Omistaja ASO on osa suurta ranskalaista perheyritystä Amaury Group:ia, jonka muista liiketoimista tärkeimpiä ovat muun muassa urheilulehti l’Equipe ja sanomalehti Le Parisien.
Amauryn perheessä on käynnissä sukupolvenvaihdos. Samanaikaisesti he miettivät, kannattaako tulevaisuudessa jatkaa molempia julkaisutoimintaa ja urheilutapahtumien järjestämistä, jotka ovat varsin erityyppisiä toimialoja.
Muutama vuosi sitten Amauryn perhe möi 25% ASO:n osakkeista urheilusta hyvin kiinnostuneelle ranskalaiselle suurliikemiehelle Arnaud Lagardèrelle. Hän haluaisi ostaa suuremmankin osuuden, mutta toistaiseksi perhe ei ole halukas myymään. Lisäksi on ilmaantunut muita varakkaita ja potentiaalisia ostajakanditaatteja.
Parin viime vuoden ajan pyöräilypiireissä on liikkunut huhuja, joiden mukaan Lance Armstrongin johtama amerikkalainen sijoittajaryhmä haluaisi ostaa Ranskan ympäriajon. Heidän tavoitteenaan olisi kehittää siitä NBA:n tai NHL:n tapainen hyvin organisoitu ja erittäin tehokas rahasampo. Nuo suunnitelmat eivät miellytä kaikkia Ranskassa, jossa ympäriajo eli Le Tour on osa kansallista kulttuuriperimää, joten mikäli siinä tapahtuu muutoksia kaikilla on sanansa sanottavana.
Tänä keväänä Lagardère oli seuraamassa Armstrongin kilpailuja. Hän tuskin lensi Espanjaan vain saadakseen istua huoltoautossa ja katsoa pyöräkilpailua. Lagardèren erittäin hyvä ystävä, presidentti Nicolas Sarkozy, sai keväällä uuden pyörän. Se on amerikkalaisvalmisteinen, samaa merkkiä, jota Armstrong käyttää.
En olisi kovinkaan yllättynyt, mikäli lähitulevaisuudeessa ympäriajon ostaa ranskalais-amerikkalainen sijoittajaryhmä, jonka johdossa ovat Lagardère ja Armstrong. Tosin ennen sitä kaupalle pitää saada Ranskan poliittisen johdon siunaus, koska valtio omistaa tiet, joilla kilpailu ajetaan. Lisäksi päivittäin sen organisaatioon osallistuu satoja poliiseja. Kun Arnault Lagardére puhui vuonna 2005 presidentti Sarkozysta, hän käytti ilmaisua 'frère' - veli. Uskoisin, että 'veli' auttaa kaveriaan tässäkin asiassa.
Joona Laukka