Siitä lähtien miesten maajoukkue on ollut Huuhkajat. Hassua on, että jos länsisuomalainen nimitys huuhkajasta olisi laajemmin käytössä, niin miesten maajoukkuetta voitaisiin kutsua nimellä ”Hyypiät”. Huuhkajalla on kansanperinteessä useitakin eri nimiä, mutta Länsi-Suomessa sitä on kutsuttu hyypiäksi. Sami Hyypiä on siis superhuuhkaja muutenkin kuin pelitaidoiltaan. Uuden nimityksen myötä todellinen keulakuva.

Nuorempia jalkapallomiehiä on nyt kutsuttu Pikku-Huuhkajiksi. Sen sijaan naiset ovat jääneet nimitystä paitsi. Kenties siksi, että jos takavuosina kutsui naista huuhkajaksi, niin siitä ei välttämättä kutsujalle kunnian kukko laulanut. Näin saatiin kaksi lintua samaan virkkeeseen.

Jalkapallossa naiset ovat tuloksellisesti olleet Suomessa miehiä lähempänä oman maailmansa kärkeä. Voisi kuvitella, että Huuhkajat-nimitys sopisi naisille jopa paremmin. Etenkin koska luonnossakin naarashuuhkaja on huomattavasti urosta kookkaampi. Naisen kutsuminen huuhkajaksi saattaisi kuitenkin yhä vieläkin synnyttää kiusallisia tilanteita.

Onnettomuuden lintu

Pöllöt ovat siitä erikoisia lintuja, että ihminen on pitänyt niitä sekä viisauden että tyhmyyden symboleina. Pöllöistä huuhkajalla on kuitenkin myös synkempi tausta. Näin kertoo Wikipedia huuhkajasta:

”Huuhkajaa on pidetty onnettomuutta enteilevänä lintuna. Huuhkajan ilmaantumista pihapiiriin pidettiin kuoleman tai ainakin jonkinlaisen onnettomuuden enteenä. Myös sen äänen kuuleminen tiesi pahaa, minkä vuoksi niitä vainottiin ja metsästettiin armotta. Huuhkajista maksettiin autonomian aikana tapporahaa ja laji metsästettiin lähes sukupuuttoon. Ruotsissa 1870-luvulla uskottiin, että jos huuhkajan oikean jalan asettaa nukkuvan rinnan päälle, tältä voi kysyä mitä tahansa. Huuhkajan uskottiin myös pystyvän sokeuttamaan ihmisen, josta se ei pitänyt”!

Kaiken tuon vuodatuksen jälkeen on kappaleen viimeinen lause: ”Huuhkaja tunnetaan myös Suomen jalkapallomaajoukkueen maskottina”!

Kovasti hankalan oloisen linnun mukaan on siis Suomen miesten jalkapallomaajoukkue nimetty. Jääkiekossa Leijonat-nimityksen kenties paremmin ymmärtää, onhan kysymyksessä eläinten kuningas ja maan vaakunan keskeinen hallitsija. Huuhkaja sitä vastoin ei välttämättä vastaa kuvaa dynaamisesta ja voittoon pyrkivästä ryhmästä.

Tietysti pitää muistaa, että reilut 20 vuotta sitten Leijonatkin olivat aika hampaattomia. Joskus 1970-luvulla jääkiekkomedia riemastui, kun Neuvostoliitolle hävittiin vain 2-5. Otsikot kannustivat, että ”tämän paremmin ei tappio-ottelua voi pelata”. Vähän samaa oli aistittavissa nyt kun Huuhkajat hävisivät Hollannille EM-karsinnassa vieraskentällä vain 1-2.

Luonnossa huuhkaja on Suomessa ollut rauhoitettuna vuodesta 1983 lähtien. Samaa ei voi sanoa jalkapallohuuhkajista, joilta menestystä vaaditaan ihan samalla tavalla kuin Leijonilta aikanaan. Epäonnistujia metsästetään kuin autonomian aikana. Tapporahaa ei sentään makseta, vaikka kohtelu joskus julkisuudessa aika tylyä onkin, oli sitten kysymys pelaajista tai etenkin valmentajista.

Rauhoituksesta ei voida siis puhua, mutta hiukan sellainenkin jakso kannan elvyttämiseksi on aistittavissa Suomen Palloliiton uudesta visiosta.

Vuoden 2020 ihme

Jalkapallo on kieltämättä ollut suomalaisen huippu-urheilutunteen kipukohta. Huolimatta yrityksistä ei sen nostaminen itsetunnon kannalta riittävän ylös Euroopassa ole onnistunut. Sen on voinut kokea jopa eräänlaiseksi häpeäksi. Jalkapallo dominoi kansainvälistä maisemaa ja jääminen toistuvasti arvokilpailujen huipentumien ulkopuolelle on kansakunnassa koettu vähintään kiusallisena alempiarvoisuutena.

Yrityksiä on ollut. Lyhytjänteisin sellainen lienee ollut 1970-luvun puolivälissä, jolloin yleisurheilussa mainetta saanut Seppo ”Nitti” Nuuttila palkattiin Palloliittoon vetämään Suomi vuoden 1978 MM-turnaukseen. Valmentajaksi ensi vaiheessa kiinnitettiin mustahattuinen mies, legendaarinen Martti Kosma.

Se hurmos ei kauan kestänyt. Eniten Kosmakin sai mainetta myöhemmin jäätyään kiinni Espanjan rajalla vuonna 1982 auto täynnä piraattikamaa matkalla tekemään bisnestä Espanjan MM-lopputurnaukseen. Siitä ei tosin silloin liikoja julkisuudessa puhuttu. Oli enemmän sellainen varma huhu.

Nyt Nitin projektiajoista jo reilut 30 vuotta myöhemmin Palloliitto on laatinut strategian, joka on mielenkiintoinen. Siinä ei enää puhuta selviytymisestä siihen tai siihen arvoturnaukseen, vaan lähdetään tekemään seuraavan noin kymmenen vuoden aikana lähes ihmettä. Ihmettä, joka kuitenkin ainakin strategiapaperilla perustuu faktoihin ja niiden kautta tehtävään työhön.

Visio on, että Suomen jalkapallomaajoukkue olisi vuonna 2020 Euroopan kymmenen maan joukossa ja pystyisi jatkuvasti kamppailemaan paikoista arvoturnauksissa. Hurjaltahan tuo visio tuntuu, vaikka vastaava tavallaan onnistui jääkiekossa. Jalkapallossa kilpailuasetelma vain on niin valtavan paljon kovempi kuin kaukaloissa.

Parasta visiossa on se, että nyt on jätetty pois kertauhoamiset ja otettu tavoite, jonka toteuttamiseen noita kertauhoamisia ei itse asiassa enää tarvittaisikaan. Visio on historian valossa kieltämättä kuin elokuvista. Monista se vaikuttaa enemmän unelmalta tai lottovoittoon uskomiselta, mutta ainakin lähtökohta on nyt järjellisempi. Sitä paitsi lottovoittoonkin uskoo aina moni suomalainen, vaikka mahdollisuus siihen on yksi 15:stä miljoonasta.

Vaan pitäisikö miesten maajoukkueen kuitenkin luopua tuosta Huuhkajat-nimestään, ettei vain tapahtuisi mitään onnettomuutta tai muuten ikävää mitä vanhakansa on aina tiennyt huuhkajan enteilevän. Tuskin sekään olisi pöllömpi juttu.