Monet ihan oikeasti ajattelevat, että Suomessa naisten ja miesten tasa-arvo on toteutunut. Sekä naisilla että miehillä on mahdollisuus opiskella ja edetä työssään kykyjensä mukaan. Opiskelussa naisilla on jopa ylivalta – korkeakouluopiskelijoista valtaosa on naisia.
Johtavat ja merkittävät asemat edellyttävät korvien välissä olevaa kyvykkyyttä. Se ei ole sukupuolesta kiinni. Kuitenkin työelämässä uraputki huipulle aukeaa helpommin miehille kuin naisille.
Olen päätynyt siihen, että syvällä tiedostamattomassa on kulttuuriperintöömme tallentunut käsitys, että lauman johtajaksi sopii se, joka selviää parhaiten fyysisessä taistelussa sekä ulkoisia että sisäisiä uhkia vastaan.
Periaatteessa nykyisin toki ymmärretään, että johtaja tarvitsee henkisiä kykyjä, ei lihaksia. Silti työuralla etenee helpommin, jos on kokoa ja voimaa. Mielen sopukoissa piilee asenne, että ollakseen uskottava, on oltava jotenkin maskuliininen.
Päästäkseen työuralla eteenpäin naiset ovat joutuneet mukauttamaan itseään muinaisuudesta nouseviin machomalleihin. Viimeisen puolen vuosisadan aikana suomalaisten naisten ääni on madaltunut. Tämän huomaa kiusallisenkin selvästi vanhoista elokuvista ja radioäänitteistä, joissa naisten puhe kuulostaa nykykorvaan oudon kimeältä.
Tutkimustulosten mukaan nainen on uskottavampi, jos hän pukeutuu tummiin. Värikkäät kukkakuosit ja kaikenlainen pehmoilu eivät vakuuta. Johtamistapoja tutkittaessa on tosin todettu, että nyky-yhteiskunnassa autoritäärinen johtaja ei saa aikaan yhtä hyviä tuloksia kuin henkilöstönsä vakavasti ottava. Silti johtotehtäviin osataan helpommin kuvitella voimamies kuin ymmärtäväinen nainen.
On naisille väärin ja työelämän tuloksellisuudelle tappio, että nainen joutuu muuntautumaan miesmäisemmäksi vakuuttaakseen muut pätevyydestään ja kelvatakseen johtotehtäviin. Tässä tarvitaan todellista asennemuutosta niiltä, jotka henkilöstövalintoja tekevät.
Erityisesti tämä kuitenkin on haaste naisille: Tarvitaan rohkeita pioneereja, jotka kieltäytyvät mukautumasta vallan maskuliinisiin symboleihin. Jotka uskaltavat pukeutua ja esiintyä naisellisina naisina, jollaisia he todella ovat.
Tuttupiirissäni on pari tällaista nuorta naista. Ulkoiselta olemukseltaan he ovat hentoja ja tyttömäisiä, lähes keijumaisia – äänikin on kaukana bassosta. Ainakin toistaiseksi he ovat rohjenneet pukeutua pastellisävyihin, joista itse pitävät. Pitkät hiukset voivat olla poninhännällä tai vapaina.
Uskottavuus ja vakuuttavuus syntyvät siitä, mitä heillä on sanottavanaan. Heidän älykkäät ja viisaat näkemyksensä korvaavat moninkertaisesti puuttuvan ulkoisen uhon. Molemmat ovat koulutukseltaan tohtoreita, toisella on useampikin korkeakoulututkinto. He ovat omilla aloillaan huippuasiantuntijoita ja uusien urien avaajia.
Tällaisia rohkeita naisia tarvitaan lisää. Heidän ansiostaan asenteet alkavat muuttua ja uskottavuus saada muita synonyymejä kuin sotakuntoisuus.
Jokainen nainen ja mies, joka ei mukaudu luolaihmisen laumanjohtajaihanteisiin, luo tasa-arvoisempaa tulevaisuutta. Pätevyys on taitoa ja osaamista. Ei kokoa, värittömyyttä ja mörinää.
Riitta Vesala