Coelho on tunnettu kirjailija myös Suomessa, mutta erityisen suosittu maissa, joissa kirjoja luetaan laajasti. Pienessä Tarbesin kylässä Ranskan baskimaalla asuvan 62-vuotiaan brasilialaisen kirjoja on myyty jo yli sata miljoonaa kappaletta! Kirjailija pukeutuu nykyisin mustiin kulkiessaan ympäri maailmaa tilaisuudesta toiseen. On taikauskoinen, mutta mustasta ulkoasustaan huolimatta uskoo rukouksen voimaan ja valoisaan tulevaisuuteen ainakin osin synkän menneisyytensä perusteella.
Elämäkertateoksestaan hän on todennut kertoneensa Fernandolle asioita, joita ”en ole koskaan kertonut kenellekään…edes itselleni”! Näin päästiin lopulta pitkän aasinsillan yli. Odoteltaessa Risto Niemisen työryhmän mietintöä suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuudesta lienee syytä kysyä onko suomalaisen huippu-urheilun kriisistä tietoinen edes huippu-urheilu itse? Onkohan sille kukaan kertonut, edes se itse?
Helpoiten käsityksen suomalaisen huippu-urheilun tilasta juuri nyt saa pohtimalla sitä kuka voitaisiin valita Suomessa vuoden 2010 urheilijaksi. Vaikka kaudesta ajallisesti on vasta yksi neljäsosa takana, on ehdokkaita jo vaikka kuinka. Tungosta on lähinnä sen vuoksi, ettei varsinaista menestyjää ole vielä olemassa vaikka olympiakisatkin on jo käyty.
Piiroinen, Lepistö?
Itse pidän toistaiseksi lähes ylivoimaisena vuoden 2010 suomalaissuorituksena Laura Lepistön luistelua olympiakisoissa. Taitoihinsa ja mahdollisuuksiinsa nähden Laura onnistui huomattavasti paremmin kuin muut olympiaurheilijat, jopa paremmin kuin Peetu Piiroinen hopeallaan tai Aino-Kaisa Saarinen pronssimitalillaan joukkuemitaleista puhumattakaan.
Kuudes sija olympiakisoissa tuntuu monista mahdottomalta ansiolta vuoden urheilijaksi, vaikka siihen liittyisi menestystä myös EM- ja MM-tasolla. Olympiakisojen arvo on kuitenkin siksi suuri muuallakin kuin Suomessa, että sillä jäällä onnistuminen on aina usean bonuksen arvoinen.
On tietysti ihan selvää, että valinta tänä vuonna tulee hyvin todennäköisesti olemaan ristiriitainen. Hallikisat eivät suuria lupailleet yleisurheilukesälle tai heinäkuun lopun EM-Barcelonaan, mutta tietysti perinnelajissa onnistuminen saattaa muuttaa vuoden urheilija-tarkastelun perinteisempään lopputulokseen. Toistaiseksi tilanne on kuitenkin täysin avoin mitä herkullisimmalle kiistelylle ja väittelylle.
Paralympialaisten pari mitalia tuskin tuottavat vastaavanlaista vammaisurheilun nostovaatimusta kuin joitakin vuosia sitten Leo-Pekka tähden tapauksessa, mutta muuten nyt kasvavat mahdollisuudet ihan tosi pienilläkin lajeilla päästä mukaan väittelyyn vuoden urheilijasta ja näin nostamaan ainakin julkisuuskuvaansa.
Koska urheilusta voidaan edelleen olla mitä mieltä tahansa olematta sen enempää oikeassa kuin väärässä, odotettavissa on todella mielenkiintoinen tilanne, jonka taustalla kuitenkin on se tosiasia, että huippu-urheilu Suomessa on käännekohdassa. Jatkossa sitä joko on tai ei ole tai on vain satunnaisesti.
Koululiikuntaakin lisää?
Risto Niemisen johtaman työryhmän piti jättää raporttinsa jo maaliskuun lopussa, mutta päivämäärää on muutettu huhtikuun 7:nneksi. Julkisuudessa on jo ollut tietoja, että koko tohina päätyisi kuitenkin vain ikivanhaan oivallukseen, jonka mukaan menestystä voidaan jatkossa saada lisäämällä setelipanostusta.
En usko, että tästä voi olla kysymys. Sitä paitsi puheenjohtaja Nieminen on jo moiset arvelut ehtinyt reklamoidakin. Mietinnöstä odotetaan erityisesti kriittistä tarkastelua, joka osoittaisi, että huippu-urheilu on Paulo Coelhon tapaan nyt kertonut joitakin kynnysasioita paitsi itselleen myös muille. Ilman diagnoosia on hoito vaikeaa.
Samoihin aikoihin tai oikeastaan vappuna, julkistaa työnsä tuloksen myös koululiikuntaa pohtinut työryhmä. Toiveissa on, että työryhmän esityksen perusteella koululiikuntaa lisätään jo vuonna 2011 joko ihan konkreettisesti tai sitten kehittämällä koulutoimintoja muutoin liikunnallisempaan suuntaan.
Viimeksi koululiikuntaan puututtiin vuonna 1993 vähentämällä sitä. Nyt vuonna 1994 syntyneet nuoret alkavat olla jo 15-16-vuotiaita. Samaan aikaan puhutaan liikunnan Suomessa huippu-urheilun ulkopuolellakin olevan vaikeuksissa. Urheiluseuroissa todistetusti toiminta on entistä vilkkaampaa, mutta samaan aikaan kaikenlaiset tutkimukset ja mittaukset osoittavat ”liikkumattomuuden taantumaa”! Omaehtoisuus tai sen puute nousee esiin keskustelussa kuin keskustelussa.
Varmaankin vuoden urheilija tänäkin vuonna valitaan. Prosessi siinä valinnassa saattaa olla tavallista mielenkiintoisempi, mutta mielenkiintoisempaa on pystytäänkö Suomessa rehellisesti kartoittamaan nykytilanne, kertomaan se kaikille ja tekemään sitten tarvittavat johtopäätökset. Kerros kerroksella lähtemällä siitä, mikä liikunnan ja huippu-urheilun merkitys Suomelle ja suomalaisille tulevaisuudessa on!
Kuulostaa hurskaalta, mutta sitähän se onkin aluksi, tietynlaista hurskastelua oikealle tielle lähteminen tai lähtemättä jättäminen.