Tuon kovan kolmikon jälkeen on useita pyöräilijöitä, joilla on realistiset mahdollisuudet sijoittua kolmen parhaan joukkoon, mutta heidän voittonsa olisi silti suurehko yllätys.

Alberto Contador

Ikä: 27

Kansallisuus: Espanja

Joukkue: Astana, Kazastan

Parhaat saavutukset: voitto 2007 ja 2009

Contadorin kunto vaikuttaa olevan samalla tasolla kuin viime vuonna. Kevään aikana menestystä on kertynyt tasaiseen tahtiin eivätkä loukkaantumiset tai sairastelu ole vaivanneet. Ainoana negatiivisenä seikkana voidaan mainita, että kesäkuussa hän menestyi hieman oletettua heikommin viimeisessä viimeistelykilpailussa Dauphine Liberessä Ranskan Alpeilla. Hän oli kuitenkin kahdeksanpäiväisessä kilpailussa neljäs.

Viime vuonna Contadorilla oli henkisesti hyvin haastava tilanne kun hän joutui taistelemaan joukkueensa kapteenin paikasta Armstrongin kanssa. Nyt hänen pitäisi olla Astana-joukkueen ehdoton pomo, jonka eteen kaikki muut pyöräilijät uhrautuvat. Ympäriajon ensimmäiset etapit ovat espanjalaisen kannalta kaikkea muuta kuin mieluisia. Ohjelmassa on kapeita teitä, sivutuulta ja sokerina pohjalla mukulakivi osuuksia. Kaikkea sitä mistä vuoristojen mies ei pidä. Mikäli hän selviää Alpeille saakka ilma haavereita voitonmahdollisuudet kasvavat huomattavasti.

Lance Armstrong

Ikä: 38

Kansallisuus: Yhdysvallat

Joukkue: Radio Shack, Yhdysvallat

Parhaat saavutukset: voitto seitsemän kertaa 1999-2005. 2009 kolmas

Ranskan ympäriajon seitsenkertainen voittaja aloittaa toistamiseen kilpailun viimeistä kertaa. Edellisen kerran hän ajoi viimeisen kilpailun vuonna 2005, jolloin hän päätti uransa voiton jälkeen. Viime vuonna hän teki paluun kilpailuihin. Tuloksena oli kokonaiskilpailun kolmas sija. Tällä kertaa Armstrongin päätös uran lopettamista on mitä todennäköisemmin lopullinen koska ikää hänellä on jo kunnioitettavat 39 vuotta. Selvää on, että hän haluaa päättää uransa voittajana. Kovin moni ei usko teksasilaisen mahdollisuuksiin Contadoria vastaan, ei varsinkaan vuoristo-osuuksilla.

Armstrongin taktiikka kilpailuun tulee olemaan seuraavanlainen. Hän antaa Contadorin ja hänen joukkueensa kantaa ennakkosuosikin paineet ja vastuun kilpailun kontrolloinnista. Armstrong tulee odottamaan, että vastustaja tekee virheen tai kärsii epäonnesta. Mikäli niin käy hän ei tule antamaan armoa. Vaikka Armstrongin fyysinen kunto ei ole enää sama kuin parhaina vuosina hän on yhä edelleen Lance Armstrong. Mies joka on voittanut maailman vaativimman kilpailun seitsemän kertaa perätysten. Saavuutus johon kukaan muu ei ole yltänyt yli satavuotisen historian aikana.

Andy Schleck

Ikä: 25

Kansallisuus: Luxenbourg

Joukkue: Saxo Bank, Tanska

Parhaat saavutukset: 2. 2009

Erinomaisena mäkimiehenä tunnettu Schleck on parantunut esityksiään tasaiseen tahtiin vuosi vuodelta. Viime vuonna hän sijoittui jo toiseksi. Aiemmin tällä kaudella Schleckin kunto ei ole ollut samalla tasolla kuin aiempina vuosina. Se tosin on ollut tarkoituksellista. Hän on keskittynyt hakemaan kuntohuippua heinäkuulle. Mitä todennäköisimmin miehen kunto onkin kohdallaan. Vuoristossa hän tarjonnee Contadorille kovimman vastuksen. Schleckin suurin heikkous on henkilökohtaiset aika-ajot joissa Contador on selvästi vahvempi. Schleckin kannalta hyvä asia on, että tämän vuoden kisa on launtaina ajettavan lyhyen prologin lisäksi vain yksi aika-ajo.

Schleck edustaa vuonna 1996 ympäriajon voittaneen tanskalaisen Bjaerne Riijsin omistamaa erittäin vahvaa Saxo Bank-joukkuetta. Aiemmin tällä viikolla hän ilmoitti siirtyvänsä ensi vuonna yhdessä isoveljensä Frankin kanssa ensi kaudeksi uuteen luxemburgilaiseen joukkueeseen jonka sponsoria ei ole vielä virallisesti julkistettu. Saxo Bank-joukkueessa Schleckin ilmoitusta ei tietysti otettu iloiten vastaan. Voi olla, että joukkueen yhteistoiminta ei tule olemaan optimaalista seuraavien kolmen viikon aikana. Se olisi harmi Schleckin kannalta sillä hänellä olisi oikeiden taktisten päätösten ja vahvan joukkueen tuen avulla realistiset mahdollisuudet lyödä Contador.

Muita huippunimiä

Bradley Wiggins

Ikä: 30

Kansallisuus: Iso Brittannia

Joukkue: Sky, Iso-Britannia

Parhaat saavutukset: 4. 2009

Ratapyöräilijänä uransa aloittanut Wiggins oli viime vuoden suurimpia yllättäjiä sijoittumalla neljänneksi. En usko että hänen kuntonsa on tänä vuonna samalla tasolla.

Dennis Menchov

Ikä: 32

Kansallisuus: Venäjä

Joukkue: Rabobank, Hollanti

Parhaat saavutukset: 4. 2003

Kokenut pyöräilijä joka menestyy hyvin pitkissä ympäriajoissa. Ranskassa hän ei ole kuitenkaan koskaan loistanut. Tänä vuonna hän on keskittynyt vain tähän kilpailuun. Ei siedä hyvin oikein kuumia olosuhteita.

Ivan Basso

Ikä: 32

Kansallisuus: Italia

Joukkue: Liquigas, Italia

Parhaat saavutukset: 2. 2005 3. 2004

Häntä pidettiin aiemmin Armstrongin manttelin perijänä. Kävi kuitenkin toisin. Basso sai vuonna 2006 parin vuoden kilpailu kiellon. Teki paluun kilpailuihin viime vuonna, mutta ei ollut tervetullut Ranskaa kiertämään. Voitti toukuussa Italian ympäriajon. Tulee varmaankin menestymään hyvin vuoristossa mutta epäilen ettei ole täysin palautunut Italian kierroksesta joten jonakin päivinä hän tullee menettämään kallisarvoisia sekuntteja.

Carlos Sastre

Ikä: 35

Kansallisuus: Espanja

Joukkue: Cervelo, Sveitsi

Parhaat saavutukset: voitto 2008

Voitti kisan hieman yllättäen vuonna 2008. Tuolloin hän oli samassa joukkuessa Schleckin veljesten kanssa. Viime vuonna kuntoa ei löytynyt lainkaan, mutta ainakin mies itse uskoo vielä kykyihinsä.

Cadel Evans

Ikä: 33

Kansallisuus: Australia

Joukkue: BMC, Sveitsi

Parhaat saavutukset: 2. 2008

Hallitsevan maailmanmestarin sateenkaaripaidassa ajavan Evansin kauden päätavoite oli Italian ympäriajon voitto. Siellä hän epäonnistui. Nyt mies lähtee kiertämään Ranskaa ilman suurempia paineita. Lopputulos voi olla yllätävän hyvä koska Evans on urheilija joka menestyy parhaiten silloin kun hänellä ei ole mitään turhia paineita.