Alkuaan kannun lahjoitti Wight-saaren vuotuisen ympäripurjehduksen palkinnoksi Angleseyn 1. markiisi Henry William Paget, joka tuskin pystyi edes kuvittelemaan kannusta kilpailtavan vielä vuonna 2010. Ensi viikolla näin kuitenkin tapahtuu kun purjehduksen America´s cupin ”Vanhasta mukista” kilpaillaan 33. kerran. Nyt näyttämönä on Espanjan Valencia toisen kerran peräkkäin.
Tällä kertaa kilpailussa on mukana ilman karsintoja ainoastaan kaksi venettä: sveitsiläinen cupin puolustaja Alinghi ja San Franciscon purjehdusseuran lipun alla purjehtiva haastaja BMW Oracle. Miehistöinä veneissä ovat käytännössä maailman parhaat purjehtijat useista eri maista.
Tai veneissä ja veneissä. Alinghi on jättikatamaraani ja BMW Oracle jättitrimaraani. Molemmat ovat 90 jalkaisia (vajaat 30 metriä) ihmeveneitä, jotka ovat kehittyneet kauaksi esimerkiksi vuosina 1956-1987 käytetyistä12-jalkaisista. Tuntuu siltä, että nyt purjehduksen teknologiassa on kaikki pelissä.
Kaikki muuttui vuonna 1983
America´s cupin ensimmäiseksi kilpailuksi lasketaan vuoden 1851 Wight-saaren ympäripurjehdus, jossa America-niminen vene voitti englantilaisen Auroran. Siitä hyvin pian USA omi kilpailun itselleen, jopa niin, että yhä edelleen kilpailun ikivanhan säännön tulkitsemisesta päättää New Yorkin korkeimman oikeuden tuomari!
Ennen ensi viikon kilpailua käytiin oikeutta kaksi vuotta monista seikoista, joista yksi oli kilpailupaikka. Sveitsiläisten ehdottoma Persianlahti ei New Yorkin tuomarille kelvannut, joten taas purjehditaan Valenciassa. Kyseessä itse asiassa on kolmas kerta koko kisan historiassa, kun kilpailupaikkana on Eurooppa!
USA hallitsi purjehdusta aina 1980-luvulle, kunnes kaikki muuttui. Australialainen, englannista tosin lähtöisin ollut liikemies Alan Bond sai päähänpinttymän voittaa USA:n aina itsevarmasti esiintyneet purjehtijat tavallaan ”heidän omassa lajissaan” ja niin kolmen haasteen jälkeen lopulta tapahtui. Newportissa USA:ssa vuonna 1983 Australia II kukisti USA:n Libertyn ja sen kapteenin, legendaarisen Dennis Connerin!
Kyseessä oli Australian urheiluhistorian ehkä suurin riemu, jota jatkui neljä vuotta ennen kuin USA voitti vuonna 1987 cupin takaisin. USA:ssa ”Auld mug” säilyi sen jälkeen kolme vuotta, kunnes Uuden Seelannin onnistunut projekti otti sen kahdeksi vuodeksi haltuunsa. Ja viimeiset kaksi kilpailua ovat olleet kiertopalkinnon nykyisen haltijan Alinghin juhlaa.
Onhan se komea ”muki”
Purjehdus on useimmille suomalaisille aika kaukainen huippu-urheilulaji, eikä America´s cup vieläkään suuremmin kiinnosta muita kuin alan ihmisiä. Itse jouduin kuitenkin sen pauloihin Australiassa reilua vuotta ennen kuin Alan Bondin ja kumppaneiden piti puolustaa vuoden 1983 voittoaan. Paikka oli Perthin satamakaupunki Freemantle, jossa cupin puolustajan päämaja silloin sijaitsi.
Australia II:n voittoisa kapteeni John Bertrand oli haamukirjoittajan avulla julkaissut historiallisesta vuoden 1983 voitosta kertovan kirjan ”Born to win” eli ”syntynyt voittamaan” ja sitähän myytiin. Voittaminen seuraavassa purjehduksessa tuntui kaikista varmalta. Uusi vene Kookaburra III oli sensaatio, mutta yhä peittojen alla. Pelättiin tietynlaista purjehduksen teollisuusvakoilua.
Muutoin vierasta kohdeltiin ystävällisesti, vaikka suomalaisen toimittajan kiinnostus purjehdusta kohtaan vaikutti jossain määrin jopa oudolta. Tapaamisen kohokohta joka tapauksessa syntyi yllätyksenä. Minut vietiin pyytämättä pankkiin, jonka holvista otettiin esiin tuo ”Auld mug”, hopeinen kannu vuodelta 1851, maailman vanhin merkittävä kieropalkinto. Olihan se kieltämättä mahtavaa tavata ja kuvata!
Pitkään ei kannu Australiassa sitten viihtynyt, sillä Kookaburra III hävisi seuraavassa purjehduksessa USA:n Stars and Stripesille, jonka kapteenina oli kukas muu kuin Dennis Conner!
Ja aika kehnosti kävi myös Alan Bondille, jonka bisnekset menivät sen verran ristiin ja rastiin, että vuonna 1997 hän sai seitsemän vuoden vankilatuomion talousrikoksista.
Tuomiostaan Bond kärsi neljä vuotta. Ja kas kummaa, vuonna 2008 Alan Bondin nimi löytyi taas maailman 200 rikkaimman miehen listalta sijalta 157. Hän on siirtynyt öljy- ja timanttibisnekseen. Varsinainen selviytyjä siis kuten bisnesmiehet yleensä.
Takaisin Australiaan?
Australia, jolle purjehdus on yksi elämisen ja olemisen muodoista, on siis ainoastaan kerran pystynyt voittamaan purjehduksen America´s cupin. Se tuntuu siellä päin kyllä kaivertavan sielua.
Viimeisten tietojen mukaan Australiassa on viriämässä taas halu ottaa ”Auld mug” pankkiholviin. Purjehdusväen tietotoimiston mukaan avomeripurjehtijana viime aikoina mm. Sydney-Hobart-purjehduksessa menestynyt, Australiassa asuva suomalainen Ludde Ingvall on kipparikaverinsa David Wittin kanssa puuhaamassa America´s cup-projektia, jolla ”muki” saataisiin jälleen Australiaan!
Arto Teronen