Kilpailun avaa lauantai-iltapäivällä Hollannin Rotterdamissa ajettava prologi. Prologi on lyhyt henkilökohtainen aika-ajo, ei siis mikään esittelykierros, vaan kaikki ajavat tosissaan. Psykologisen sodankäynnin kannalta on tärkeää menestyä hyvin jo ensimmäisenä päivänä.
Prologi on kuitenkin niin lyhyt, vain 8,9 kilometriä, etteivät kokonaiskilpailun voitosta kamppailevat ajajat ole siinä parhaimmillaan. Prologin suursuosikki on sen viime vuonnakin voittanut Fabian Cancellara. Tämä pyöräilijäksi poikkeuksellisen lihaksikas sveitsiläinen on eittämättä maailman paras aika-ajaja. Kovimman vastuksen hänelle tarjonnee toukokuussa Italian ympäriajon prologin voittannut Bradley Wiggins.
Sunnuntaina ensimmäinen etappi vie pyöräilijät Hollannin rannikon kautta Belgiaan, jossa maali sijaitsee Brysselissä. Mitä todennäköisimmin etapin voitto ratkeaa vasta loppukirissä. Mikäli päivä on tuulinen, rannikolla sivutuuli voi luoda lukuisia vaaratilanteita.
Loppukiriin suurimmat suosikit ovat viime vuonna kuusi etappivoittoa napannut britti Mark Cavendish sekä norjalainen Thor Hushovd, joka voitti pistekilpailun eli vihreänpaidan. Belgialaisten pyöräilyfanien suursuosikki ja erinomainen kirimies hänkin, Tom Boonen, joutui perumaan kisaan osallistumisen viime hetkellä polvivaivojen takia.
Toinen Belgiassa ajettavan etapin maali sijaitsee erinomaisesta mineraalivedestä ja kylpylöistä tunnetussa Span kaupungissa. Tämän 200 kilometrin mittaisen etapin viimeiset 70 kilometriä ajetaan varsin mäkisessä maastossa. Ei mitään varsinaista vuoristoa, mutta sen verran mäkiä on että kirimiehet tuskin pysyvät menossa mukana. Huippumiesten tulee olla tarkkana ettei ikäviä yllätyksiä pääse tapahtumaan.
Ensi viikon tiistaina ympäriajo saapuu pohjois-Ranskaan etappimaalin sijaitessa Arenbergin kaupungissa. Tuolla etapilla saatetaan nähdä ensimmäiset ratkaisut, koska kisareitillä on yli 20 kilometriä erittäin huonokuntoisia mukulakiviosuuksia.
Ammattipyöräilyn vaativin yhdenpäivänkilpailu, Pariisi-Roubaix ajetaan huhtikuussa noilla tiellä. Mukulakiviosuudet tunnetaan nimellä ’pohjoisen helvetti’. Henkilökohtaisten kokemusteni perusteella voin sanoa, että varsin helvetillistä niillä onkin liikkua 50 kilometrin tuntivauhtia kilpapyörällä jossa on 21 milliä levät kivikovat renkaat. Tuntuu kuin iskut tiestä välittyväisivät pyörän läpi kehon joka luuhun.
Kukaan huippunimistä ei varmaankaan tee tuolloin huikeita irtiottoja, mutta mitä todennäköisemmin yksi tai useampi menettää tuolloin mahdollisuutensa kisan voittoon kaatumisen tai välinerikon takia.
Tämä etappi on monen pyöräilijän painajainen. Erityisesti espanjalaisten, jotka tunnetusti vieroksuvat pohjoisen mukulakiviä. Contador olisi varmasti tyytyväinen mikäli tätä etappia ei olisi. Armstrongille se taasen tarjoaa oivallisen tilaisuuden yllättää muut.
Heinäkuun 7. ajettava etappi Cambrai-Reims on sellainen, jonka voi luokitella helpoksi, mikäli vain tuntee kuntonsa niin kovaksi että on helppoa ajaa 150 kilometriä polkupyörällä noin 45 kilometrin keskinopeudella. Reitti on tasainen ja helppo. Ihme on, mikäli etapin loppuratkaisu ei tapahdu suuren noin 150 pyöräilijän joukon loppukirissä.
Torstain etappi ei ole maastollisesti juurikaan edellistä haastellisempi. Kaikki ovat väsyneempiä koska kilpailukilometrejä on tuolloin mittarissa jo lähes 1000. Uskoisin että tuonakin päivänä parhaiden kirimiesten; Cavendish, Hushovd, Oscar Freire, Robbie McEwen ja Tyler Farrar, joukkueet tekevät rajusti töitä pääjoukossa, jotta loppuratkaisu tapahtuisi vasta loppukirissä.
Seitsemäntenä kilpailupäivänä pyöräilijät lähestyvät Alppeja. Etappi on tämän vuotisen Ranskan ympäriajon pisin, lähes 230 kilometriä. Sen loppuosuudella maasto alkaa kumpuilla. Tälläisenä päivänä huippunimet ja heidän apukuskinsa pyrkivät säästämään normaaliakin tarkemmin voimia koska seuraavana päivänä noustaan ensimmäiset vuoret.
Kirimiehet ja heidän apukuskinsa taasen tietävät, että tämän etapin jälkeen he eivät useaan päivään voi haaveillakkaan etappivoitosta, joten halu yrittää on varmasti kova. Toisaalta he mitä todennäköisimmin ovat tuossa vaihessa jo suhteellisen väsyneitä. Tämä etappi suosiikin erityisesti sellaisia irtiottoryhmiä, joissa ei ole mukana kokonaiskilpailun ennokkosuosikkeja.
Tuona päivänä joku varsin tuntematon apukuski voi olla mukana ratkaisevassa irtiotossa. Mikäli onnetar suosii, hän saattaa voittaa etapin ja pukea sen jälkeen ylleen kilpailunjohtajan keltaisen paidan. Seuraavalla etapilla Alpeilla hän menettää sen varmasti, mutta onko sillä väliä. Parempi olla päivä Ranskan ympäriajon johdossa kuin kymmenen sen toisella tilalla. Keltaisia paitoja on jaossa päivittäin vain yksi kappale. Hieman harmittaa kun Veikkanen ja Carlström eivät ole mukana kilpailussa. Tämä etappi olisi voinut olla heille se oikea.
Joona Laukka