana valmis menemään. En voi mitenkään ymmärtää, jos ko. lehti välttyisi rankoilta seuraamuksilta yllyttäessään toimittajiensa kautta rikokseen.

Moraalisesti toimittajien valehenkilöinä esiintyminen ja ansan virittäminen tuntuu vielä järkyttävämmältä. Jos journalismi saa tällä tavalla jyllätä, niin silloin alkaa pesuveden mukana mennä muitakin kuin snookerpelaajia tai jalkapallovalmentajia.

Arto Teronen