Espanjalaisen itseluottamus on palannut normaalille tasolle. Tulevina päivinä hän voi myös luottaa rajan toiselta puolen tulevien lukuisten maamiestensä kannustukseen. Schleck ei masennu 10 sekunnin menetyksestä. Hän on urheilija, joka ei mieti etappikilpailun aikana sitä, mitä edellisenä päivänä tapahtui, vaan keskittyy tekemään parhaansa joka etapilla.

Sunnuntain muuten tasaisen etapin lopussa noustaan kaksi vuorta. Ne eivät ole erityisen pitkiä, mutta kuitenkin sen verran vaativia, että ratkaisuja tullaan yrittämään. Etappimaali sijaitsee yhdeksän kilometrin mittaisen mäen huipulla. Tällä etapilla tullaan näkemään aikaeroja, muttei lopullista ratkaisua.

Viimeisen kilpailuviikon ensimmäisellä etapin lopussa maanantaina noustaan lähes 20 kilometriä pitkä Port de Balès -nousu. Maali ei ole sen huipulla, vaan ennen maalia on yli 20 kilometrin serpentiini lasku. Noin pitkässä alamäessä hyvän laskutekniikan omaava ja riskejä ottava pyöräilijä voi suhteellisen helposti saavuttaa yli minuutin etumatkan muihin nähden.

Schleck ja Contador ovat molemmat suhteellisen hyviä alamäissä. Kumpikaan ei ole sitä tyyppiä, joka yrittäisi niissä irtiottoa, mutta heitä on hankala niissä jätättää. Mikäli miesten tasoero ylämäissä ei ole tarpeeksi suuri, voi olla, että jompi kumpi tulee yrittämään ratkaisua alamäissä.

Tiistaina ajetaan kolmas perättäinen vuoristoetappi. Sen aikana noustaan neljä vuorta, niistä ensimmäinen heti lähdön jälkeen. Mikään ei ole pyöräilijälle niin epämiellyttävää kahden kilpailuviikon jälkeen kuin aloittaa kova etappi rajulla nousulla. Jalkalihakset ovat yleensä tässä vaiheessa ympäriajoa kuin betonia. Ne toimivat normaalisti vasta parin tunnin ajon jälkeen. Mikäli vauhti ensimmäisessä mäessä on kova moni tulee kärsimään paljon.

Etapin viimeisen vuoren Col d’Aubisquen huipulta matkaa maaliin on vielä lähes 60 kilometriä. Se ei kannusta kokonaiskilpailun voitosta kamppailevia ajajia yrittämään ratkaisuja. On riskialtista lähteä irtiottoon noin kaukana maalista. Toisaalta on hyvä muistaa, että Ranskan ympäriajo on useasti voitettu tekemällä normaalista poikkeavia taktisia ratkaisuja. Vastustajien on aina hankala varautua erikoisiin ratkaisuihin.

Ensi viikon keskiviikkona vietetään lepopäivää. Sen jälkeen on jäljellä enää neljä kisapäivää, mutta niistä enemmän myöhemmin.

Joona Laukka