Esimerkiksi keskiviikkona neljän tunnin harjoituksen aikana painoni tippui kaksi kiloa, vaikka lähes kaksi tuntia treenistä sujui viileästi meloen ja vähemmän hikoillen. Eli kuivumista elimistössä tapahtui selvästi siitäkin huolimatta, että aamulla ennen treeniin lähtöä join reilusti nestettä ja treenin aikanakin nautin juomaa huomattavasti normaalia enemmän. Nestehukka aiheutti päänsärkyä ja selvää hidastumista palautumiseen. Ruokakaan ei meinaa maistua kuumina päivinä samaan tapaan kuin viileämmillä keleillä.
Toisaalta harvoin nauttii yhtä paljon rankasta sadekuurosta kuin helleilmalla treenatessa, viileä sade saa tiukkaan rasitetussa kehossa aikaan lähes euforisen olotilan, ja kuumankostea keli kypsyttää marjatkin nopeammin poimintakuntoon.
Kävin tiistai-iltana urheilukentällä tekemässä nopeusvetoja. Samaan aikaan kentällä oli lasten yleisurheilu- ja jalkapallokoulut menossa. Oli mukava seurata lasten toimintaa, ja sainkin Havukka-ahon ajatuksen huomatessani vanhempien vain istuskelevan kentän reunalla toista tuntia: mikseivät aikuiset huolehtisi omasta kunnostaan samalla ja tekisi istumisen sijaan itsekin ”saunalenkkiä” kiertäen kenttää ympäri? Ajasta se ei ainakaan näyttänyt olevan kiinni ja lapsetkin olivat erittäin pätevässä ohjauksessa, eikä vanhempien apua heidän kaitsemiseensa tarvittu.
Tästä voisi kehittyä myös vanhempien keskinäinen terapiatapahtuma, jossa vaihdetaan ajatuksia päivän pinnalla olevista aiheista. Itse asiassa tämä ajatus vanhempien yhteisestä kuntoilutapahtumasta sai alkunsa kun luin paikallislehdestä jutun keski-ikäisestä miehestä, joka oli juossut elämänsä ensimmäisen puolimaratonin. Hän oli ymmärtänyt elämän realiteetit viime syksynä, ilmoittautunut maratonkouluun ja taivalsi 21,1km hivenen alle kahdeksan minuutin kilometrivauhtia. Siis sitä vauhtia, jolla minä teen erittäin rauhallisia, huoltavia, jopa 40km:n pituisia sauvakävelylenkkejä kovassa maastossa ja joissa sykkeeni pysyy reilusti alle 120:n.
Mies ei ollut kuvissa edes rapakuntoisen näköinen, ja oli matkan aikana voittanut itsensä taistellessaan väsymystä vastaan, mutta kävelyvauhtia silti! Tarkoituksenani ei ole missään nimessä vähätellä tätä tai muidenkaan suorituksia, vaan herätellä ajatuksia. Tapaus oli selvä esimerkki, että ihmisten tulisi oikeasti kiinnittää enemmän huomiota omaan kuntoonsa, ja sitä myötä omaan terveyteensä! Toivon, että ympäri Suomen urheilukenttiä innokkaat isät ja äidit kentän reunalta tarttuvat tähän ajatukseen, ja alkavat houkutella muitakin mukaan omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Ei se kummoisempaa maratonkoulua tarvitse, ja seuroista varmasti löytyy henkilöitä jotka osaavat neuvoa erilaisten harjoitteiden suorittamisessa.
Omassa harjoittelussani olen palannut vanhaan, vuosien aikana hyväksi havaittuun perussapluunaan. Viime harjoituskaudella vanhaan systeemiin ei tehty suuria muutoksia, mutta pienetkin muutokset aiheuttivat lievän ylirasitustilan ja suorituskyvyn laskun. Keväällä pidinkin tavallista pidemmän kymmenen päivän loman, ja täysipainoisen harjoittelun aloitin vasta 20.5.
En muista, eikä muistanut Heikkisen Mattikaan, minun olleen kesäkuun alussa niin huonossa kunnossa kuin olin ensimmäisellä maajoukkueleirillä Sognefjellissä. Jaksoin kyllä harjoitella hyvin, mutta helpolta se ei missään nimessä tuntunut. Niinä päivinä sai taas konkreettisesti huomata oman kuolevaisuutensa, maa ei nimittäin olisi noussut ilmaan vaikka siinä olisi kahvat olleetkin. Onneksi tilanne on siitä korjautunut jo huomattavasti, ja joka päivä ollaan lähempänä huippukuntoa. Tulevaan talveen lähden taas mitalinkiilto silmissä. Treeneihin lähtiessä ajatukseni on, että aina löytyy maailmasta joku joka tekee harjoitukset paremmin kuin minä, joten laatuun panostan entistä enemmän.
Pitkiä rauhallisia harjoituksia ei tänä kesänä ole tarvinnut tehdä yksin, seuraa ovat kiitettävästi pitäneet pienet ihmissyöjälintuset, joita inisee ilma mustanaan ympärillä ja jotka purevat ikävästi. Sääskiä, mäkäröitä, polttiaisia ja paarmoja on ollut huomattavasti normaalia kesää enemmän. En tiedä paljonko minä olen menettänyt verta treenien aikana niille, mutta lehdessä luki, että pahimman räkän aikana (räkkä=verta ravintonaan käyttävien hyönteisten joukkoesiintyminen) poro voi menettää verta jopa 125ml:a vuorokaudessa! Hillasuolle pakkaan siis sankkojen lisäksi reilusti hyttysmyrkkyä reppuun!