Formula 1 on parin viime vuosikymmenen aikana kehittynyt yhdyskunnaksi, jossa vallitsevat omat lainalaisuudet ja ristiriidat siinä missä muualla tahansa. Monet puhuvat sirkuksesta, mutta varikolla on niin tarkat sääntönsä, käytöstapansa ja kurinsa, että voidaan hyvin puhua vähintäänkin kyläyhteisöstä. Jos rahassa mitataan, niin voidaan puhua kantonista, kunnasta tai kylästä, joka yhtenä päivänä on Euroopassa, toisena Amerikassa ja seuraavana taas Aasiassa. Aina samassa muodossa ja mallissa. Aina ajallaan ja virheettömänä. Aivan kuin se ei olisi oikeastaan liikahtanutkaan.

Yhdyskunta toimii ja tuottaa lähes kaikille sen jäsenille rahaa, vähintään hyvän elintason. Voisi kuvitella, että poikkeuksellisen tasokas työskentely-ympäristö, satojen miljoonien televisiokatsojien tuoma julkisuus ja sponsoreiden markkinointitekemiset suurista tähdistä puhumattakaan tekisivät sen jäsenet tyytyväisiksi. Mutta ei. Kuten muissakin yhdyskunnissa, niin myös F1:ssä ollaan enimmäkseen tyytymättömiä. Koko ajan purnataan ja halutaan muutoksia.

Intressitahoja ei ole järin monta, mutta ne ovat sitäkin voimakkaampia. Kerrataanpa niistä tärkeimmät. Bernie Ecclestone ja CVC-sijoitusyhtiön omistavat lajin ja sen markkinoinointioikeudet , Kansainvälinen Autoliitto FIA vastaa säännöistä, tallit ja kuljettajat ovat sisällöntuottajia ja osakkaita, autotehtaat ja moottorivalmistajat osallistuvat markkinointiin ja tekniseen kehitykseen. Omaa merkittävää rooliaan näyttelee yritysmaailma, lajin ja tallien yhteistyökumppanit eli sponsorit.

Kun tätä kokonaisuutta hallitsee äärimmäinen kilpailuhenkisyys ja suuret egot, niin ei toisaalta ihme, että pata koko ajan porisee.

McLaren ja sen toimitusjohtaja Martin Whitmarsh ovat jostain syystä aina olleet ensimmäisenä äänessä, kun kehitystä vaaditaan. Tallin perustaja Ron Dennis on kuitenkin yksi sen tiiviin miesjoukon jäsen, joka yhdessä Bernie Ecclestonen kanssa lähti kehittämään Formula ykkösiä siihen, missä se nyt on. Silti McLaren osoittaa hyvin hanakasti tyytymättömyytensä, koska sillä on oma bisnes pyörimässä ja myös tarve osoittaa tärkeytensä lajin sisällössä.

Tämä koskee kaikkia kärkitalleja. Uudet tallit taas ovat aivan eri asemassa, sillä kovista osallistumismaksuista huolimatta he ovat enimmäkseen vain saamassa. Niiden on parasta olla hiljaa ainakin siihen asti kunnes saavat jotain aikaan.

Tallit pyrkivät pysymään äänessä ja uhkamaan vaikkapa omalla sarjallaan ensisijaisesti siksi, että he eivät ole tyytyväisiä lajin tulojakoon.

Näen tilanteessa kuitenkin toisen puolen. Vaikka F1 on tekniikaaltaan suvereeni edelläkävijä, sen toimintatavat eivät ole nykyaikaistuneet lähellekään samassa tahdissa. Whitmarshin viime päivien lausunnoissa siitä, että F1:n pitäisi muuttaa markkinointistrategiaansa, on perää. Etenkin kun laji siirtyy uusiin maihin, joissa F1-kulttuuria ja yleensä autourheilukulttuuria ei käytännössä ole ollenkaan.

Ajat ovat muuttuneet siitä, kun F1-toimintatavat luotiin, pääasiassa 1980-luvulla. Lajiin iskostautui ”kaikki minulle, sinulle ei mitään” -ajattelumalli. Se toimi, koska kaikilla oli mahdollisuus menestyä joka tapauksessa. Ajattelumallin toimivuus jatkossa voidaan kyseenalaistaa, koska käynnissä olevan sukupolvenvaihdoksen myötä uutta ajattelua suorastaan tulvii sisään. Tämä koskee niin tallien ja autotehtaiden johtohenkilöitä kuin kuljettajiakin.

Whitmarshin edustama McLaren on yksi lajin johtavista markkinointiorganisaatioista. Saadakseen yhteistyökumppaneita on sen vastattava nykyisiin markkinointiviestintäsuuntauksiin nykyaikaisesti. Siksi Whitmarsh puhuu myös koko lajin markkinoinnin muuttamisesta. Hän on oikeassa. Mikä muu liiketoiminta tai urheilusarja toimii ilman, että se itseasiassa markkinoi itseään?

FOM tekee sopimukset ja omistaa kaikki oikeudet ja tekee jopa omia sponsorointisopimuksia, mutta F1 ei esiinny missään yhtenä rintamana. Paitsi tietenkin kisoissa, mutta vain näennäisesti ollessaan fyysisesti yhdessä rata-alueella. Kisaviikonloppujen markkinointitoimet ovat pääasiassa tallienja sponsoreiden omaehtoisia tapahtumia lukuunottamatta tietenkin Ecclestonen järjestämiä tapaamisia valtiopäämiesten ja paikallisten päättäjien kanssa.

Mutta jotain on tapahtumassa. Ei välttämättä niin kuin Whitmarsh ja kumppanit asian näkevät, mutta kuitenkin. Kun katsotaan vaikkapa kymmenen vuotta taaksepäin F1:lle haettiin yhteistyökumppaneita. Puhuttiin McDonaldsista virallisena ravintolana, Coca-Colasta virallisena juomana jne. Mutta mitään ei tapahtunut. Uskon tämän johtuneen siitä, että Ecclestone ei ollut halukas antamaan sponsoreille niiden haluamia oikeuksia. Eikä samalla valtaa lajissa.

F1 olisi samalla jouduttu viemään kaduille, lähelle yleisöä. Se ei – ainakaan silloin - kuulunut strategiaan. Tiettyyn pisteeseen vedetty saavuttamattomuus ja salaisuuden verho ovat lajin suola, joka muuten... on itseasiassa aika toimiva markkinointikeino. Sattumaa tai ei, jotain on siis tehty.

Kehitys uuteen suuntaan on alkanut vaivihkaa aivan viime vuosien aikana. F1-sarjan virallisia yhteistyökumppaneita ovat nykyään mm. DHL-kuriiriyhtiö, Allianz vakuutus- ja rahoitusyhtiö, Hublot -kellot, LG viihde-elektroniikka, Universal levy-yhtiö ja viimeisimpänä UBS-pankki. Kaikki näistä yhtiöistä ovat joko tehneet tai ainakin vakavasti harkinneet yhteistyötä yksittäisten tallien kanssa, mutta silti ajautuneet sponsoroimaan koko lajia. Ja sopimussummat eivät taatusti ainakaan ole pienempiä.

Eli kysymys kuulu miksi Ecclestone on alkanut sittenkin tehdä sponsorisopimuksia ja miksi nämän yhtiöt ovat liittoutuneet sarjan kanssa?

Liiketoiminnan kasvattamisen lisäksi, kaiken tämän täytyy tähdätä siihen, että juuri nämä yhtiöt tulevat tekemään ja maksamaan lajin markkinoinnin sen laajentuessa nyt yhä enemmän globaaliksi, ensi vuonna jo 20 kilpailun sarjaksi peräti 19 maahan. Maanosista puuttuu enää vain Afrikka.

Ja F1 on brändinä joka tapauksessa vahvempi kuin joka toinen viikonloppu radalla tuloksensa julkistavat tallit.

Ecclestone on siis omalla tavallaan nykyaikaistanut 80-luvun sääntöä siten, että FOM:in saamat rahat kasvavat tasaisesti kun maita tulee lisää, mutta omasta pussista ei rahaa edellenkään valu ulos. Markkinoinnin maksavat sponsorit. Nerokasta jälleen.

Ecclestone on julkisuudessa ilmaissut jonkin asteista paheksuntaa sille, että lähinnä tallien sponsorit ovat yhdistymässä oikeuksiensa ajamiseksi. Samaan aikaan tallien yhdistys FOTA pohtii, miten parin vuoden päästä voimaan astuva uusi Concorde-sopimus saadaan talleille paremmaksi.

Tällaisissa tilanteissa monet päättäjät kommentoisivat ja ilmaisisivat kantaansa lähinnä siksi, että he ovat hermostuneita. Mutta Ecclestonella ei ole mitään syytä olla hermostunut. Hänellä on kaikki avainsopimukset hallussaan FIA:n, ratojen, promoottoreiden ja televisioyhtiöiden kanssa.

Samaisessa Autosportin haastattelussa Whitmarsh otti taas esiin tallien oman sarjan, mutta se tuntuu vähintäänkin ristiriitaiselta vaikkapa senkin takia, että ainoastaan FOM:in hallussa olevillla kilparadoilla turvallisuus on F1:n vaatimalla tasolla. Ja sopimuksissa on sen lisäksi tiukat yksinoikeuspykälät.

Tekninen kehitys ja sen vaatima kustannustaso ovat edelleen kova haaste lajille ja sen markkinoinnille. Juuri tällä alueella nykyaikaistumista tarvitaan eniten. Saadakseen sponsoreita, autotehtaita ja uusia maita mukaan F1:n kohennettava yhteiskunnan suunnalta tulevaa hyväksyntää.

Siirtyminen pieniin, 1,6-litraisiin turbomoottoreihin on ollut tapetilla viime päivinä. Formula ykkösten ja koko autourheilun suurin murros onkin tapahtumassa nimenomaan moottoriteknologiassa. Olen mielenkiinnolla seurannut kaikessa hiljaisuudessa käynnistymässä olevaa hanketta, jossa koko moottoribisnestä ollaan laittamassa uusiksi. On syntymässä taho, moottorivalmistaja, jonka pyrkimyksenä on vastata nykytilanteeseen siten, että se tarjoaisi moottoreita kaikille ja jopa samanlaisia moottoreita eri sarjoihin.

Samalla se tuoksahtaa varasuunnitelmalta sen varalle, että autotehtaat lähtisivät pois F1-sarjasta. Ja kukapa muukaan asian takana on kuin Bernie Ecclestone yhdessä F1-alan tällä hetkellä vähemmän esillä olevien konkareiden kanssa.

Kaiken tämän valossa allekirjoitan edelleen sen, että F1-markkinoinnin pitää nykyaikaistua. Demokratian toimivuuteen en kuitenkaan vieläkään usko. Yhdistyksiä ja liittoumia voi syntyä, mutta pomminkestävää ja omantakeista kehityskulkuaan käyvää järjestelmää – oli se vanhanaikainen tai ei – ne eivät pääse rikkomaan.

Flavio Briatore sanoi aikoinaan, että toimivaa konetta ei pidä korjata.

F1 on kyllä toimiva kone, mutta sitä vain pitää oikealla tavalla tuunata tulevaisuutta varten.

Jukka Mildh