Olen viime aikoina käynyt useita keskusteluja, joissa tulee esiin kyllästyminen Formula ykkösiin. Huolestuttavinta tässä on se, että monet päättäjätkin ovat menettämässä mielenkiintonsa lajiin. Mutta ihmekös tuo. Suomen kansa on pois pilattu menestyksellä.

Nyt kun meikäläiset eivät ole voittotaistelussa mukana, eivät kisat jaksa kiinnostaa. Heti kun saadaan mies kärkitalliin, niin kansa alkaa taas kokoontua television ääreen ja matkata kisoihinkin asti.

Ehkä on toisaalta hyväkin, että elämme nyt seesteistä hetkeä.

Asiaa voi katsoa tyyliin ”tyyntä myrskyn edellä”, vaikka Mika Häkkisen ja Kimi Räikkösen kaltaiseen huipputähden syntymiseen tarvitaan monta sopivaa yhteensattumaa.

Kotikatsomosta käsin tilanne voi vaikuttaa puuduttavalta, mutta ammattipiireissä, lajin sisällä tehdään kovaa työtä. Ja talleista suurimmalla osalla kuljettajaehdokkaissa ja suunnitelmissa esiintyy poikkeuksetta suomalaisia nimiä.

Uuden nousun osalta puhutaan vuosista, mutta parhaimmillaan vain muutamasta.

Lähdetään liikkeelle olemassa olevasta kuljettajamateriaalista.

Heikki Kovalaisen ensi vuoden tallipaikasta on spekuloitu mitä erikoisimmilla teorioilla. Olen varma, että Heikki on pitänyt kaikki ovet auki viimeiseen asti. F1:ssä kun ei koskaan tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Mahdottomalta tuntuva mahdollisuus voi aueta minä hetkenä hyvänsä. Ja nyt kun Heikki on ainoa omasta urastaan päättävä elin, hän voi vapaasti vilkuilla ympärilleen löytääkseen parhaan ratkaisun.

Heikki teki rohkean päätöksen irrottautuessaan Flavio Briatoren managerisopimuksesta. Teko vaati ponnisteluja ja jälkipyykin pesua, mutta Heikki käytti järkevästi hyväkseen sen ainoan pakoreitin, joka avautui Briatoren saaman tuomion ja toimimiskiellon kautta. Ratkaisunsa takia Heikki voi nyt tehdä niin kuin itse haluaa eikä mitä muut käskevät.

On puhuttu, että McLaren olisi kosiskellut Heikkiä takaisin vara- ja testikuljettajaksi. Miksi hän sinne olisi mennyt? Ainoa motiivi olisi ollut raha ja se ei suomussalmen miehelle riitä. Työn on oltava mielekästä, ja ennen kaikkea sitä pitää olla riittävästi. Lojuminen kisaviikonloppuina varikolla sponsoreiden ilona ja muiden kisojen katseleminen sivusta on äärimmäisen turhauttavaa. Kun testejäkään ei ajeta kuin muutama hassu päivä ennen kauden alkua, olisi testikuljettajan rooli kuin palomiehellä: olla jatkuvassa valmiudessa, jos varsinaiset kisakuljettajat olisivat jostain syystä estyneet suorittamasta tehtäväänsä. Tämän Heikki on käynyt läpi jo kerran ollessaan Renaultin testikuljettajana neljä vuotta sitten.

On myös puhuttu paluusta Renaultille. Heikin kannalta McLareniin verrattuna jo parempi vaihtoehto, sillä jos joku, niin hän tuntee Enstonen tehtaan ja sen henkilökunnan perinpohjaisesti. Paluu ja sopeutuminen kävisivät helposti.

Lotusta huomattavasti parempi auto olisi hyvä kannuste, mutta ei riittävän hyvä. Robert Kubica on tallikaverina niin voimakas persoona, että tilanne olisi samankaltainen kuin Lewis Hamiltonin kanssa McLarenilla. Tässäkin sopassa Heikki on keitetty jo kerran ja siihen ei kovin mielellään hyppää uudestaan.

Lotus on näissä olosuhteissa Heikille oikea osoite. Urheilullinen menestys on enemmän kuin kiven alla, mutta ainakin Heikillä on arvostettu asema tallissa ja hän saa Tony Fernandesilta omistajan taholta takuulla hyvän ja arvoisensa kohtelun.

Mike Gascoynen jatkosopimus on ollut Heikille yksi avainasioista. Nyt kun Gascoyne on nimetty pitkällä sopimuksella Lotuksen tekniseksi johtajaksi on Lotuksen suunnitelmille jatkuvuutta. Tämä tarjoaa myös Heikille motivaation sitoutua uuden tallin kehitystyöhön.

Red Bullin kanssa tehtävä yhteistyö on merkittävä siirto myös Heikin kannalta. Vaihteiston ja hydrauliikan saaminen Red Bullilta helpottaa ratkaisevasti auton suunnittelua ja vapauttaa pienen tallin rajallisia voimavaroja muihin asioihin. Kun vielä moottorisopimus Renaultin kanssa tulee julki, niin Lotus on ottamassa selvän irtioton muihin uusiin talleihin nähden.

Heikin nousu takaisin voittajakastiin on pitkä ja mäkinen tie. Lotuksella jopa mahdoton ajatus. Siksi uskonkin Heikin löytäneen uralleen uudet motiivit nimenomaan olemalla keskeisenä tekijänä tallin kehityksessä. Alueella, jossa kuljettaja jää yleensä täysin ulkopuoliseksi.

Heikillä on vielä muutama virkavuosi jäljellä ja hän pitää niiden aikana kunniakkaasti Suomea esillä F1:ssä.

Kimin paluuseen en edelleenkään usko. Renaultin julkisuussähläily Kimin kustannuksella vaikuttaa todella amatöörimäiseltä. Mikäli hanke olisi vakava ei sitä puitaisi näin julkisesti, koska sen arvo laskee joka päivä. Ja mitä mieltä ovat ne tallin työntekijät, jotka odottavat innolla mestarin tulemista talliin. Miten käy kun monet tallin sisällä pettyvät, kun Kimi ei tulekaan? Kummallisia liikkeitä sanon minä.

On siis katsottava tulevaisuuteen.

Suomalainen kuljettaja-aines junioritasolla on erittäin hyvää. Se on aina ollut sitä, mutta vientityötä tehdään nykyisellään poikkeuksellisen ahkerasti. Pitkää nimilistaa en ala tässä luetella, koska siinä olevista vain pari pääsee seulasta läpi.

Suomen F1-tulevaisuus kuulostaa suurelta asialta, mutta käytännössä puhutaan vain yhdestä kuljettajasta. Jatkossakin F1-tasolle mahtuu yleensäkin korkeintaan vain kaksi kuljettajaa. Onnistumisen todennäköisyys on siis vähintäänkin hyvä.

Tällä hetkellä lupaavimmalta näyttävät tietenkin Valtteri Bottaksen mahdollisuudet. Aivan tuntumassa tulee sitten Aaro Vainio, mutta on liian aikaista tehdä johtopäätöstä espoolaisen pääsystä kuninkuusluokkaan asti. Siitäkin huolimatta, että taitoa on ja taustavoimat ovat hyvät. Vielä tarvitaan näyttöjä.

Ja vaikka taustat ja taidot olisivat kuinka hyvät tahansa, niin koskaan ei tiedä mihin nekään riittävät, kun todelliset päätöksentekijät näyttävät mahtinsa.

Toimittaja Jussi Jäkälän muutama viikko sitten Urheiluruudussa esitetyssä ansiokkaassa insertissä Williamsin pääomistaja Frank Williams kyllä puhui myönteisesti Bottaksesta tallinsa testikuljettajana, mutta lausui jutun lopussa raadollisen totuuden. Sen mukaan Bottaksen todellinen näytön paikka tulee GP2-sarjassa. Vasta se näyttää Williamsin mukaan onko Valtterista mihinkään vai onko hän ollut ”ajan tuhlausta”.

Ajan tuhlausta? Kovaa tekstiä, mutta näin asia on. Aina on muita vaihtoehtoja. Kuljettajiaan kohtaan erittäin vaativa ja tinkimätön Frank Williams on puhunut. Valtteri Bottaksen on vastattava samalla mitalla ja lunastettava luottamus vain ja ainoastaan ajamalla. Hänellä ei ole vaihtoehtoja.

Mutta Bottaksella on valttikortti, jollaista ei monen suomalaisen kohdalle satu. Se on valttikortti, jonka takia myös Frank Williams voi joutua lähestymään asiaa eri kantilta. Edellyttäen tietenkin, että Bottas on tehnyt hyvää jälkeä.

Ei, valttikortti ei ole Mika Häkkinen. Eikä se ole Didier Cotonkaan, vaan kahden edellä mainitun yhtiökumppani itävaltalainen Toto Wolff. Hän on se mies, joka takaa Bottakselle varmat taloudelliset resurssit nousuun F1-tasolle saakka. Mies, jollaisen löytämisestä kaikki nuoret autourheilijat unelmoivat.

Wolff myös omistaa osuuden Williamsin tallista. Voidaan siis ajatella että selviytymistaisteluaan käyvän Williamsin osalta sekä Wolff että Bottas näyttelevät merkittävää roolia tallin tulevaisuudessa. Frank Williams ei yleensä muita kuuntele, mutta tässä tilanteessa uskon asian olevan toisin. Sitten, kun päätöksen aika tulee.

Valtterin asiat ovat niin hyvin mallillaan, että voidaan oikeasti puhua kaiken olevan miehestä itsestään kiinni. Paine on kova kuljettajalla, mutta taustaryhmänkin on tehtävä työtään oikein. Kaikkein kriittisintä on nyt valita oikea talli GP2-sarjaan ja samalla tehokkaasti kasvatettava Valtterin markkina- ja julkisuusarvoa.

Tallit laittavat mielellään autoihinsa Suomen lipun ja suomalaisen nimen. Miten vaan autourheilun parissa haluakaan toimia, suomalaiset otetaan aina vakavasti. Autourheilun toimialalla meitä pidetään ja arvostetaan maailmanlaajuisesti kansakuntana, joka todella tietää mistä puhuu. Kun on järjestäydytty oikein ja mietitty asiat loppuun, niin oikeat ovet kyllä aukeavat.

Tämä on asia, johon lajin parissa toimivien tulisi uskoa vieläkin enemmän. Ja toimia sen mukaan.

Heikki ja Valtteri osoittavat sen, että suomalaiset kuljettajat ovat ja tulevat olemaan kovaa valuuttaa autourheilumarkkinoilla. Molempia yhdistää kuitenkin se, että uran etenemisen varmistajina ovat toimineet ulkomaiset tahot. Heikillä aluksi Renault ja Valtterilla nyt Wolff. Aaro Vainionkin takana on Nicolas Todt.

Tilanne on hyvä, mutta kunpa koittaisi taas se päivä, että huipulle nostettaisiin uusi suomalaiskuljettaja kokonaan suomalaisvoimin.

Jukka Mildh