Tour de Ski on löytänyt paikkansa ja muotonsa maastohiihtäjien parissa, vaikka alkuvaiheessa oli ilmassa monenlaista vastustusta ja pelkojakin urakan mahdottomuudesta. Mielestäni viime kaudella kiertue löysi oikean muotonsa niin kilpailujen suhteen kuin logistisestikin ja jatkuu tänä vuonna samalla kaavalla.

Tälle kaudelle tosin urakkaan lisättiin vielä lyhyen matkan väliaikalähtökilpailu Toblachissa, ja samalla kilpailujen määrä nousi yhdeksään 11 päivän aikana. Naisille kilpailukilometrejä tulee vähintään 60,3 km ja miehille 110,15 km, riippuen miten pitkälle etenee kahdessa sprinttiosakilpailussa. Kun mukaan lasketaan lisäksi etappien väliset siirtymiset tien päällä, runsas 1600 km, voi olla varma, että ohjelmaa päiville riittää.

Suureen rooliin tuloksen tekemisen kannalta nousee yhteistyö urheilijoiden ja joukkueen tukihenkilöstön välillä. Urheilijan kannalta kilpailukilometrien määrä ei sinällään ole hirvittävän kova, mutta jatkuva keskittyminen uuteen kilpailuun, henkinen paine sekä siirtymiset paikasta toiseen kuormittavat enemmän. Lisää painetta tulee useasta poikkeavasta kilpailumatkasta, bonussekunneista, viimeisestä noususta, kiireestä, palautumisesta, olosuhteista, suksien testaamisesta jne. Listaa voisi jatkaa pitkään ja jokaisen urheilijan lista on omanlaisensa. Haasteena on rutiinien hallitseminen ja toistaminen, sitä kautta virheiden minimointi.

Taktiikalla on iso merkitys Tour de Skillä, ja jokaisen on luotava omanlaisensa, oltava valmis muuttamaan sitä tilanteen mukaan ja keskittymään olennaiseen tuloksen tekemisen kannalta. Harkitsemattomat yksittäiset irtiotot, bonussekunneista taistelut tai muuten vain yltiöpäiset ryntäilyt eivät johda välttämättä hyvään lopputulokseen Alpe Cermisin maalissa.

Suomesta mukaan lähtee kautta aikojen suurin joukkue Tour de Skillä, seitsemän naista ja viisi miestä. Ensikertalaisia joukkueessa on kolme urheilijaa, jotka saavat erinomaista kokemusta tulevia vuosia varten. Suksihuoltoryhmälle (seitsemän miestä) tulee kiireisiä päiviä ison joukkueen kanssa, etenkin nopeasti muuttuvat olosuhteet ovat haaste pienelle ryhmälle. Normaalioloissa dynaaminen, hyvin roolitettu huoltoryhmä toimii vähintään yhtä hyvin kuin isommatkin ryhmät.

Naisten kilpailussa on kolme selkeää ennakkosuosikkia: Marit Björgen, Justyna Kowalczyk ja Therese Johaug. Ennakkosuosikkien jatkoksi voidaan listata Charlotte Kalla, Kristin Störmer Steira, Anna Haag ja viimeisissä maailmancupin osakilpailuissa nousukuntoa esittänyt Aino-Kaisa Saarinen.

Mielenkiintoista on myös nähdä, mihin asti alkukauden lupaavasti hiihtäneen Kikkan Randallin vauhti riittää. Eikä sovi myöskään unohtaa viime kaudella nimenomaan Tour de Skillä läpilyöntinsä tehnyttä Krista Lähteenmäkeä. Kristalle sopii tasaisen hyvin kaikki osakilpailut. Kärkikymmenikössä on mahdollisuus nähdä muitakin suomalaisia.

Miesten ennakkosuosikeiksi voi nostaa itseoikeutetusti Petter Northugin, Dario Colognan ja Lukas Bauerin. Heitä haastavassa ryhmässä on myös tuttuja nimiä alkukauden perusteella: Aleksander Legkov, Maurice Manificat, Roland Clara sekä Matti Heikkinen omaavat tällä hetkellä mahdollisuudet tähän ryhmään.

Mielenkiintoisia nimiä ovat myös Marcus Hellner ja Alex Harvey. Muiden suomalaisten miesten osalta kokonaiskilpailussa menestyminen on haasteellista, mutta yksittäisissä osakilpailuissa on mahdollisuus nähdä hyviäkin sijoituksia.

Vesa Mäkipää