Ferrari ja Red Bull ovat edelleen ennakkosuosikkeja, mutta juuri katuradan luonne tuo McLarenin ja Mercedes GP:n lähemmäksi kärkeä. Albert Parkissa kuljettaja voi paremmin paikata autonsa ominaisuuksia ajamalla kuin Bahrainissa. Tämä rata sopii toisille kuljettajille paremmin kuin toisille. Siellä on ajettava takapuolituntumalla, joka on kaikilla erilainen. Mercedes GP:n Michael Schumacher ja Nico Rosberg ovat aina menestyneet Australiassa. McLarenin Jenson Button lähtee kisaan viime vuoden voittajana. Fernando Alonso uhkuu varmasti uudelleen löytämäänsä, hänelle niin ominaista voimakasta itsevarmuutta. Sebastian Vettel on täynnä sisua, hiekkaan valuneen voiton ollessa vielä vahvasti mielessä.

Juuri tästä syystä ennustan kärjen erojen olevan pienemmät kuin Bahrainissa, vaikkakaan tallit eivät ole juuri voineet tehdä autojen kehitystyötä muuta kuin tietokoneruuduilla. Toki autoihin on jo aikaisemmin valmistettu kullekin radalle sopivat osat, mutta sen lisäksi yleistä kehitystyötä on pitänyt tehdä niin paljon kuin mahdollista.

Avauskisan jälkeen Ferrarin tallipäällikkö Stefano Domenicali kiteytti tilanteen:

- Koska taistelu on näin äärimmäisen tasaista, on entistäkin tärkeämpää pystyä kehittämään autoa jokaisen kisan välillä.

Hän tietää, ettei tässä lajissa voi - kaksoisvoiton jälkeenkään – pitää voittoja itsestäänselvyyteenä.

Tallit taistelevat perinteisesti teknisessä kehityksessä kahdella rintamalla. Toinen on auton johdonmukainen kehittäminen nopeammaksi ja toinen on ennalta arvaamattomat, hikkoja aiheuttavat, tekniset ongelmat ja niiden korjaaminen. Red Bullilla tällainen oli Bahrainissa Sebastian Vetteliltä varman voiton vienyt rikkoutunut sytytystulppa. Mercedeksellä taas oli renkaiden kanssa ongelmia, kun autoon asennettuja kehitysosia ei saatu käytännössä toimimaan Bahrainissa. Tietokoneiden mukaan niiden kun piti tuoda huomattavasti enemmän nopeutta talven testituloksiin verrattuna.

Käytännössä siis jokainen – pienen pienikin - ongelma on pystyttävä tunnistamaan todella nopeasti ja sen korjaava tekninen ratkaisu on saatava käyttöön kahdessa viikossa. Mitä vähemmän ongelmia on, sitä paremmin pysyy kehitysvauhdissa mukana. Tämä ratkaisee paljon nyt heti alkukaudesta, kun uusi pistelaskujärjestelmä palkitsee voittajia entistä avokätisemmin. Ja tänä vuonna ei kerta kaikkiaan ole varaa tippua vauhdista.

Albert Park tarjoaa nyt mahdollisuuden erilaiseen kilpailuun. Siinä missä Bahrainissa ajettiin suurella siivellä eli tehokkaammalla aerodynamiikalla, muutetaan autojen siivekkeet Australiassa suoremmiksi. Eli kyseessä on ns. ”low downforce” –rata. Suomeksi: autoa radan pintaan painava, ilmavirran avulla aikaan saatava voima on pienempi. Radan pidemmät suorat ja nopeammat kaarteet edellyttävät tällaista perussäätöä.

Avauskilpailussa tärkeimmäksi puheenaiheeksi nousivat renkaat. Nyt niistäkin saadaan uutta tietoa. Australiassa ajetaan kovemmilla eli käytännössä vähemmän pitävämmillä, mutta pitkäkestoisemmilla renkailla. Toki renkaiden ominaisuudet on sopeutettu kunkin radan mukaan, mutta olosuhteet ovat silti erilaiset.

Merkittävin muutos viime vuoteen on renkaiden osalta se, että Australiassa renkaiden seos on tänä vuonna kovempaa kuin 2009.

Tekisikö tämä seikka Australian kisasta mielenkiintoisemman kuin Bahrain?

Tähän väliin on syytä ottaa selvennykseksi se fakta, että rengastehdas Bridgestone tekee Formula ykkösiin neljää eri rengasseosta, jotka ovat: super pehmeä (super soft), pehmeä (soft), keskikova (medium) ja kova (hard). Jokaiseen kisaan Bridgestone toimittaa kahta eri seosta kunkin radan ominaisuuksien mukaan siten, että aina yksi kovuusaste jää väliin. Australiassa ajetaan pehmeillä ja kovilla.

Ennen Australian kilpailua keskustelua on taas herättänyt eri tallien tekemät sääntötulkinnat teknisten ratkaisujen osalta. Monet luulivat jo, että auton takaosassa ilmavirtauksia ohjaava ”diffuusoreista” ei enää puhuttaisi, mutta näin asia ei kuitenkaan ole. Autoihin on löydetty jo mitä erilaisimpia ratkaisuja, joihin Kansainvälisen Autoliiton FIA:n katsastajat joutuvat puuttumaan. Pahimillaan kattojärjestö joutunee tekemään selvennyksiä teknisiin sääntöihin. Niin kuin viime vuonna, menee nytkin muutama kilpailu ennen kuin nämä asiat on ratkaistu. Mullistavia ja ylivoimaisia keksintöjä ei ole tehty, joten viime vuoden kaltaista kovaa kädenvääntöä ei tänä vuonna kuitenkaan tulla käymään.

Toinen tarina onkin urheilulliset säännöt. Monet tallipäälliköt, kuljettajat ja suuri yleisökin alkoivat jo avauskisan jälkeen vaatia paniikinomaisesti muutoksia sääntöihin. Yksi varikkokäynti ja renkaiden säästely teki Bahrainin kilpailusta tylsän.

F1-päättäjät ovat Bernie Ecclestonen johdolla suhtautuneet tilanteeseen maltilla. He tietävät, ettei kaikkia saa joka tapauksessa tyytyväiseksi ja laittaneet pohdinnot toistaiseksi jäihin. He ovat viisaasti päättäneet ensin katsoa muutaman kilpailun erityyppisillä radoilla ennen kuin voidaan päättää onko toimenpiteisiin ryhdyttävä vai ei.

Ja nyt Australian rata ja olosuhteet ennustavat mielenkiintoisempaa kilpailua kuin Bahrainissa pari viikkoa sitten. Uskon, että show on parempi Albert Parkissa siksikin, että kisa ajetaan illansuussa. Renkaita ja autoa hallitessaan kuljettajien keskittymistä kun häiritsee mm. matalalta paistava aurinko.