Red Bullilta ilmoitettiin jo hyvissä ajoin, että Monzan nopea rata ei sovellu Mark Webberin ja Sebastian Vettelin autoille. Ja näin myös olikin. Ferrari ja McLaren puolestaan hyödynsivät tilanteen tehokkaasti tavalla, joka antaa näille kahdelle tallille täyden oikeutuksen olla mukana MM-taistelussa loppuun asti.

McLarenille on toki laskettava miinukseksi Lewis Hamiltonin kolarointi Felipe Massan kanssa lähdössä, mutta kyseessähän oli kuljettajan virhe, ei tallin.

Hamiltonia lukuunottamatta kaikki mestaruustaistelussa mukana olevat kuljettajat ajoivat mallikkaasti. Jos suurennuslasilla oikein haetaan, niin heikoin suoritus MM-taistelussa mukana olevilta oli Mark Webberillä, joka tyri mahdollisuutensa huonoon starttiin.

Silti australialainen selvisi maaliin kuudentena ja siirtyi jälleen pistejohtoon.

Italian GP:ssä oli siis vain neljä kohokohtaa. Hamiltonin ulosajo ja pistejohdon menettäminen oli niistä yksi.

Ennen sitä Jenson Buttonin ottama loistava startti teki säväyksen koko kilpailun kululle. Kakkosruutu ja likainen puoli radasta eivät yleensä ole kovin herkullinen yhdistelmä, vaikka eturivistä ladun luulisi olevan vapaa. Lisäksi Monzassa lähtösuoran päässä olevan shikaanin ajolinjat on osuttava kohdalleen, jotta on uloskiihdytyksessä kilpakumppaneihin nähden oikealla puolella rataa. Button onnistui tässä kaikessa täydellisesti ja pääsi kärkeen.

Buttonin kokonaissuorituksesta tekee hyvän myös se, että hän valitsi autoonsa eri aeropaketin eli siipiratkaisun kuin Hamilton. Tallikaverin kolaroinnin takia vertailu kisamatkalla jäi tekemättä, mutta Ferrareihin nähden Buttonin valinta käyttää enemmän siipeä, ja sen myötä suorilla nopeutta antavaa F-putkea, oli enemmän kuin oikea.

McLarenin vahvuudeksi tiedetään juuri suoranopeus, mutta senkin kustannuksella Button panosti kaarteisiin. Monzan shikaanit ja nopeat kaarteet – kuten viimeinen Parabollca – ovat niin ratkaisevia, että suoranopeudesta oli järkevä tinkiä. Button sai tehokkaammalla aerodynaamisella pidolla säästettyä myös renkaita paremmin.

Reilun kymmenen kierroksen jälkeen aloin jo uskoa, että Buttonin ja Alonson tiukka taistelu kisan voitosta ratkeaisi nimen omaan Buttonin siipiratkaisuun, kun Alonson auton pito alkoi näyttää heikolta sekä shikaaneista uloskiihdytettäessä ja juuri Parabolicassa ennen pääsuoralle tuloa.

Mutta ei. Alonson renkaat alkoivat toimia taas paremmin polttoainelastin keventyessä.

Buttonin ja Alonson, McLarenin ja Ferrarin, välinen hermopeli oli kolmas kohokohta Monzassa.

Ratkaisevaa oli lopulta varikkokäynnin ajoitus. Ja kumpi kuljettajista ajoi parhaiten kierrokset ennen sisääntuloa. Ja kumman renkaanvaihto onnistui parhaiten.

Liekö suunnitelman orjallista seuraamista tai riskinottoa, mutta nähdäkseni McLarenin hermot pettivät. Pieni improvisointi ja pelisilmä olisi olllut paikallaan. Button otettiin sisään ennen Alonsoa, joka onnistui tekemään täydellisen suorituksen sisääntulokierroksellaan päästyään ajamaan yksin kisan kärjessä.

Taistelu oli niin tasaista, että McLarenia ei oikeastaan parane edes moittia. Joku päätös oli tehtävä. Eri asia sitten on, olisiko Buttonin pitänyt ottaa päätös omiin käsiin, sillä siinä hän on tällä kaudella onnistunut varsin hyvin.

Kärkiautoihin oli löydetty Monzassa lähes poikkeuksetta optimaaliset säädöt, mikä mahdollisti pitkän ”stintin” eli ajojakson pehmeillä renkailla. Autojen keventyessä kierrosajat vain paranivat paranemistaan.

Kisan huikeimmasta suorituksesta vastasi kuitenkin Sebastian Vettel, joka vaihtoi renkaat vasta toiseksi viimeisellä kierroksella. Yli 50 kierrosta pehmeän seoksen renkailla on suorastaan uroteko. Tämä onkin kiistatta kisan neljäs kohokohta.

Vettelin ja Nico Rosbergin sekuntikamppailu neljännestä sijasta oli kilpa-autoilua parhaimmillaan. Vettel teki tasaisen tappavaa työtä, vaikka kierrokset näyttivät loppuvan kesken. Hän sai juuri ja juuri venytettyä eron Rosbergiin reiluun 22 sekuntiin, jotta ehtisi varikkokäynninkin jälkeen tämän eteen.

Vettelin suorituksen kruunasi täydellisesti onnistunut varikkokäynti, joka takasi neljännen sijan, ja mikä tärkeintä, mahdollisuuden taistella vielä mestaruudesta.

Ajosuoritukset olivat kieltämättä hienoja, mutta niin olivat varikkokäynnitkin. Kauttaaltaan tasaisia ja virheettömiä suorituksia neljän sekunnin pintaan. Voisin melkein nostaa mekaanikkojen edesottamukset kisan viidenneksi kohokohdaksi.

Ferrari vaihtoi Alonson renkaat 0,8 sekuntia nopeammin kuin McLaren Buttonin. On jo vaikea sanoa ratkaisiko voiton Alonson kierrosajat varikkokäynnin ympärillä vai renkaanvaihdon onnistuminen.

Renaultin katsottiin möhlineen varikolla Robert Kubican kohdalla. Tulosten valossa näin toki onkin, mutta tilannetta tarkemmin katsoen kyseessä oli vain silmänräpäyksen pituinen hankala hetki eturenkaan irrotuksessa. Vaikka mekaanikkokin selvästi pani parastaan, ei hän voinut sille mitään. Satojen asteiden lämpötilassa käyvistä osista, kun ei koskaan tiedä.

Alonso otti kauden kolmannen voittonsa loistavalla ajosuorituksella, Button oli radalla vähintään saman veroinen, Vettel puolestaan voitti Rosbergin ajamalla tasaisesti huippukierrosaikoja parhaan pitonsa menettäneillä renkailla jne.

Mutta kukaan heistä ei olisi onnistunut näin hyvin ilman virheettömiä renkaanvaihtoja ja hermonsa kurissa pitäneitä mekaanikkoja.

Ja kuka vielä sanoo, ettei Formula 1 ole joukkueurheilua?

Jukka Mildh