Yle televisioi miesten maajoukkueemme, Huuhkajien, vuoden 2012 EM-karsintojen kotipelit. Vieraspelien televisioinneista neuvotellaan. Pakettiin kuuluvat myös naisten karsintapelit vuoden 2013 kisoihin.

Huuhkajien paluu Ylelle tuntuu kaikin tavoin luontevalta. Esiintyihän joukkueelle nimensä luovuttanut Bubi-huuhkajakin näyttävästi selostajamme Jarmo Lehtisen kommenteissa. Muistattehan? Lintu istahti Olympiastadionilla maajoukkueemme maalin poikkihirrelle, Jarmo reagoi tilanteeseen loistavasti, ja yleisö riemastui.

”Näkyvyys vapailla kanavilla on lajin kannalta elintärkeää.”, totesi Palloliiton puheenjohtaja Sauli Niinistö. Fiksu kaveri. ”Huomasimme nopeasti, että Yle on asiassa tosissaan.”, Niinistö jatkoi, puhuen ilmeisesti rahasta. Summista en tiedä, mutta lajin näkyvyys on taattu. MM-jalkapallon ottelukohtaiset katsojaluvut lähestyvät miljoonaa, mikä on enemmän kuin jääkiekolla, silloin kun Suomi ei pelaa. Huikeita lukuja.

Huomattava osa huippufutiksesta on kadonnut maksukorttien taakse. Yle tarjoaa lajin kaikkien katsottavaksi, ja silmänräpäyksessä katsojatutkimusten mittarit kääntyvät kaakkoon. Massojen varaan voi rakentaa lajin tulevaisuutta. Yksinkertaista, mutta totta.

Heikompi jalka

Maajoukkueemme päävalmentaja Stuart Baxter vieraili kisastudiossamme. Tyylikäs herrasmies kaivoi pukupussistaan pakasta vedetyn Pradan, huomasi hihan rypistyneen, ja kyseli silitysrautaa. Kerroin, että valitettavasti puvustamon henkilökuntamme ehti jo lähteä. ”No, no, I can do it myself!”, kuului vastaus. Pidin kaverista välittömästi. Silitänhän itse omat paitani.

Puku, ja paita, sileänä Baxter asteli studioomme ja otti tilan haltuunsa. Aukko Hollannin puolustuksessa paikallistui hyvissä ajoin ennen Robinhon iskemää avausmaalia. Hollannin voittoa päävalmentajamme tervehti ilolla. Syyskuinen EM-karsintojen vieraspeli Rotterdamissa tuntuu entistä hohdokkaammalta. Ja aukko mihin iskeä on tiedossa.

Baxter on urallaan valmentanut kuudessa eri maassa. Japanissa hän viihtyi pitkään, ja sieltä mukaan tarttui myös seuraava, paikallista mielenlaatua hyvin kuvaava tarina. Erään kerran valmentajamme nimittäin kehotti seurajoukkueensa kärkipelaajaa kiinnittämään huomiota heikomman jalkansa potkutekniikkaan. ”Hai!”, kuului vastaus, ja työnteko alkoi.

Kului kuukausi, toinenkin, kunnes koitti päivä, jolloin kyseinen pelaaja asettui ampumaan rangaistuspotkua. Baxter haukkoi henkeään, kun pelaaja, parin askeleen vauhdilla, ampui pallon heikommalla jalallaan viileästi maaliin. Ja kumarsi perään. Vanha juttu, mutta menestys tulee ennen työntekoa vain sanakirjassa.

Aika näyttää millaisia tarinoita Baxter kertoo suomalaispelaajista, kun aikanaan jatkaa matkaa.

Suurta ja julmaa

Sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa pidättivät henkeään. Jatkoajan viime sekunnit, pallo pilkulla, ja pallon takana Ghanan Asamoah Gyan. Hätäinen veto, paremmalla jalalla, ja pallo iskeytyy poikkipuuhun.

Uruguay, ja etenkin käsivirheen tehnyt Luis Suarez, juhlii villisti.

Lopun aisti jo etukäteen. Pilkuissa Ghana hyytyi, Uruguay eteni välieriin, ja koko Afrikan unelma särkyi.

Samalla hetkellä oma mestaruusveikkaukseni päätyi paperinkeräykseen. Murehdin asiaa hetken, kunnes pysähdyin miettimään Asamoahin kohtaloa. Todennäköisesti hän miettii Johannesburgin iltaa, ja ratkaisevaa virhettään, vielä huomenna, ensi viikolla, ja vuodenkin kuluttua. Kukaties lopun elämäänsä. Päivin, öin.

Jalkapallo on julmaa. Ja suurta. Ja juuri siksi niin kiehtovaa.

Jumalainen näytelmä

Diego Maradonan yhteys yläkertaan katkesi. Epäonnekseen mies joutui väärään paikkaan väärällä hetkellä, Argentiinan valmentajana Saksaa vastaan. Saksa tarjosi jumalaisen näytelmän ja iski Argentiinan polvilleen. Päävalmentaja Joachim Löwin nerokas taktiikka, ja pelaajien intohimoinen suoritus, riisui keikari Diegon vaatteistaan. Ei kaunista katseltavaa. Ja Messistäkin tuli kuolevainen.

Löwin menestys valmentajana asettaa outoon valoon sitkeästi elävän väitteen, jonka mukaan huippuvalmentajaksi kasvetaan vain maajoukkuetason peliuran kautta. Hassu ajatus. Eihän sydänkirurginkaan tarvitse saada infarktia ymmärtääkseen kuinka leikkaussalissa pitää toimia.

Löw toki pelasi, mutta vietti valtaosan urastaan kakkosbundesliigan Freiburgissa. Vaatimaton meriitti Maradonan saavutuksiin verrattuna. Valmentajina asetelmat kuitenkin näyttäisivät kääntyneen päälaelleen.

Pyhä Iker pelasti Espanjan Paraguayta vastaan, ja voittomaalin iski David Villa. Huikea peli. Entäpä Felipe Melon hikinen iltapäivä Hollantia vastaan. Loistava syöttö Robinhon osumaan, oma maali, ja suora punainen. Oscarin arvoinen käsikirjoitus, mutta elävässä elämässä. Taas kerran.

Dunga peluutti Brasiliaa tulos ennen tyyliä -taktiikallaan. Ilman tulosta miehelle jäi vain yksi suunta, ulos.

Ehkäpä joga bonito - pelata kauniisti, tai kaunis jalkapallo, saa taas tilaisuutensa kotikisoissa neljän vuoden kuluttua.

Pehmeä pää

Taksikuski tuijotti minua epäuskoisena Tampereen rautatieasemalla. ”Kuinkas kauan sieltä Afrikasta lentää tänne?”, kuului lopulta varovainen kysymys. ”Tulin junalla, kaksi tuntia”, vastasin.

Chafööri ei loppumatkan aikana lausunut sanaakaan, tuijotteli vain taustapeilistä alta kulmiensa. Arveli ilmeisesti helteen pehmittäneen pääni. Ja saattoi olla oikeassa.

Kisastudiomme sijaitsee oikeasti Pasilassa, ei Afrikassa, kuten kuskini ilmeisesti luuli. Aidon afrikkalaistunnelman luominen näyttäisi onnistuneen varsin hyvin.

Vallukonoset

Myös alapääni pehmeni, mistä tuonnempana tarkemmin.

Osallistuin kiekkoväen perinteiseen kesätapahtumaan, hockey-golfiin, Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Pelasin yhdessä Maikkarin kollegan Saukkosen Mikan, ja MM-kisojen pääsihteerin Leinosen Kimmon kanssa.

Pelin ohessa tarinoimme niitä näitä. Mika kertoi mainion tarinan yhteisestä kierroksestaan Salmisen Reijon kanssa. Reijo löi ykkösväylän avauksessaan kahdesti ohi pallosta. Kanssapelaajat katselivat vaivautuneina kengänkärkiään, mutta Retsi ei häkeltynyt. ”Vaikea kenttä.”, kuului tilanteen laukaissut kommentti.

Takaisin Vierumäelle. Keskikesän helle ja energiajuoma-tuoremehu-kivennäisvesi -cocktail teki tepposensa, ja minä tein vallukonoset. Neste ei imeytynyt. Pikemminkin päinvastoin. Ja vauhdilla, mutta onneksi vasta klubitalon vessassa. No, tyhjennysharjoittelu kuuluu urheiluun. Ja nyt voin jo paremmin. Pehmeältä tosin tuntuu vieläkin. Olo.

Pelimme muuten kulki mukavasti, ja sijoituimme joukkuekilpailussa komeasti kolmanneksi. Myös henkilökohtaisesti tuli onnistumisia, ja sain palkinnoksi leijonalogolla varustetut vaaleansiniset Reino-tossut. Jipii.

No, kengät miehen mukaan.

Tapsa