Punatulkkujen tulo urbaanipihaan on aina jotenkin rauhoittavaa. Ihan kaikki ei ole maailman menossa muuttumassa, vaikka paljon onkin. Radiosta kuulin, että viherpeipot ovat loisen takia vähentyneet, eikä niitä tosiaan enää ole ollut tavanomaisen runsaasti mm. sinitiaisten ja talitiaisten, urpiaisten ja yllättäen varpusten seurana. Varpusethan olivat jo lähes kuolemassa sukupuuttoon tyystin muutama aika sitten. Joskus on käynyt käpytikkakin. Tilhet tulevat vasta myöhemmin, toivottavasti. Kerran pihan koritelineeseen istahti kanahaukka, mutta sitä ei usko kukaan.

Maailman muutoksia voi laskea esimerkiksi linnuista, vaikka pakkaset ovatkin nyt vähentäneet kansan epäilyksiä suuresta ilmaston muutoksesta. Maailman ilmaston voi laskea sykleissä. Samanlaisia sääilmiöitä ja – jaksoja on esiintynyt satoja vuosia. Ei ilmastonmuutos silti mikään satu ole. Kaikki muuttuu – myös urheilu.

Arvostettu vai seurattu?

Tuore Taloustutkimuksen ”urheilun arvomaailmatutkimus” on ainakin nimeltään kovin syvälle tähtäävä. Kyseessä ei kuitenkaan ole tutkimus siitä millainen urheilun arvomaailma sinänsä on, vaan siitä, mitä urheilulajeja suomalaiset arvostavat. Otos on lähes 4000 ja painotettu eli on otettu tasapäisesti suhteessa huomioon sukupuoli, ikä ja alue.

Aikaisempaan verrattuna suomalaisten arvostus ainakin formula-ykkösiä kohtaan tuntuu romahtaneen, sillä laji on listalla pudonnut toiselta sijalta yhdeksänneksi ja jopa rallin taakse. Tutkimus on tehty vuoden lopussa, jolloin jo tiedettiin Kimi Räikkösen vaihtavan lajia!

Kärkeen on taas noussut mäkihyppy kun taas median kovasti arvostama jalkapallo on kuudentena taitoluistelun jälkeen. Huomattavaa on, että maastohiihto ei ole kymmenen parhaan listalla. Kaikkiaan tutkimuksessa arvotettiin 29 eri lajia.

Vaikka kuinka haluaisi uskoa suomalaisten haluun ilmaista urheilulajien arvostusta, niin taustalla kyllä näkyy tämä aina olemassa olevan ”glory hunter”-mentaliteetti. Arvostus kulkee lähes käsi kädessä sen mukaan onko lajissa suomalaista menestyjää vai ei. Poikkeuksena jostain kumman syystä on kuitenkin maastohiihto, jossa on menestyjiä, mutta silti laji on alamäessä. On helppo viitata tässä Lahden yhdeksän vuoden takaisiin tapahtumiin, mutta toivottavasti se ei ole ainoa selitys.

Hyvä selitys kuitenkin, koska hiihtoa kyllä seurataan erityisesti mediasta hämmästyttävän paljon. On kuitenkin ilmeisesti aika vaikeaa ilmaista arvostavansa pahan dopinghaavan käynyttä lajia kuin sitten kuitenkin ”salaa” seurata sitä kotisohvan lämmöstä. Juuri hiihdon kohdalla näkyy selvimmin, mikä ero on arvostamisella ja seuraamisella.

Muutoksen kannalta merkittävintä kuitenkin on julkistetun tutkimustiedon se osa, jossa todetaan kolmasosan suomalaisista uskovan lumilautailun, jalkapallon ja salibandyn yleisen arvostuksen nousevan tulevaisuudessa. Muiksi tulevaisuuden lajeiksi tutkimuksessa on saatu mm. taitoluistelu, alppihiihto ja freestyle, joilla kaikilla kuten jalkapallollakin on kuitenkin jo aika syvä menneisyys suomalaisessa urheilukartassa. Siinä mielessä usko ja todellisuus ovat jonkin verran ristiriidassa.

Varmaa toki on, että välittömästi kun suomalainen jalkapallojoukkue selviytyy aikuisten arvoturnaukseen, myös arvostus nousee kuin entisen abiturientin ruotsin numero viimeisen koulukevään aikana. Siis todella paljon.

Eivät ainoastaan nuoret

Usein kuulee sanottavan, että perinteiset suomalaiset lajit, ennen muuta hiihto ja yleisurheilu pysyvät kansan suosiossa niin kauan kuin suuria ikäluokkia, jo radioajoilta Pekka Tiilikaisen kautta urheiluinnostuksensa saaneita riittää. Ihan suoraan tuo ei pidä paikkaansa.

Läheinen esimerkki muutoksesta löytyy meiltä kotoa. Vaimo, joka on lähes suurista ikäluokista, seuraa tyttöjen lopetettua koripallon pelaamisen kolmea eri urheilutapahtumaa tai tilannetta: ylivoimainen ykkönen on snooker, sitten tulee kesäisin Tour de France, Ranskan ympäriajo ja kolmantena golf aina kun Tiger Woods pelaa. Tosin pitäisi kai sanoa nyt, että pelasi, sillä Tigerin kohdalla suhtautuminen saattaa olla muuttunut.

Tiger Woods on erinomainen esimerkki siitä, että urheilun arvostaminen ei enää lähde pelkästä urheilusuorituksesta tai –taidosta, vaan siihen liittyy entistä enemmän kokonaisvaltainen ihmiskuva. Huippu-urheilijalta vaaditaan nykymaailmassa enemmän, paljon enemmän. Hänen pitää olla käytännössä tahraton. Sama koskee kokonaista lajia, kuten Suomen oloissa hiihto on osoittanut.

Suomalainen hiihto on kuitenkin tullut takaisin. Samalla tavalla toivon, että Tiger Woodsin ”sallittaisiin” myös tulla takaisin, sillä golf menettää paljon ilman häntä. Hänen taitonsa tuossa mahdottomassa pelissä on niin hämmästyttävää.

Viikko sitten olin lähes saman ryhmän kanssa pelaamassa etelässä tuota outoa peliä jo 16 kerran suunnilleen samaan aikaan vuodesta peräkkäin. Ihmiselle se on jo perinne tai ainakin pitkä jatkumo. Usein kun lähti ns. semisutiainen, niin ajattelin ja kysyin itseltäni kaipaako golf sen enempää yhtä miestä kuin sotakaan. Tuskin, mutta kyllä se Tiger Woodsia kaipaa, ainakin vielä tällä hetkellä.

Mutta kaikki muuttuu maailman menossa. Urheilukin.