Eduskunta on nostanut Seinäjoki-Oulu-ratahankkeen valtakunnallisesti tärkeimmäksi käynnissä olevaksi ratahankkeeksi. Viimeisimmäksi tämä tahto tuotiin esiin kehysbudjettikäsittelyssä kesäkuussa. Tuolloin valtiovarainvaliokunta, tarkastusvaliokunta ja lopuksi koko eduskunta asettivat yksimielisesti tärkeimmäksi tavoitteeksi, että hanke valmistuu aikataulussa. Katainen lompsi eduskunnan yksimielisesti tehtyjen päätösten yli tavalla, jota parlamentaarisen järjestelmän puolustaja ei voi millään hyväksyä eikä ymmärtää.

Seinäjoki-Oulu-radan I- ja II-vaiheiden kustannus on vuositasolla 80–90 M€, jotta hanke valmistuisi vuonna 2014. Liikenneministeriön esittämä ja hallituksen budjettiriihen päättämä 40 M€ on täysin riittämätön. Hallituksen esittämällä rahalla rata ei aikataulussaan, vaan aikaisintaan 2020-luvulla. Silloin sen alkupää on jo peruskorjauksen tarpeessa.

Rahoitusvajauksen seurauksena raidetyömaat joudutaan ajamaan alas, minkä työllisyysvaikutus on yli 500 henkilötyövuotta, ja rataosan kapasiteettiongelma jatkuu. Tavara- ja henkilöliikenne siirtyy jälleen kumipyörille, mistä on pelkästään haittaa ihmisille, turvallisuudelle, liiketoiminnalle ja ympäristölle. Investoinnin hyödyistä päästään nauttimaan vasta, kun koko hanke on valmis. Jos valmistuminen viivästyy kymmenellä vuodella, yhteiskunnalliset tappiot saattavat nousta Valtiontalouden tarkastusviraston arvion mukaan jopa 200 miljoonaan euroon. Siinä on leikkausten säästöt kaukana.