Lopputulokset olivat kaikkea muuta kuin oikeudenmukaiset. Ja asia ei olisi tullut lainkaan edes esille, ellei Fernando Alonso olisi ollut valppaana.
Fernando Alonson toiminta osoitti, kuinka huippukuljettajalta vaaditaan paljon muutakin kuin pelkkää nopeutta. Aivojen on raksutettava jatkuvasti. Valenciassa tuli esiin se, että sääntöpykälät on tunnettava, jotta kaikki hyöty erikoistilanteista saadaan irti.
Kerrataanpa tapahtumat: Mark Webber ajaa Heikki Kovalaisen perään, lentää hurjasti ilmaan ja päätyy rengasvalliin. Romua on ympäriinsä sen verran, että turva-auton on tultava radalle. Turva-auton tullessa varikolta toisena ajava Hamilton ohittaa sen menettämättä aikaa, mutta kolmantena ollut Alonso jää kuuliaisesti AMG Mersun ja sen vilkkuvien valojen taakse. Aivan kuten säännöt määräävät.
Alonson ja neljäntenä ajaneen Felipe Massan takana useimmat ehtivät saada tiedon turva-autosta ja leikata varikolle hyödyntämään tilanne. Alonso pääsee varikolle kierrosta muita myöhemmin. Hän tippuu yhdenneksitoista ja Massa peräti 15:nneksi jäätyään odottamaan omaa renkaanvaihtovuoroaan tallikaverinsa taakse ratavarikolla.
Tuomaristo olisi todennäköisesti jättänyt tapahtuneet rikkeet kokonaan huomioimatta, ellei Alonso olisi autosta käsin vaatinut asian viemistä kilpailunjohtaja Charlie Whitingin ja tuomariston käsittelyyn.
Alonson kisainsinööri ja sitä kautta Ferrarin johto sai kuljettajaltaan selkeän käskyn: ”... se on ainoa asia, johon teidän tulee keskittyä tässä kilpailussa”, Alonso viestitti harmistumiskäyrän hakatessa rajoittajalle.
Tuomaristolta menivät pasmat sekaisin saatuaan Ferrarilta vastalauseen. Päätöksenteko kesti auttamattoman kauan ja Hamiltonin lopulta saama tuomio, varikon läpiajorangaistus, oli aivan liian lievä. Yhdeksän muutakin kuljettajaa eli suurinpiirtein ne, jotka ohittivat Alonson sekavassa tilanteessa, saivat hekin nopeusrikkeestä rangaistuksen, mutta mitättömän sellaisen. Ja sekin langetettiin vasta kisan jälkeen.
Tuntuu vuodesta toiseen siltä, että päätöksenteko, johdonmukaisuus ja kyky ottaa vastuuta on FIA:lta täysin kateissa.
Mutta pahinta oli kuitenkin se, että tuomaristo olisi varmasti jättänyt asian sikseen, ellei Alonso olisi laittanut talliinsa vauhtia.
Alonsoa ei syyttä kehuta poikkeuksellisen lahjakkaaksi kuljettajaksi. Huomiokyky ja periksiantamattomuus juuri tällaisissa tilanteissa erottaa hänet muista. Samanlainen oli Michael Schumacher parhaina päivinään.
On hallittava kokonaisuus. Siinä sääntöpykälien osaaminen on yksi ratkaiseva tekijä. Ja jos ei itse muista tarkalleen, on ainakin älyttävä kysyä asiaa varikolta. Näissä tilanteissa kuljettajien erot tulevat esiin. On jopa karmeata todeta, että havaintojeni myötä minulle on vuosien saatossa selvinnyt sellainenkin tosiasia, että suurin osa F1-kuljettajista ei lähimainkaan osaa sääntöjä kuin sieltä täältä. Jos sieltäkään. Vain harvat ovat niihin perehtyneet ja vielä harvemmat ovat painaneet ne muistiinsa. Väitän, että joukossa on monia, jotka eivät ole sääntöjä edes koskaan lukeneetkaan. Superlisenssin saamiseksi kun riittää menestyminen ja riittävä kisakokemus alemmissa luokissa. Kirjallista koetta ei tarvita.
Sääntöasiat FIA on jättänyt kokonaan kuljettajan ja tallin vastuulle.
Ja kuljettajat taas pitävät itsestäänselvyytenä, että ”kyllä talli hoitaa” ja ottaa tarvittaessa tilanteen hallintaan tiukoissa paikoissa. Näin laski myös Hamilton ohittaessaan turva-auton.
Nyt Alonso oli salamannopeasti hereillä ja tiesi tarkalleen mitä teki sekä olevansa taatusti oikeassa. Toivomaansa lopputulokseen hän ei kuitenkaan päässyt.
Yhdessä asiassa Alonso kuitenkin onnistui: FIA on nyt pakotettu selkeyttämään paitsi turva-autosääntöjä myös pohtimaan omaa tuomarointiaan.
Olisiko itseasiassa aika vaihtaa tuomarit kokonaan?
Säännöt on laadittu – jälleen kerran – epätarkasti, mutta tuomarien harkintakyky rikkeen vakavuuden suhteen petti pahemman kerran. Turva-auton tuleminen radalle kun on punaisen lipun jälkeen tärkein merkki erittäin vakavasta tilanteesta, jossa kuljettajien ja yleisön turvallisuus on uhattuna.
Näissä tilanteissa oman edun tavoittelua on ehdottomasti asettava toissijaiseksi. Jos kuitenkin asettaa oman edun turvallisuuden edelle, tulee siitä rangaista tuntuvasti. Törkeämpää rikettä ei voisi tehdä.
Siinä missä tuomaristo toimi huonosti, Alonso ja Ferrari toimivat hyvin. Italialaistalli on sääntöasioissa aina ollut hyvin hereillä. Entisenä kisatoiminnasta vastaavana team managerina Stefano Domenicali on joutunut perehtymään näihin tilanteisiin enemmän kuin useamman kerran urallaan. Oli tallin etu, että nyt kun Domenicali toimii tallin ykkösmiehenä, tilanteeseen pystyttiin reagoimaan sen edellyttämällä voimalla kisan aikana.
Niin kuin monella muullakin tallilla, Ferrarilla on oma ryhmänsä sääntöjä lukemassa. Tilanteeseen tarttuminen ja urheilullisten sääntöjen hallitseminen ja tulkitseminen kisapaineen alla ovat kuitenkin oma haasteensa verrattuna esimerkiksi siihen, että teknisistä säännöistä yritetään löytää porsaanreikiä kaukana radoilta, tehtaan työrauhassa.
Kisatilanteissa Ferrari on sääntöasioiden suhteen suvereeni. Ja riittävän rohkea tarttumaan epäkohtiin.
Kaikki edellä kerrottu alkoi siis Mark Webberin onnettomuudesta ja hurjasta ilmalennosta hänen törmättyään Heikki Kovalaiseen.
Mutta mitä australialainen oikein mietti yrittäessään ohittaa Kovalaista? Sitä, että suomalainen pelästyisi ja antaisi suosiolla tilaa?
Mutta niin kuin Heikki heti viestitti radiolla varikolle, hän oli tilanteen tasalla ja tiesi taistelevansa tasavertaisesti sijoituksestaan Webberin kanssa.
Webber teki yksinkertaisesti pahan virhearvioinnin. Hän ei selvästikään huomioinut sitä seikkaa, että Red Bulliin verrattuna Lotus on paitsi hitaampi suorilla myös paljon surkeampi jarrutuksissa. Näiden kahden auton jarrutuspiste on aivan eri paikassa.
No, joka tapauksessa Webberiltä aivan turha töppäys ja todella paha kolhu hänen MM-haaveilleen.
Asiasta toiseen, kisasta markkinointiin.
Olen ilolla seurannut parin viime kisan jälkeistä unilateraalihaastattelua. En voi olla antamatta Bernie Ecclestonen johtamalle FOM:lle, Formula ykkösten markkinointiyhtiölle, korkeita pinnoja haastatteluasetelman muuttamisesta.
Olen jo kauan pitänyt huonona järjestäjien tapaa haastatella kilpailijoita, valmentajia ja päättäjiä jäykästi pöydän takana virallisissa lehdistötilaisuuksissa. Nyt F1 on ottanut pr-mielessä myönteistä eroa muihin lajeihin nähden. Laittamalla kuljettajat nojatuoleihin matalan pöydän taakse, ja lähes kokonaan näkyville, asetelmasta on tullut luonnollisempi ja esiintyjät tulevat selvästi lähemmäksi katsojaa. Kädet liikkuvat, katseet kääntyvät ja tunnelma on paljon rennompi ja avoimempi.
Tallien markkinointiporukalle tuli samalla uutta mietittävää: kuljettajille palkintojenjaon jälkeen puettavat puhtaat ”haalaritakit” näyttävät tökeröiltä oikeiden haalareiden yläosan lojuessa lattialla.
Hamiltonilla ja Jenson Buttonilla oli McLarenin tapojen mukaisesti pakasta vetäisty lumenvalkoinen yläosa. Oli paljon tyylikkäämpää, että Vettel esiintyi heidän rinnallaan juuri sellaisena kuin shampanjasuihkun jäljiltä oli.
Hiestä ja kuohujuomasta läpimärkä haalari ja kosteuden tummentamat mainosmerkit välittävät tallista ja sponsoreista aidon ja uskottavan viestin.
Jukka Mildh