Australian kisa oli kilpa-autoilua parhaimmillaan. Muutaman auton taisteluryppäät muistuttivat karting-kisoille tyypillisiä nopeita ohituksia ja tilanteiden muutoksia; kun yksi pääsee ohi, tulee yleensä imussa toinenkin samaan syssyyn. Heikki Kovalainen kertoi kovimmaksi haasteekseen hereillä pysymisen. Kärkipään kuljettajilla puolestaan oli tuskin aikaa edes silmäänsä räpäyttää, kun koko ajan oli joku takana vaanimassa.

Mutta vain voittajat muistetaan.

Jenson Buttonin ensimmäinen McLaren-voitto jätti pimentoon muiden ajosuoritukset Australiassa.

Button noudatti kilpa-autoilun perusoppia: nakuttamalla koko kisan läpi tasaisia kierrosaikoja saavuttaa parhaan tuloksen. 52 kierrosta pehmeillä renkailla ja niillä tasaisen nopeuden ylläpitäminen on mestarillinen suoritus. Kun tasaisuuteen lisätään vielä itsenäinen, rohkea päätöksenteko ja tilanteen oivallinen lukeminen, on voiton resepti täydellinen.

Nopeus ei ole ainoa asia, joka ratkaisee.

Miehen kasvoista näki kisan jälkeen, että voitto oli hänelle helpotus ja monella tavalla tärkeä.

Ensinnäkin hänellä on ollut erittäin rajallinen aika sopeutua McLarenin toimintaan. Siinä suurimpana haasteena ei suinkaan ole ollut autoon ja henkilöstöön tottuminen, vaan oikean asetelman rakentaminen Lewis Hamiltonin kanssa.

Button löi tallikaverinsa nyt täydellisesti – aika-ajo mukaan lukien - ja nosti asemaansa tallin sisällä merkittävästi.

Hamilton ajoi kieltämättä hienon kisan, mutta kokonaisuus jäi huteraksi jo aika-ajosta lähtien. Hamilton sanoi antaneensa kaikkensa, ajaneensa koko sydämestään, mutta tasan eivät käy onnen lahjat.Toiselle jää aina luu käteen.

Hamilton on kohta lujilla. Hänen asemansa johtotähtenä ei enää ole itsestäänselvyys.

Ja Hamilton selvästi tiedostaa, että tilanne on käymässä laskettua tukalammaksi. Eikä hän pysty pitämään mölyjä mahassaan. Hän sortui jopa näyttämään tunteensa julkisesti valittamalla taktiikasta kesken kilpailun ja sen jälkeenkin. Hän myös piti tallin näyttävästi ajantasalla siitä, että renkaat olivat aivan liian ylikuluneet. Koko ajan valituksen omaista, turhaa raportointia radiossa. Selityksen makua.

Button peittosi tallikaverinsa myös tässä suhteessa mennen tullen. Kun auton ajettavuuden kanssa tuli ongelmia, oli tilanne otettava omiin käsiin ja kannettava päätöksistään ja tekemisistään vastuu.

Samalla Hamiltonin nopeus oli huikeaa ja auto selvästi toimi hienosti. Keskittyminen oleellliseen olisi varmasti lisännyt vauhtia entisestään. Ja nostanut hänen suorituksensa paljon paremmin esille, parempaan valoon.

Michael Schumacherin ja Fernando Alonson tippuminen ensimmäisen kaarteen kolaroinnin johdosta joukon hännille sai mestarit raivoamaan ohjaamossa. Ei vihamielisesti, vaan todella hyökkäämään ja ottamaan autoistaan kaiken irti.

Alonso teki huippujälkeä. Hän nousi joukon hänniltä neljänneksi ja pystyi vielä lopussa puolustautumaan hyökkäyksiltä, vaikka ajoi paljon kuluneemmilla renkailla kuin takanatulijat. Viimeiset kierrokset osoittivat, että espanjalaisella on raudan lujat hermot. On uroteko pitää takanaan reilun sekunnin nopeampia kierrosaikoihin pystyvät kuljettajat (Hamilton ja Webber). Uskon, että Alonso olisi pystynyt pitämään paikkansa ilman noiden kahden kolarointiakin.

Schumacher raivasi tietään ylöspäin lähes vanhaan tyyliin. Jälkipään porukka yritti pitää häntä ahtaalla, mutta kokeneena kettuna Schumi antoi junioreiden kukkoilla rauhassa. Hänen ei tarvitse näyttää kenellekään mitään. Tärkeintä oli löytää riittävän varma ja turvallinen ohitusmahdollisuus.

Nico Rosbergin suoritus jäi täysin pimentoon, sillä takarenkaita liian ahnaasti kuluttavalla Mercedeksellä oli ajettava toisiin nähden kilpailukyvyttömällä taktiikalla. Nicon nopein kierrosaika oli kuitenkin koko kisan toiseksi paras, joten vauhtia autosta tarvittaessa alkaa löytyä. Aika-ajossa tapahtunut ajovirhe verotti merkittävästi mahdollisuuksia kisassa. Paremman lähtöpaikan turvin olisi Robert Kubicakin pysynyt takana Albert Parkin kapeassa ensimmäisessä kaarteessa.

Kubica taas oli oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Lähdössä yhdeksänneltä lähtöpaikalta suoraan kärkikahinoihin. Kubica nosti itsensä huippusuorituksilla sopivasti esiin pimennosta. Urakehityksen kannalta puolalainen tipahti pahaan kuoppaan tehtyään sopimuksen Renaultin kanssa siinä vaiheessa, kun kaikki vielä näytti tallissa hyvältä ja pysyvän ennallaan.

Tallin johdon ja omistajan vaihduttua, Renaultia ei enää pidetä kovinkaan kilpailukykyisenä pakettina.

F1-sarjan ehdottomasti kovimpiin kuljettajiin kuuluva Kubica kuitenkin osoitti, että hän ei anna periksi ja pysyy vauhdissa mukana. Vaikka auto ei olisikaan kärkiluokkaa.

Kubican suoritus ja toinen sija osoittavat samalla sen, mihin F1-kisojen osalta on jatkossa varauduttava. Nyt nimittäin korostuu entistä näkyvämmin se, että autot ovat aika-ajossa ja kisassa aivan eri luonteisia. Itse asiassa kärki- ja keskikastin tallien autot ovat jopa hyvinkin tasaväkisiä, kun tankissa on paljon polttoainetta. Kisaolosuhteissa ne käyttävät rengasta eri tavoilla ja ovat näin lähempänä toisiaan, kun suorituskykyä mitataan reilun 300 kilometrin kisamatkalla.

Ja sehän on se, mikä ratkaisee.

Kun puhutaan maaliinpääsystä, on vielä pakko huomioida Sebastian Vettelin suoritus. En ole pitkään aikaan nähnyt niin häikäisevää aika-ajosuoritusta kuin hän teki Australiassa. Huima aika-ajo ja tyngäksi jäänyt kisa riittävät näytöksi pitämään saksalaisen tällä hetkellä joukon kiistatta nopeimpana kuljettajana.

Mutta ruutulipulle olisi vielä päästävä. Red Bull on selvästi nopein auto, mutta tekniset ongelmat uhkaavat murskata mestaruushaaveet, ellei jotain ala pian tapahtua.

Taustalla on kuitenkin hyvin raadollinen asia, joka usein jää huomioimatta ehdottomaan täydellisyyteen pyrkivää F1-sirkusta seuratessa.

Kun Vettelin ulosajoa ja keskeyttämistä katsoi pikaisesti ja pinnallisesti, tuntui aivan käsittämättömältä, että jarrut pettävät. Kaikki tietävät Australian radan olevan juuri jarruille erittäin vaativan. Ja kenellekään muulle ei käynyt näin. Osien laatuvirheet ovat yleensä luonnollisin selitys. Laaduntarkkailu on tänä päivänä sitä luokkaa, että viallisia osia ei autoon eksy.

Nyt, tarkemman tutkimisen jälkeen paljastuukin raadollinen totuus.

Esiin nousevat inhimilliset tekijät. Työn laatu ja varmuus.

Näyttää pahasti siltä, että Vettelin etupyörä oli varikkokäynnillä yksinkertaisesti kiinnitetty huonosti. Tämä johti jarrun rikkoutumiseen.

Ei ihme, että Vettel tarvitsee ekstraenergiaa noustaakseen fiiliskuopasta. Euron osan rikkoutumisen olisi sulattanut paljon paremmin.