Minulle kyseinen sana merkitsee kuitenkin paljon enemmän.

Bomberos on liikunnanopiskelijoiden vuosikurssimme, vuonna 1985 palvelukseen astuneiden, kurssin nimi. Meitä edeltävä vuosikurssi tunnettiin muistaakseni nimellä Valitut Palat ja seuraava totteli varmuudella nimeä Buffalot. Kurssimme nimi, Liikunnan musta takki ja kirkasotsainen usko urheilun ja liikunnan hyvää tekevään voimaan yhdisti meitä, silloin niin kovin nuoria sankareita.

Nimi tarttui matkaamme vahingossa, kuten hyvillä asioilla on tapana. Syvälammen kastajaisten jälkeen joku, saattoi olla Aki, alkoi hyräillä kauan sitten unohtuneen saksalaisartistin tutuksi tekemää bom-bom-bom-bom-bom-bomberos rallatusta, joka tarttui ja levisi kulon lailla.

Hyinen sukellus riitteiseen lampeen yhdisti meidät muihin Liikuntalaisiin, ja ainakin omasta mielestämme varsin persoonallinen nimemme puolestaan erotti meidät muista. Yhdessä aloimme opiskella, urheilua ja elämää. Painotukset vaihtelivat, itse keskityin ensimmäisenä opiskeluvuotenani pääosin jälkimmäiseen, mistä osoituksena talven aikana kertyneet seitsemän opintoviikkoa.

Arvaattekin varmaan, päivääkään en vaihtaisi pois.

Fiilaten ja höyläten

Kaikkea tätä muistelimme viime viikonvaihteessa kurssijuhlassamme, Porvoon saariston perukoilla.

Huurresuunnistuksen muistoa kunnioittaen aloitimme lystinpidon vaelluksella syksyisessä metsässä. Yllättäen kaikki löysivät tiensä takaisin, omin jaloin. Alkuperäisversiossa muutama urheilujuoman väsyttämä teki paluumatkan yleensä taksilla.

Saunoimme ja söimme. Mukaelma olviviestistä yhdisti kiehtovalla tavalla vahvuutemme. Illan jo tummuttua pääsimme lopulta asian ytimeen, retrotenttibileisiin. Bändimme pojat soittivat edelleen vetävästi ja sivistystoimenjohtaja Oskun balladi sai sukat pyörimään tyttöjen jaloissa.

Honkalehdon Essin bravuuri, ilman paitaa vedetty ”Fiilaten ja höyläten” katkaisi viimeisetkin pidikkeet, aivan kuten silloin ennen. Lystinpitoa riitti pikkutunneille asti, ja aamuun mennessä ehti kuulla monta mielenkiintoista tarinaa. Erityisesti seksiterapeutiksi jatko-opiskelleella Sannalla riitti juttuseuraa. Vuodet tekevät tehtävänsä.

Huono vitsi

Valtaosa kurssimme kuudestakymmenestä ammattilaisesta tekee edelleen työtään liikunnan ja urheilun parissa, moni liikunnanopettajana. Heidän työtään arvostan erityisesti. Vaatii luonnetta ja osaamista saada lökäpöksyt ja napapaidat oikeasti liikkumaan, ja ennen kaikkea ymmärtämään liikunnan merkitys.

Kunpa päättäjätkin ymmärtäisivät, saati arvostaisivat. Kahden viikkotunnin tuntikehys vaikuttaa lähinnä huonolta vitsiltä.

Sama pätee mielestäni alamme arvostukseen laajemminkin. Harvassa ovat ne päätöksentekijät, jotka oikeasti uskaltavat liputtaa urheilun, tai edes liikunnan puolesta. Okei, myönnetään, uimahallit, pyörätiet ja hiihtoladut liikuttavat ansiokkaasti tiettyä kansanosaa. Mutta, entäpä jos tanhu tai tasatyöntö ei kiinnosta?

Skeittiramppi joka laaksoon, puolipaipit kukkuloille! Ja parcour-rata ankeimmankin ostarin kylkeen. Väitän, että alkaisi nuoriso liikkua. ”Liian kallista.”, kuulen jonkun kuiskaavan. Pötypuhetta, sillä samanaikaisesti elämänkaaren toisessa päässä liikkumattoman elämäntavan tuomia vahinkoja korjataan huomattavasti kalliimmalla. Ugh.

Lentäjäpoika

Opiskeluvuosien mitokondriot ja millimoolit ovat päässeet minulta pääosin unohtumaan. Kurssikaverini eivät, tietenkään. Moniin heistä törmään onneksi edelleen työssäni. Bomberos -henki elää ja voi hyvin yleisurheilun, maastohiihdon, taitoluistelun, pikaluistelun ja monen muun lajin valmennuksessa, sekä urheilujärjestöjen johtotehtävissä.

Toisenlaisiakin kohtaloita tietysti löytyy. Kämppäkaverini, ja kurssimme pappa, Jyke, toteutti pitkän harkinnan jälkeen poikavuosien suuren unelmansa ja kouluttautui Liikunnan vuosiensa jälkeen liikennelentäjäksi. Aavistelinkin jotain sellaista, sillä 21 neliön opiskelijaboksimme tapetoitiin aikanaan lentokoneen kuvilla.

Maailman tuulet ovat kuljettaneet perämies Jyken varsin eksoottisiin paikkoihin. Tällä hetkellä hän lentää laajarunkoistaan Frankfurtista Kabuliin, ja tähän mennessä myös aina takaisin. Ensimmäisellä reissullaan Jyke kuskasi sairaalahoitoon sodassa vammautuneita afgaanilapsia. ”Veti hiljaiseksi.”, kuului tyhjentävä kommentti. Hattua päästä.

Kuumatkalla

Perämiehemme lensi aikanaan myös Lontoo-Lagos -reitillä, kera paikallismiehistön. Niiltä vuosilta kuulimme toisenlaisen tarinan, koulunkäyntiteemaamme liittyen. Se meni suurin piirtein näin.

Erään kerran matkustamohenkilökunnan jäsen piipahti ohjaamossa ja kyseli pilotilta missä mennään. Jyke katseli alla avautuvaa karua maisemaa ja tokaisi testimielessä ”kuussa”. ”What, really?”, kuului hämmentynyt kysymys. ”Kyllä, poikkeusreitti. Lontoosta kuun kautta Lagosiin.”

”They never tell me anything!”, mumisi ilmojen ammattilainen ja poistui niskojaan nakellen ohjaamosta. Tarinan opetus liittyy tietysti perusopetuksen ja koululaitoksen tasoon, tässä tapauksessa ilmeisen heikkoon. Ammatinvalintaanhan se ei voi liittyä. Eihän?

Taakse poistu!

Estradilla toimittajien edessä istui Palloliiton puheenjohtaja Sauli Niinistö, seinustalla toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen ja huippujalkapallojohtaja Petri Jakonen. Kaksi viime mainittua ovat muuten Liikunnan vuoden 1987 La Bimba -kurssilaisia.

Joo, tiedetään, kuka niitä kurssien nimiä oikein keksii…? ”Päissämme pohdimme.”, lienee oikea vastaus. Lehdistötilaisuuden henkeen La Bimba sopi joka tapauksessa nasevasti.

Tiedättekin jo, että jalkapallomaajoukkueemme päävalmentaja Stuart Baxter jatkaa tehtävässään, toistaiseksi. Iltalehden sinänsä hauska otsikko, ” Taakse poiSTU”, ei siis sellaisenaan toteutunut. Vielä.

Kysyin tilaisuudessa valmentaako Baxter Suomea vielä marraskuun puolivälin San Marino -ottelussa. Niinistö hapuili vastaustaan, ainoan kerran koko tilaisuuden aikana. Politiikan konkari toipui kuitenkin nopeasti. ”Vastasin ehkä vähän löysästi, mutta Palloliiton kannalta arvioiden kyllä valmentaa.”, kuului jatko.

Ja studio suomentaa: Stu on hommansa tehnyt, Stu saa mennä. Kunhan löytää itselleen uuden työnantajan eikä suotta kysele erorahojen perään. Veikkaan, että maajoukkuettamme valmentaa Kanerva ennen kuin ruoho uudestaan kasvaa.

Transuotila

Taitoluistelukausi pyörähti käyntiin, tutusti Ylen kanavilla. Hemmottelemme lajin ystäviä, sillä syksyn kovatasoiset GP-kilpailut tulevat ensimmäistä kertaa ohjelmistoomme. Aloitamme ensi viikonvaiheen Japanin osakilpailulla, jossa suomalaista huippuosaamista edustaa Kiira Korpi.

Kiira haparoi Finlandia Trophyssa, mutta osoitti samalla, että eteenpäin on menty. Odotan häneltä uran parasta kilpailukautta, suomeksi arvokisamitalia. Lonkkavaivastaan hiljalleen toipuva Euroopan mestari Laura Lepistö täydentää maailmanluokan suomalaisduon. Lauran kilpailukauden avaus siirtyy, mutta ei huolta, hän ottaa omansa kun mitaleja keväällä jaetaan.

Kolmannesta naisten edustuspaikastamme kehkeytyy huikea taistelu, Susanna Pöykiön lopetettua uransa. Pietarissa, olympiavoittaja Aleksei Urmanovin valmennuksessa harjoitteleva Alisa Mikonsaari ja vielä junnuikäinen Cecilia Törn lienevät suosikkeja kolmospaikalle. Jokeriksi nostan Vancouverissa asuvan, kurssikaverini Ullan tyttären, Beata Pappin.

Palataan lopuksi vielä sanaleikkeihin, bomb eros -teemalla. Olen nimittäin tien päällä usein pohdiskellut minkälaista lastia mahtaa rahdata kuljetusliike, jonka rekkojen kyljessä lukee rehvakkaasti transuotila.

Kaikenlaista sitä tulee pohdittua. Bom-bom-bom-bom…

Tapsa