Mark Webberin suoritukset Espanjan GP:ssä olivat kiehtovaa katseltava. Australialaisen on aina tiedetty olevan erityisen vahva aika-ajossa, mutta tähän asti tallikaveri Sebastian Vettel on silti ollut piirun verran parempi ja häikäissyt silminnähden huikeilla suorituksillaan. Kisoissa Webber on puolestaan ollut lähes koko uransa ailahteleva. Sama on näkynyt vielä tämänkin kauden alussa.
Mutta Barcelonassa Webber nousi vähintääkin samalle tasolle kuin tallikaverinsa. Aika-ajossa Vettelin voittaminen reilulla sekunnin kymmenyksellä on kova suoritus. Ja kilpailussa hän ei antanut tallikaverilleen - eikä muillekaan - mitään mahdollisuuksia startista lähtien.
Webberillä oli kisa sataprosenttisesti hallinnassaan. Hän ajoi 66 kierroksen matkan läpi tasaisen kovaa, mutta huippusuorituksen kokonaisuudesta tekee se, että hän pystyi vielä sopeuttamaankin kierrosaikojaan tilanteiden vaatimalla tavalla. Tämä tuli esiin erityisesti Lewis Hamiltonin noustua kakkoseksi varikkokäyntien aikana, jolloin Webber varmuuden vuoksi kasvatti eroaan mm. tilanteissa, joissa vastaan tuli kierroksella ohitettavia.
Näin voi tehdä, kun alla on upeasti käyttäytyvä auto ja ohjaamossa vahva tunne siitä, että siihen voi luottaa. Täysin.
Nostan Barcelonan kisan perusteella Webberin mestariehdokkaiden joukkoon. Hänellä on nyt sellainen ote ajamiseen ja tekemiseen, että Vettelkin saa olla tästä eteenpäin varuillaan. Red Bullilla on koko F1-joukon ehdottomasti tasaisin kuljettajakaksikko, jonka tasavertaisuutta pitää vaalia huolella.
Ja tässä rakennetaan parhaimmillaan myös tulevaisuutta, sillä Webberin sopimushan loppuu tähän kauteen.
Barcelonan perusteella Red Bullin ei pidä missään nimessä luopua hänestä.
Juuri kun McLaren, Ferrari ja Mercedes luulivat pääseensä juonesta kiinni, Red Bull pani vieläkin paremmaksi.
Barcelonan varikolla taivasteltiin Red Bullin ylivoimaa koko viikonlopun. Miten nykypäivän Formula ykkösissä joku talli voi olla aika-ajossa liki sekunnin nopeampi kuin kaikki muut?
Yleispäätelmä on se, että auto on saatu poikkeuksellisen hyväksi pitkissä kovaa ajettavissa kaarteissa, jollaisia juuri Barcelonassa on useitakin. Ja sen lisäksi auto lähtee muiden kuljettajien havaintojen mukaan poikkeuksellisen nopeasti kaarteista ulos.
Red Bullilla ollaan vaatimattomia ja toppuutellaan ylivoiman jatkumista. Kaikki radat eivät välttämättä suosi Red Bullin ominaisuuksia ja näin muut saavat tasoitusta, mutta vaikea heitä on silti saada kisoissa kiinni.
MM-taistelua ajatellen on kuitenkin muistutettava, että Red Bull kuljettajat ovat Jenson Buttonin ja Fernando Alonson jälkeen ”vasta” sijoilla kolme ja neljä. Vaikka piste-erot eivät ole huikeita, on tilanne tässä mielessä Red Bullille tukalampi. Sebastian Vettelin autosta, kun meni taas jarrut ja Fernando Alonso sai lahjaksi kolme pistettä.
Vaikka voitonjuhlat olivatkin Barcelonan varikolla ylimmillään, on Red Bullin johdolla paljon mietittävää saadakseen kaikki osa-alueet toimimaan. Tämä paine ei ehkä vielä näy ulospäin, mutta tallin sisällä se alkaa käsittääkseni jo tuntua.
Henkinen yliote Red Bullilla kuitenkin on.
Tunnelma on muiden tallien keskuudessa masentava. Esimerkiksi Mercedes toi ylpeänä Barcelonaan varsin radikaalin päivityspaketin, ja sai autoaan paremmaksi, mutta samalla ero Red Bulliin kasvoi muutamasta kymmenyksestä yli sekuntiin! Ei ihme, että neljänneksi ajanut Michael Schumacher ei voinut juuri iloita suorituksestaan. Ero kärkeen on aivan liian suuri.
Schumi muuten ajoi koko viikonlopun todella hienosti. Siitä ei ole epäilystäkään. Yhä vahvemmin alkaa kuulua tokaisuja: ”Schumi on palannut.”
Tapa, jolla hän piti huomattavasti paremmalla autolla ajavan Jenson Buttonin takanaan harkituilla liikkeillä ja ajolinjoilla, osoitti vanhan mestarin saavan taas kisatuntumasta kiinni. Schumacher ei tehnyt virheen virhettä ja lopulta väsytti Buttonin antamaan periksi.
Mercedeksen auton uusi versio tuntuu ainakin Barcelonan perusteella kääntäneen pakan tallissa ympäri. Nyt Schumacher pystyy suorittamaan ja Rosberg on vaikeuksissa. Riippuen siitä kumman kuljettajan vinkkelistä katsoo, joku on tehnyt jotain oikein. Ja joku väärin.
Schumacher alkaa nähdäkseni nyt puhaltaa ulos kaiken sen energian, minkä hän kolmen vuoden ajotauon aikana latasi itseensä. Olen vakuuttunut, että juuri hän oli asioita ajava voima, jotta auton ominaisuudet saatiin nopeasti muutettua, ja vielä hänen haluamallaan tavalla.
Eikä tässä välttämättä ole suosimisesta kysymys. Onko Rosberg halunnut samoja asioita? Ja onko hän laittanut yhtä paljon peliin kuin Schumacher?
Se tiedetään vain tallin sisällä.
Webberistä vielä.
Voittaja otti yleisön haltuun Espanjan GP:ssä, vaikka kotikatsomon edessä toiseksi ajanut Fernando Alonso saikin kovimman huutomyrskyn aikaan. Webber nimittäin teki jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Jotkut voisivat sanoa jopa tavatonta.
Webber nimittäin viskasi tuhansien eurojen arvoisen kypäränsä katsomoon ennen kuin kiiruhti palkintokorokkeelle. Teko poikkeaa totutuista kaavoista melkoisesti. Kuljettajahan nousee normaalisti autosta, tuulettaa, käy halaamassa tiimin väen, kiiruhtaa vaa’alle ja sieltä suoraan palkintojen jakoon. Kaiken on toimittava kellon tarkasti. Suora televisiolähetys edellyttää sitä. Ja niistä on tehty talleille myös ohjesääntö.
Sinipukuiset FIA:n edustajat valvovat, että homma toimii rivakasti.
Aina mennään saman vanhan kaavan mukaan. Vain äärimmäisissä tilanteissa siitä poiketaan. Eivätkä monetkaan kuljettajat edes uskalla uhmata näitä sääntöjä. Useimmille ei toisaalta edes juolahda mieleen tehdä jotain repäisevää.
Oli hienoa seurata, kuinka onnesta oikeasti sekaisin oleva Webber antoi vain mennä. Sydämen kyllyydestä. Hän ryntäsi ulos parc fermé -alueelta, ja kypärä lensi katsomoon niin, että pehmusteisiin imeytynyt hiki roiskui.
Heitto kävi Amerikan malliin. Webber eli hetkessä ja improvisoi. Teko oli spontaani, mutta samalla älykäs. Hän sai espanjalaisyleisöstäkin monta uutta fania.
Webber oli aiemmin kertonut lähipiirilleen, että jos voittaa kilpailun tänä vuonna, hän tekee jotain repäisevää. Pieni ele, mutta kertoo miehestä paljon, ja siitä miten välittää muista. Webber nimittäin heitti kypäränsä yleisölle vastalahjaksi siitä, että ”Formula 1 ei aina palvele heitä parhaalla mahdollisella tavalla”.
Se oli siis kannanotto. Yleisön eteen on tehtävä enemmän.
Jalo teko jalolta voittajalta.
Jukka Mildh