Vammaishuippu-urheilijat ovat usein aika kovia kavereita. Pyörätuolikelauksen nelinkertaisesta paralympiavoittajasta Leo-Pekka Tähdestä kerrotaan, että kun lasten pallopeleissä pallo päätyi lähitalon katolle, kiipesi Lepe käsien varassa sen hakemaan. Vammattomat kaverit eivät savolaisittain kehdanneet.
Keihäänheiton monikertainen paralympiamitalisti Rauno Saunavaara tuli kerran puolestaan parinkin pyörätuolin kanssa harjoitusleirille ja havaitsi kuljetuksen olleen myöhässä. Turhia odottamatta Rane lähti parin tuolin kanssa kuljetusta vastaan ja ehti kelata kymmenkunta kilometriä ennen kuin pääsi auton kyytiin. Mitäs pienistä – tuoli ei ole este – eikä aina edes hidaste!
Mutta se akan tappo kakkonen!
Sen historia alkoi 15.2.1990, kun helikopteri nousi Namibiasta matkatakseen kohti Etelä-Afrikkaa. Kyydissä oli rauhanturvajoukkojen luutnantti Timo Heikkinen – hyvin palvellut komppanian vääpeli, jolle ei tilanteen vakavuudesta johtuen voitu myöntää mahdollisuutta lomailla Suomessa, mutta lähialueella kyllä.
Kuinka ollakaan helikopteri tippui. Timolle kävi hyvin ja huonosti: henki jäi, mutta varsin pian ilmeni, että turhat juoksut oli juostu. Kulku jatkuisi toipilasajan jälkeen pyörätuolissa.
Kuusi viikkoa meni sairaalassa Namibiassa, sitten leikkaukseen Helsinkiin ja viiden viikon kuluttua Ouluun, josta jälleen kuntoutukseen Käpylään.
Kaverit kuten Pentti Matikainen kävivät kannustamassa kovaa jääkiekkomiestä kuntoutuksen aikana ja Timo puolestaan ilmoitti vielä joskus myös luistelevansa. Yksitoista kuukautta onnettomuuden jälkeen hän oli harjoitusleirillä Espanjan Los Pacosissa ja siitä ura on vammaisurheilijana, valmentajana ja joukkueenjohtajana jatkunut näihin päiviin saakka. Tarkentaviin kysymyksiin Timo vastasi Kuortaneen Urheiluopistolta yleisurheilijoiden leiriltä.
Siis se akan tappo!
Reilut kolme kuukautta onnettomuuden jälkeen Timon luutnanttikurssi kokoontui Jami Laamasen johdolla Utissa ja Timolle oli järjestetty siirtymä kokoontumispaikalle henkilöautolla, muiden mennessä sinne helikopterilla. Sen kuullessaan Timo oli sanonut, että ei permanto, hän lentää muiden mukana, sillä
”Akka pitää tappaa!”
Timo Heikkinen sanoo saaneensa vammautumisen myötä uuden elämän; nähneensä sellaisen maailman, jota ei muuten olisi saanut kokea. Hän on kääntänyt tappion voitoksi, vaikka ei olekaan pystynyt pitämään lupaustaan luistimille noususta.
Itse kuulin Timon tarinan ensi kertaa Espoossa järjestetyissä avoimissa vammaisten yleisurheilukilpailuissa joitain vuosia sitten. Täällä se tuli mieleen kun selvisi, että paralympiakomitean pääsihteeri Antti Heikkinen on Timon veli. Samalla selvisi sekin, miksi kiihkeä lentopallomies ensi kertaa elämässään haki työpaikkaa, kun pääsihteerin paikka tuli avoimeksi.
Akan tappaja on sekä inspiraattori että konsultti.