Tuolloin elettiin aikaa, jolloin olympiakomitea – kuten nytkin – valitsi, varusti ja lähetti joukkueet olympiakisoihin, mutta aika vähän muuta. Juuri oltiin jopa valitsemassa komitealle vasta sen ensimmäistä pääsihteeriä. Silloinen puheenjohtaja Jukka Uunila samassa jutussa piti Ilkan ehdotusta radikaalina, mutta ei mahdottomana.
”Kaiken edellytyksenä on joka tapauksessa porukan yhteinen päätös ja lisäksi tällainen muutos edellyttäisi olympiakomiteassa voimakkaita henkilökuntamuutoksia”, arvioi Uunila silloin aika kauan siten.
Samantapainen virsi on Suomessa yrittänyt käynnistyä sen jälkeen monta kertaa aina kun on virinnyt huoli suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuudesta. Varmaan asiasta oli puhuttu jo ennenkin, mutta siihen ei meikäläisen miesmuisti riitä. Olennaista on, että nyt vuonna 2010 ollaan monessa mielessä ehkä lähempänä tuon suuntaista muutosta kuin koskaan. Vai ollaanko? Se riippuu nyt nimenomaan porukan yhteisestä päätöksestä!
Nöyrää realismia
Opetusministeriön asettama huippu-urheilun työryhmä jätti ajatuksensa ja johtopäätöksensä ministerille huhtikuun alussa. Kysymyksessä olisi jälleen kerran ollut yksi pumaska faktoja ja hurskaita toivomuksia, ellei työryhmä olisi poikkeuksellisesti tällä kertaa jättänyt esityksen myös siitä miten asiassa pitäisi edetä. Ja myös milloin.
Ohjaimiin ollaan nyt ihan oikeasti asettamassa Suomen olympiakomitea varakuljettajanaan Paralympiakomitea. Tavoitteena on suomalaisen huippu-urheilun muutosprojekti ja sen kautta ainakin mahdollisen huippu-urheilumenestyksen oikea taustoittaminen.
Erityisesti pidin mietinnön tietynlaisesta, voisiko sanoa nöyrästä realismista, joka ilmeni muun muassa näin: ” Aikaisempien huippu-urheilutyöryhmien mietinnöt, tässä mietinnössä esitetty visio, nykytilan ja vision vertailu, toimenpideluettelot ja toimintalinjaus ovat kaikki loppujen lopuksi vain sanoja – painavasti ehkä perusteltuja – mutta silti vain sanoja”!
Ja vielä: ”On täysi syy uskoa, että sellaisena ne eivät johda tulokseen. ´Käytettävissä olevien resurssien selkeää lisäämistä ja rohkeaa uudelleen kohdistamista` on looginen lopputulema, mutta ei siis ole mitään syytä uskoa, että se sellaisenaan johtaisi tarvittaviin toimiin. Resurssien lisäämisvaatimukset edellyttävät myös huippu-urheilun arvostuksen kasvua, joka puolestaan on ANSAITTAVA”!
Mielestäni tuolla lauseella osoitetaan, että vaikka mietinnössä onkin kysymys jopa maailmaa syleilevistä kannanotoista ja analyyseista, taustalla on ymmärrys siitä, että lopputulokseen pääseminen edellyttää nykytilan ehkä kirvelevää tunnistamista ja tunnustamista ja kykyä muutokseen ”porukan yhteisellä päätöksellä” kuten Jukka Uunilakin 34 vuotta sitten totesi.
Ketkä muodostavat ”valvovan silmän”?
Huippu-urheilua on selvitetty työryhmissä Suomessa ennenkin. Viimeksi ennen tätä istui Kalevi Kivistön johtama työryhmä, joka teki päätöksiä. Niitä myös noudatettiin lähinnä jakamalla lisäresursseja päätöksissä mainituille kohteille. Kaikkiaan niiden päätösten perusteella on jaettu ilmeisesti vajaa kymmenen miljoonaa euroa.
Jakamisessa oli kuitenkin pieni puute. Sen vaikutuksia ei millään tavalla seurattu, eikä niistä taida vieläkään olla selkeää käsitystä. Äkkinäinen voisi 2000-luvun menestyksestä päätellä, että vaikutukset eivät ainakaan järin myönteisiä ole olleet, mutta faktatietoa ei ole, koska seuranta siis puuttui.
Nyt uudessa projektissa tilanne on korjattu. Kun syksyyn mennessä muodostetaan muutosprojekti Olympiakomitean johdolla, niin samaan aikaan rahoittaja eli opetusministeriö muodostaa projektille seurantaryhmän. Näinhän yleensä projekteissa nykyisin tehdään syyllisten löytämiseksi sitten jälkeenpäin.
Nyt kaikkiaan ehkä yli sadalta eri huippu-urheiluun liittyvältä toimijalta pyydetään lausunnot esityksestä. Lausunnot valmistuvat kesään mennessä ja syksyllä 4-6 hengen projekti lähtee käyntiin. Vahvinta keskustelua tulevat perinteisesti aiheuttamaan nimet, jotka valitaan yhtäältä toteuttamaan projektia ja toisaalta sitä valvomaan.
Asian merkityksellisyyttä kuvaa hyvin se, että nimiä on jo alkanut sinkoilla käytäväkeskusteluissa ja ensin nimenomaan sanoisinko leikillisessä muodossa mallia ”Uunila, Urrila ja Immo Kuutsa”. En usko, että tässä senioriteettiä halveerataan, vaan päinvastoin asiaan suhtaudutaan vakavasti, mikä aina johtaa aluksi kevyempään huulenheittoon.
Seurantaryhmän tuleva kokoonpano on mielenkiintoinen ja kenties hankalakin ennen kaikkea siksi, että se tuskin voi tulla urheilun sisältä, jos nykyisin niin suosittua riippumattomuutta etsitään. Syksyllä kuitenkin toiminnan pitää alkaa, jotta uskottavuus säilyisi. Joka tapauksessa ryhmässä pitäisi kaiketi olla myös urheilupätevyyttä, koska sen tehtävä on arvioida muutostyön vaikuttavuutta ja antaa lausunto opetusministeriölle projektin tekemistä huippu-urheilun resursointiesityksistä.
Ensi vuonna jo uusi hallitus
Työryhmän mielestä huippu-urheilun on siis turha havitella lisäresursseja, ellei se pysty uudenlaista arvostusta ansaitsemaan. Voidaan sanoa, että huippu-urheilu on asettamassa selkänsä seinää vasten. Paluuta entiseen ei liene, vaan nyt on muutosprojektissa onnistuttava, löydettävä se usein puhuttu yhteinen sävel.
Kannattaa myös muistaa, että vuoden kuluttua Suomessa järjestetään eduskuntavaalit, joiden tuloksena maahan istuu uusi hallitus. Muutosprojektiin sijoitetaan nyt noin kaksi miljoonaa euroa tänä ja ensi vuonna. Jos projekti ei tuota selkeää halua ja näkymää muutokseen, seuraukset huippu-urheilun resursointiin saattavat olla kokonaan toisenlaiset.
Joka tapauksessa huippu-urheilu on nyt laittanut itsensä alttiiksi ja lähtenyt etsimään arvostustaan ja asemaa tulevaisuuden yhteiskunnassa. Samanlaista tarkennusta voisi hyvin odottaa myös urheilun kirjavasta liikunta- ja kansalaistoimintakentästä. Ja miksei muustakin yhteiskunnan luovasta toiminnasta.
"Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin”, oli UKK:n aikanaan usein käyttämä vanha kansanviisaus. UKK saattoi käyttää sitä ennen kaikkea puhuttaessa Suomen kansainvälisestä asemasta, mutta miksei sillä olisi kantavuutta myös sisäisissä asioissa.