MM-titteli ratkaistaan noin 250 kilometrin mittaisessa yksipäiväisessä kilpailussa. Voittaja saa palkinnoksi tietysti kultaisen MM-mitalin, mutta sitäkin arvokkaampi on ns. sateenkaaripaita, jota voittaja saa käyttää kaikissa kilpailuissa seuraavan vuoden ajan. Tuo erittäin arvostettu paita takaa pyöräilijälle huomattavan lisänäkyvyyden. Siksi varsinaiset joukkueetkin ovat hyvin innokkaita saamaan sen oman joukkueen pyöräilijän hartioille.

Ainakin periaatteessa MM-kilpailuissa maajoukkueet käyttävät samantyyppistä taktiikkaa kuin normaalit ammattilaisjoukkueet kaikissa muissakin kilpailuissa. Joukkueen kaikki jäsenet tekävät työtä kapteeninsa eteen. Mikäli kapteeni voittaa, kaikki ovat tyytyväisiä ja saavat siitä jonkinlaisen korvauksen. Homma toimiikin varsin hyvin koska apumiehillä on yleensä sama rooli aina, joten oma kohtalo hyväksytään ilman suurempia vastaanhankauksia.

MM-kilpailuissa maajoukkueeseen pyritään tietysti keräämään kunkin maan parhaat pyöräilijät. Lajin suurissa maissa valtaosa maajoukkueen jäsenistä on niin hyviä, että he ovat yleensä joukkueidensa kapteeneita. Urheilijoita joille jonkin muun auttaminen on varsin vierasta ja jopa vastenmielistä puuhaa. MM-kilpailuissa heidän kuitenkin tulisi pyrkiä uhrautumaan maajoukkueen kapteeniksi valitun urheilijan hyväksi, joka kaiken lisäksi saattaa normaalisti olla yksi heidän pahimmista vastustajistaan.

Jotta astelma MM-kilpailuissa olisi vielä hieman sekavampi, ajoittain pyöräilijöiden omat joukkueet sekaantuvat taktiikkaan. Kuvitellaanpa vaikkapa seuraaavanlainen puhtaasti fiktiivinen tilanne. Postipankki-joukkuetta edustava sveitsiläinen Fabian Vahvajalka on todella kovassa kunnossa ja yksi kilpailun suurimmista ennakkosuosikeista. Valitettavasti muiden Sveitsin joukkueen pyöräilijöiden kunto on kaikkea muuta kuin hyvä. Vahvajalka ei siis saisi heiltä juurikaan tukea kilpailun aikana.

MM-kilpailun voittaminen ilman apua on erittäin hankalaa. Useita kova kuntoisia Postipankki-joukkueen jäseniä osallistuu MM-kilpailuun muiden maajoukkueiden riveissä. Ennen MM-kilpailua Vahvajalka yhdessä Postipankki-joukkueen johtajan kanssa suostuttelee nuo muita maajoukkueita edustavat pyöräilijät auttamaan häntä. Siis tekemään saamaa työtä kuin he tekevät aina muulloinkin. Osa suostuu heti. Ne jotka epäröivät, miettivät kuinka kieltäytyminen vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa Postipankki-joukkueen riveissä? Tuskin kovin positiivisellä tavalla.

Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailu ajetaan sunnuntaina Australian Melbournessa. Kilpailu on varmasti mielenkiintoinen, koska milloinkaan ei voi olla täysin varma siitä kuka auttaa ketäkin.