Saksalainen moottorirata muutama vuosi sitten.

Keskellä viikkoa radalla ei ole vilkasta toimintaa. Muutamia moottoripyöriä on testaamassa. Varikkopilttuita on monta tyhjänä. Radalle kaartaa farmari-Audi, joka vetää perässään umpikärryä. Auto kärryineen häviää yhden pilttuun sisään ja ovet vedetään kiinni.

Hetkeen ei tapahdu mitään, mutta sitten radan puoleinen ovi aukeaa ja pilttuusta lähtee liikkeelle kovan tason ratamoottoripyörä. Sitä ajaa mustaan haalariin ja valkoiseen kypärään varustautunut kuljettaja. Muutaman kierroksen jälkeen kuljettaja kaartaa takaisin varikolle, häviää pilttuuseen ja ovi menee kiinni.

Sama rutiini jatkuu pitkin päivää. Ja useana muunakin päivänä. Kukaan ei kiinnitä huomiota mihinkään erikoiseen.

Mutta jos radalla ollut harvalukuinen porukka olisi tajunnut, että kuljettaja on Michael Schumacher olisi helvetti ollut irti. Ainakin moottoriurheilupiireissä. Ja muutenkin.

Se nimittäin oli Michael Schumacher.

Tästä ymmärtääkseni kiinnostus ratamoottoripyöräilyyn kehittyi niin vakavaksi, että F1-mestarin tallissa oli lopulta lähes valmiin kilpatallin varustus. Eikä vain Saksan mestaruussarjan kalustoa, jolla Schumi kilpailikin muutamia kisoja. Tämä kalusto oli tarkoitettu johonkin aivan muuhun...

F1-maailmassa tapahtuu paljon asioita, joita ei lehdistä lueta. Ei Schumi kerro kaikille, miten aikaansa käyttää ja kenen kanssa.

Schumin F1-paluuta ja sen onnistumisen mahdollisuuksia on syytä tarkastella myös tästä näkökulmasta.

Häntä ei pidä eikä voi missään nimessä aliarvioida.

Monet ovat sitä mieltä, että Schumi on menettänyt teränsä. ”Hän on ollut liian kauan pois”. ”Schumi ei pärjää nuoremmilleen” arvostelijat sanovat. Kieltämättä alkukausi on näyttänyt jähmeältä, mutta en ymmärrä miksi saksalaisen yleensä uskottiin pystyvän ”tulin, näin, voitin”-tyyppiseen valloitukseen. Huippu-urheilussa taistelu voitosta ja kärkisijoista on nykypäivänä niin kovaa, ettei sinne tulla vaan takki auki voittamaan.

Ja etenkin tänä vuonna kuljettaja-aines Formula ykkösissä kun on äärimmäisen kovatasoista ja tasaista.

Olen mielenkiinnolla seurannut Schumacherin edesottamuksia itsekin, mutta en silti ole valmis lynkkaamaan häntä. Hän on kovan luokan ammattilainen, joka työskentelee systemaattisesti ja maltilla. Olen vakuuttunut, että Ross Brawnin ehdotukseen paluusta ei tullut vastausta kuin apteekin hyllyltä. Schumacher varmasti arvioi hyvät ja huonot puolet yhtä tarkasti, kuin kaikki ne asiat ja suoritukset, joihin hän yleensä ryhtyy. Ja kun plussia oli enemmän kuin miinuksia, mestari oli valmis taistoon. Riskinkin uhalla. Ja tietoisena siitä, että nyt ei todellakaan pääse helpolla.

Urheilijalle hienoin tapa on jättää kilpa-areenat voittajana. Ilkkujat ovat sitä mieltä, että Schumacher on menettämässä maineensa. Mutta miten joltain voi ottaa pois seitsemän maailmanmestaruuden tuomat ansiot? Ei mitenkään. Ne on kiveen kirjoitettu.

Schumi on lähestynyt paluutaan älykkäästi. Hän tekee ilmiselvästi avointa yhteistyötä tallikaverinsa Nico Rosbergin kanssa. Auton kehitystyössä Schumi on vähintään yhtä paljon saajana kuin antajana. Olisi tyhmää olla jakamatta omia ajatuksiaan, kun toinen on satoja harppauksia edellä. Autot ovat muuttuneet vuosien 2006 ja 2010 välillä niin paljon, että sopeutumisen nopeuttamiseksi on kuunneltava tallikaveriaan. Vaikka hän onkin lähes 20 vuotta nuorempi. Ja äärettömän nopea.

Eikä Schumacher ole voinut mitenkään tippua täysin kärryiltä, vaikka ei ajanutkaan kolmeen kauteen. Hänhän on ollut Ferrarin palkkalistoilla ja läsnä useimmissa kisoissa noiden vuosien aikana. Hän on pysynyt hyvin ajan tasalla tallien eri prosesseista ja muutoksista matkan varrella. Ja samalla autojen kehityksestä.

On toki selvää, että ajaminen ja vierestä seuraaminen ovat kaksi täysin eri asiaa, mutta tuntuma oli varmasti helppo saada näppeihin hänen ajaessaan Mercedestä ensimmäistä kertaa tauon jälkeen.

Eli hiljaa hyvä tulee.

Tallien kannalta molempien kuljettajien tulisi tehdä mahdollisimman tasavertaista työtä. Maine ja menestys ovat oma asiansa, mutta tallin budjetista merkittävä osa tulee tuloksista, joiden perusteella Bernie Ecclestonen johtama FOM jakaa rahaa.

Tästä vinkkelistä voisi kuvitella Ross Brawnin ja Mersu-pomo Norbert Haugin vaativan Schumilta suorituksia. He kuitenkin molemmat tiesivät mihin ryhtyivät. Schumin markkina-arvo on valtava Mercedes-Benzille. Silloinkin, kun tämä ei voita.

Arvo voi hiipua, jos tuloksia ei tule, mutta sitten mainoskuviin alkaakin ilmestyä Rosberg. Varasuunnitelma on pommin varma. Ja siinä on vielä pieni hienostunut yksityiskohta. Schumacher nimittäin tulee Saksasta alueelta, jonka asukkaita kutsutaan ymmärtääkseni suomalaisittain junteiksi. Rosberg taas on maailmankansalainen ja soveltuu tästä syystä paremmin kuin hyvin johtotähden tulevaisuuden ykkösmannekiiniksi.

Barcelonassa F1-palaa normaaliin päiväjärjestykseen. On ikiomat tilat, rekat ja enemmän henkilöstöä käytettävissä. Ja ennen kaikkea päivitetyt autot. Tuhkapilven aiheuttamista logistiikkahaasteista on selvitty kunnialla ja tehtaalla tehdyt uudet osat on saatu – ainakin kärkitalleissa – autoihin kiinni suurinpiirtein suunnitelmien mukaan.

Sää näyttää sateiselta viikonlopuksi, joten Red Bullin on kohennettava toimintaansa viime kisasta ja roimasti. Eiköhän Kiinan kisasta ole otettu opiksi ja rivit pantu järjestykseen.

Kärkiautoissa on siis paljon uusia osia, jotka parantavat suorituskykyä kierroksella parhaimmillaan 0,2 sekunnin luokkaa. Red Bullin lisäksi McLaren ja Ferrari ovat hyvin kehityskyydissä mukana. Mielenkiinto kohdistuukin Mercekseen. Ja ei vain Schumacherin takia. Nico Rosberg on ajanut kaksi kertaa peräkkäin palkintopallille ja on Jenson Buttonin jälkeen toisena MM-sarjassa, mutta autona Mersu ei ole muihin kärkiautoihin verrattuna loistanut. Aika-ajossa suoritukset ovat olleet ihan ok, mutta kisassa auto on ollut auttamattomasti liian hidas.

Ross Brawn tunnusti suunnitteluvirheen, jonka syy löytyi mm. kapeammista eturenkaista ja painonjakaumasta. Jälkimmäinen on oleellinen asia renkaiden pidon ja kulumisen kannalta. Nyt autoa on muutettu tämän osalta paremmaksi. Ja, yllätys yllätys, sen pitäisi suosia Schumacheria.

Mutta samoista ongelmista Nicokin on kärsinyt. Auton muuttaminen ei siis suosi vain Schumia. Jos auto sitten saadaan muutosten myötä säädettyä enemmän yliohjaavaksi (eli kaarteissa irrottamaan aavistuksen perää) tekee se tilanteen helpommaksi Schumille. Vanhan koiran – siis ketun –kun on vaikea vaihtaa totuttua ajotyyliään.

Mersun alkaa nyt olla aika iskeä.

Niin uskon heidän tekevänkin.

Jukka Mildh