Ennen siirtymistä kisakaupunkiin juhlistettiin joulua joukkueen kesken Sveitsin Klotenissa. Frydek-Mistekin Centrum-hotelli oli kotimme kisojen ajan. Hotellin henkilökunta ehti tulla tutuksi vajaassa parissa viikossa. Avausottelussa kaatui kotijoukkue Tshekki 7-4. Loppu ei sujunut aivan yhtä hyvin, kotiintuliaisina neljäs sija.
Mutkan kautta pelikaavioon
Henkilökunnasta monen mieleen jäi ahkera naistarjoilija. Työnsä hän hoiti loistavasti, ilman moitteen sijaa. Pojankoltiaisten mieliin jäi hänen Jens Weissflog -tyyppiset viiksensä. Mitätön yksityiskohta, mutta muistuipahan mieleeni samoin kuin ottelukaavio, jota silloin noudatettiin.
Nykyinen pelikaavio nuorten kisoissa otettiin käyttöön 1996. Systeemi on raaka. Yksi huono peli väärään aikaan ja poks, olet ulkona. Ennen muutosta mukana oli kahdeksan joukkuetta, joiden kesken pelattiin yksinkertainen sarja.
Ymmärrän hyvin lantin molemmat puolet ja esim. Tsekkoslovakian jakautumisesta syntyneet muutospaineet. Junnujen kohdalla voitaisiin kuitenkin harkita paluuta vanhaan malliin, joka pitäisi sisällään sarjan lisäksi selvän ja reilun karsintakuvion.
Suomella hyvä nippu kasassa
Tavallaan on harmi, että nuorten kisat pelataan jälleen Kanadassa. Tasapuolisuus ei tule ensimmäisenä mieleen kun katsoo, missä nuorten kisoja järjestetään. Joulun jälkeen alkavat kisat pelataan jo neljännen kerran putkeen Pohjois-Amerikassa. Siellä, missä kiinnostusta riittää kisat myös näköjään järjestetään.
Suomi saa kisoihin iskukykyisen joukkueen. Hyökkäys on paras puolustus, vaikuttaisi olevan ainakin ennakkoon ajateltuna hyvä teema pikkujellonille. Joukkueesta löytyy kyllä hyviä pelimiehiä kentän jokaiselle osa-alueelle.
Mutta, niin kuin totesin, systeemi on tyly. Alkusarjasta jatkoon pääsyyn vaaditaan luultavimmin kaksi voittoa. Tarkoittaa sitä, että jonkun kolmikosta Kanada, USA, Tsekki on kaaduttava, ennakkoon kevyemmän Tanskan lisäksi. Pudotuspelivaiheessa kaikki on sitten mahdollista. Onnea matkaan, pikkuleijonat!
Huima ajatus
Kun katselee ulos ikkunasta, niin ei täällä etelässä ainakaan kovin talviselta näytä. Joulu on ovella ja vettä sataa vaakasuorassa. Olin männä viikolla lenkillä ja päähäni hiipi hullunkurinen ajatus.
Suomi on pitkä maa. Etelässä maa on mustana, mutta pohjoisessa hiihdetään. Väestö on keskittynyt suuriin kaupunkeihin, joista suurin osa on Etelä-Suomessa. Väestö keskittyy lisäksi valtaväylien ja ratojen läheisyyteen. Näihin tosiasioihin vedoten saamani hullun idean sijoituspaikka olisi Helsingin Oulunkylän urheilupuisto.
Toivottavasti joulupukki lukee tämän tekstin. Pukki voisi tuoda mukanansa vaikka lumet ajatuksen toteuttamisen helpottamiseksi. En tiedä, tulenko koskaan näkemään ajatustani valmiina, toivottavasti jollain tavalla.
Kyseessä olisi suuri ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu monitoimihalli. Talvisin halli pitäisi sisällään ison tekojääradan lisäksi mahdollisuuden hiihtää ja laskea pulkkamäkeä. Isät ja äidit hiihtäisivät muutamaan kerrokseen rakennetussa hiihtoputkessa, perheen pienimmät laskisivat pulkillaan, pikaluistelijat kiertäisivät rataa ja yleisöluistelijat kansoittaisivat kentän keskialueen. Päivisin koulut ja päiväkodit voisivat tehdä retkiä talven ihmemaahan!
Kesäisin yhteen osaan hallia voisi levittää pienen keinonurmialustan ja pelata jalkapalloa sateelta suojassa. Yhteen osaan voisi koota parketin esim. koripallon, lentopallon tai salibandyn pelaamista varten. Tenniskenttiä mahtuisi mukaan muutamia. Juoksijoille löytyisi jostain suoranpätkä vetoharjoituksia varten. Skeittipuistokin mahtuisi ramppeineen helposti mukaan. Monipuolisesta tilankäytön tehokkuudesta olisi siis kyse.
Moninainen vaikutus
Tiedän vallan mainiosti, että rahanreikiä ja tärkeämpiä asioita kuin urheilu on useita. Uskon kuitenkin liikunnan vaikutukseen monilla eri tasoilla ja sektoreilla. Käyttäjäkunta olisi tässä tapauksessa hyvin laaja. Terve mieli terveessä kehossa -idealla tässä siis mentäisiin.
Kuten pikkuleijonien pudotuspelivaiheessakin, kaikki olisi mahdollista, kunhan halli vain pystyyn saataisiin. Taitaa pukille tämä ajatus olla liian paha rasti, mutta ehkä joku haaveilija voisi innostua.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille.
Juha Lind