Kapina vanhaa keskusjohtoista mallia kohtaan kyti liitossa pitkään. Alppi-ja mäkipuolella katsottiin, että perinteisillä hikihiihtäjillä on liitossa liian paljon sananvaltaa. Kriitikot ilmoittivat, että maastohiihto saa liiton rahoista enemmän kuin sille menestyksen puolesta kuuluisi.

Lahden MM-kisojen dopingkäryt vaikeuttivat maastohiihdon sponsorineuvotteluja. Alamäkeen laskevat pärjäsivät paremmin ja ryhtyivät markkinoimaan uutta toimintatapaa. Jokainen lajiryhmä kerätköön ja pitäköön omat soponsorirahansa ja hoitakoon muutenkin asiansa niin kuin parhaaksi näkee.

Kun Suomen hiihtoliiton johtoon tuli vuorineuvos Matti Sundberg, kokenut ja arvostettu yritysjohtaja,organisaatiouudistus sai vauhtia. Keskustoimiston tehtävät hajautettiin lajiyhdistyksille,joilla kullakin on johtokuntansa. Ne ovat palkanneet omat toimihenkilönsä ja valmentajansa.

Innokkaimmat olisivat halunneet lopettaa keskustoimiston kokonaan, mutta Kansainvälisen hiihtoliiton säännöt edellyttävät, että jokaisessa jäsenmaassa on yksi taho, joka vastaa kansainvälisestä toiminnasta. Lappua ei sen takia voinut panna luukulle, mutta miehitys saneerattiin uuden tilanteen mukaiseksi.

Velkainen Hiihtoliitto sai taloutensa kuntoon, mutta ongelmat ovat pesiytyneet lajiyhdistyksiin. Menestys ei ole ikuista ja jatkuvaa. Takapakkia tulee väkisinkin, koska vanhat mestarit eivät jatka loputtomiin.

Kun menestystä ei tule, sponsoritkaan eivät parveile yhdistysten liepeillä.

Uuden organisaation tarkoituksena oli vähentää byrokratiaa, jotta rahaa säästyy entistä enemmän varsinaiseen asiaan, valmentautumiseen ja kisamatkailuun. Sekään tavoite ei ole toteutunut. Jokainen yhdistys tarvitsee omat pyörittäjänsä, eikä se onnistu vain vapaaehtoisvoimin.

Pelin henki on, että kukin taaplatkoon tyylillään. Se tarkoitti maastohiihdon puolella mm. sitä, että karhua nyljettiin ennen kuin se oli kaadettu. Hiihtäjien kanssa kinattiin uuden kauden kynnyksellä siitä, miten paljon liitolle kuuluu nuorten hiihtäjien palkkiorahoista.

Pahiten ongelmat ovat kärjistyneet mäessä ja yhdistetyssä, jossa rahaa ei riitä lumen hakuun edes huippuryhmälle.Rahassa kylpeminen on harvinaista herkkua muissakin lajiyhdistyksissä. Hiihtoliittoa ei tätä menoa todellakaan tarvita, koska ei ole enää lähettää urheilijoita kansainvälisiin kisoihin!

Hyvä tarkoitus näyttää kaatuvan Hiihtoliitossa päälaelleen. Korjausliikkeitä tarvitaan, jottei toteudu entisen kirurgin tokaisu, jonka mukaan "leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli". Hiihtoliitossa on edetty vastakkaiseen suuntaan kuin mitä Huippu-urheilutyöryhmä esittää ja ajaa.

Humu rohkaisee kaatamaan keinotekoiset väliseinät ja levittämään osaamista yli laji- ja urheilumuotojen. Mitä siitäkin tulisi, jos Suomen urheiluliitossa ryhdyttäisiin hakemaan parempaa menestystä ottamalla oppia Hiihtoliitosta.

Se merkitsisi, että sprintterit, keskimatkurit, pitkänmatkan juoksijat, hyppääjät ja heittäjät organisoituisivat omiin lajiyhdistyksiinsä. Niin hölmöä ajatusta ei sentään kukaan ole esittänyt!

Kari Mänty