Uransa alussa rautaisen itsekurin omaava, kipua pelkäämätön ja taktisesti erittäin osaava Vinokourov edusti saksalaista T-Mobile-joukkuetta. Siellä hänen tehtävänään oli auttaa saksalaista Jan Ullrichia. Hän teki työnsä hyvin. Hän auttoi Ullrichia jopa niissä kisoissa, (maailmanmestaruuskisat ja olympialaiset), joissa ammattipyöräiljät edustavat omaa maatansa joukkueensa sijasta. Sydneyn kisoissa Ullrich voitti, Vinokourov oli toinen, mutta ehkä kisan vahvin.

Kazakstania ei voida luokitella urheilun suurvaltojen joukkoon, mutta kyllä siellä urheilua arvostetaan. Vuonna 2006 Vinokourov oli noussut espanjalaisessa Liberty Seguros -joukkueessa kapteenin asemaan. Hänen tavoitteenaan oli tuolloin Ranskan ympäriajon voitto.

Kuukautta ennen kilpailun alkua joukkueen toiminta päättyi Puerto-nimeä kantavaan doping-skandaaliin. Vinoukourov ei ollut väärinkäytöksistä epäiltyjen urheilijoiden joukossa. Tuolloin hän otti yhteyttä Kazakstanin presidenttiin, joka päätti auttaa oman maansa poikaa. Valtionyhtiöltä löytyi viikossa lähes 10 miljoonaa euroa, joilla rahoitettiin maan pääkaupungin Astanan nimeä kantava uutta joukkuetta.

Vuoden 2007 Ranskan ympäriajoon Vinokourov starttasi ennokkosuosikkina oman maansa värejä kantavan Astana-joukkueen ainoana kapteenina. Tärkeimpänä apuajajana toimi hänen hyvä ystävänsä, toinen kasakki Andrey Kashechkin.

Vinokourovin osalta kilpailu päättyi surkeasti. Hän kärähti veridopingista kun hänen verensä seasta löydettiin myös jonkin toisen henkilön verta. Samoin kävi Kashechkinillekin. Vahvistamaton huhu kertoo, että veripussit olisivat menneet sekaisin. Vuoden 2007 tapahtumien jälkeen Vinokourov ja Kashechkin eivät ole enää olleet ystäviä keskenään.

Vinokourov ilmoitti kärsivänsä 18 kuukauden kilpailukieltonsa valittamatta ja palaavansa takaisin lajin huipulle muuttuneena miehenä. Hän piti molemmat lupauksensa. Huhtikussa hän palasi takaisin lajin huipuille voittamalla erittäin arvostetun Liege-Bastogne-Liege kilpailun. Toukokuussa hän oli kuudes Italian ympäriajossa. Kuntokäyrä vaikuttaa nousujohtoiselta. Ranskan ympäriajossa 36-vuotias Vinokourov on sanonut tavoittelevansa etappivoittoja ja auttavansa Contadorin kokonaiskilpailun voittoon.

Tämän vuoden Ranskan ympäriajo on Vinokouroville viimeinen tilaisuus voittaa kilpailu, jota hän arvostaa yli kaiken. Kukaan ei tiedä tyytyykö hän todellakin vain auttamaan Contadoria ja jättää henkilökohtaisen kunnionhimonsa taka-alalle. Asia joka varmasti mietityttää Contadoriakin.

Joona Laukka