Tutkiskelin vanhoja sopimuspapereitani ja huomasin, että asiat ovat menneet eteenpäin niidenkin osalta huimasti. Nykyään kaikki mahdollinen on parempi kirjata ylös, kuin jättää suullisesti sovituksi. Euroaluetta mietityttää euron kohtalo ja eri maiden kansantalous on päivän kuuma puheenaihe vähän siellä sun täällä.

Kiekkoseuroillakin on taatusti tukalat oltavat. Tämän takia pelaajan on parempi olla ylitarkka sopimusasioissa. Ongelmatilanteista selviää varmasti paremmin, jos on mahdollisuus näyttää toteen sovitut asiat.

Sopimuskoukeroita

Alun lista oli pätkä sopimuksestani Ruotsin Leksandiin kaudelle 2007-2008. Siinä oli siis osa niistä asioista, jotka seura oli velvoitettu hoitamaan vuokra-asuntoomme. Sopimuspaperini oli tuolloin kolmen sivun mittainen. NHL:ssä kaikki on suurempaa. Dallasin kanssa tekemäni sopimus sisälsi 11 sivua erilaisia pykäliä.

Urani ensimmäisen sopimuksen tein Tikkurilan jäähallin kahviossa syksyllä 1992. Puolen sivun verran tekstiä sisältänyt sopimus takasi minulle kaudessa 15 000 markkaa, kilometri- ja päivärahoina maksettuna. Se oli iso raha nuorelle lukiolaispojalle.

Sopimuksissa on usein peruspalkan lisäksi myös erilaisia bonuksia. Niiden kirjo on hyvin laaja. Perusideana voidaan kuitenkin pitää sitä, että menestyksestä maksetaan. Joukkueen menestyksestä kaikki versoaa. Kun joukkue pärjää, niin silloin bonuksia putoilee myös yksittäisille pelaajille.

Florida Panthersin maalivahtina nykyään pelaavalla Jose Theodorilla oli Montrealin aikoihin sopimuksessaan pykälä, joka kiinnosti tavallista enemmän myös meitä muita joukkueen pelaajia. 20 voittoa pelanneena maalivahtina tiesi Josen lompakkoon melkoista tuppoa riihikuivaa. Voittoja Josen tilillä ennen kauden kolmea viimeistä peliä oli 19.

Kokonaisuus koostuu palasista

Kotoinen liigamme lähestyy puolimatkaansa. Uskoakseni moni joukkue joutuu tarkastelutehtäviin, osa jopa uusintaistunnolle. Ennen sarjakauden alkua jokainen joukkue asettaa itselleen tavoitteen. Mestaruus, mitali, pudotuspelit tai karsinnan välttäminen ovat kaikki suuria, kaukaisia tavoitteita.

Kausi pilkotaan lähes aina moneen pienempään osaan. Viiden, kymmenen tai viidentoista ottelun jaksoista koostuvan palapelin toivotaan valmistuessaan näyttävän siltä, mitä oli ennen kauden alkua suunniteltu.

Lasketaan siis, että tuosta jaksosta pitää saada tuon ja tuosta jaksosta tuon verran pisteitä, jotta pysytään mukana suuren tavoitteen metsästyksessä. Mestaruutta on esim. erittäin vaikea voittaa, jos joukkue ei pääse pudotuspeleihin laisinkaan.

Porkkanoita

Joukkueen tavoiteasettelu kätkee sisälleen myös bonuskuvion, joukkueen ja seurajohdon välisen sellaisen. Kun joukkue on tavoitteensa asettanut, niin usein kapteenisto käy asian seurajohdon kanssa läpi. Mikäli joukkueen ja johdon ajatukset tulevasta käyvät yhteen, on vuorossa porkkanoista sopiminen.

Porkkanat eli bonukset voivat olla mitä tahansa. Illallinen seuran piikkiin, jokin pieni virkistysmatka tai x summa rahaa joukkueen sakkokassaan ovat esimerkkejä porkkanoista.

Sakkokassalla tarkoitetaan joukkueen sisäistä kassaa, johon kerätään rahaa moninaisin keinoin. Sakkokassan rahat menevät aina joukkueen omaan käyttöön, yhteiseen hyvään. Saunailta, kauden päätösreissu, hyväntekeväisyys, huoltajien ja hierojien joululahjat ovat kaikki kohteita, joihin kassan rahoja voidaan käyttää.

Joukkueen sisällä on sovittu tietyt säännöt, joita "sakkokenraalit" valvovat. Myöhästymiset, mailan tahalliset rikkomiset, käytösrangaistukset tai tavaroiden unohtelu ovat kaikki sakon paikkoja. Jupinat ovat usein turhia. Säännöt ovat selvät ja niitä noudatetaan pilkulleen.

Kortit käyvät vähiin

Kauden kolmanneksi viimeinen peli Bostonissa päättyi Josen kannalta kirvelevään 2-3-tappioon jatkoajalla. Kuten jo alussa mainitsin, Pohjois-Amerikassa kaikki on suurempaa. 3000 taalaa oli Jose luvannut joukkueen kassaan, mikäli peli olisi voitettu.

NHL:ssä joukkueen sakkokassan pääasiallinen tulonlähde on tapa, jossa pelaajat lupaavat jonkin määrän rahaa aiemmin edustamansa seuran kaatamisesta tai muuten vaan voittoon kannustamisesta. Kassaan normaalisti annettava summa on sadasta taalasta ylöspäin. Joukkueen voittaessa luvatut rahat pitää maksaa yhteiseen kassaan.

Kauden viimeistä edellisessä pelissä sitten tärppäsi. Theodore innoitti joukkueen hyvään suoritukseen lupaamalla voitosta 5000 taalaa. 3-2-jatkoaikavoittoa juhlittiin kuin suurempaakin saavutusta. Pudotuspelipaikka oli karannut käsistä jo kuukausia aiemmin. Suurempaa syytä juhlaan ei siis ollut. Voittojen puuttumisen takia kassakin oli melko tyhjä. Tilanne korjaantui kuitenkin mukavasti yhdellä voitolla.

Juha Lind