Kauden alussa olin täysin varma, että mestaruudesta taistelevat Sebastian Vettel ja Lewis Hamilton. McLaren ei ollut ensimmäisissä kisoissa Red Bullin veroinen, mutta Hamiltonin otteissa oli paljon tulta. Hänellä oli käsissään kaikki mitä Vettelin haastamiseen tarvittiin.
Hamiltonin romahtaminen oli keskeisiä asioita kauden ja kisojen jännityksen kannalta. Vettel pääsi porskuttelemaan yksikseen, sillä tallikaveri Mark Webber oli myös vaikeuksissa, ja McLarenilla Jenson Button kiihtyi vauhtiin liian hitaasti.
Alkukaudesta McLarenilla oli tasaisin kuljettajakaksikko, mutta lopulta kaikista kärkitalleista erottuivat selvästi ykköskuskit. Vettel Red Bullilla, Button McLarenilla ja Fernando Alonso Ferrarilla. Otetaan vielä mukaan Mercedes GP, jossa Nico Rosberg oli yhä Michael Schumacheria parempi. Viime mainittu kaksikko toisaalta tasoittui melkoisesti, kun tarkastellaan asiaa kisojen kautta. Rosbergin ja Schumin piste-ero oli lopulta vain 11 pistettä.
Mercedes GP oli aikamoinen pettymys. Samoin kuin Ferrarille myös Mersulle uudet renkaat olivat kauden täydellisesti pilannut akilleen kantapää. Vauhtia puuttui aika-ajossa kärkeen nähden peräti sekunnin luokkaa tasaisesti läpi kauden. Tilanne oli heidän kannaltaan toivoton läpi koko kauden.
Ferrari puolestaan oli kärkeä jäljessä puoli sekuntia. Alonso ajoi auton suorituskykyyn nähden hyvän, mutta tasapaksun kauden. Hän pesi tallikaverinsa mennen tullen. Massa haparoi pahasti kauden alkupuoliskon, mutta otteet paranivat loppua kohden. Juuri ennen kesäloman alkua Unkarissa Massa pystyi jopa lyömään Alonson aika-ajossa ensimmäistä kertaa. Paine varmistaa oma tallipaikka ajoi miehen keskittymään asioihin oikealla tavalla. 139 pisteen ero Alonson hyväksi on kuitenkin murskaava. Ferrarilla epäonnistuminen tiedostetaan. Paineet ensi kaudella ovat melkoiset, sillä pääjohtaja Luca di Montezemolo antoi tallilleen arvosanaksi ”viitosen tai kuutosen”.
McLaren toimi tasaisemmin myös silloin, kun olosuhteet eivät olleet ihanteellisimmat. Mutta kun ne suurimmassa osassa kilpailuja olivat optimaaliset, pääsi useimmiten paalupaikalta lähtenyt Vettel ottamaan kaiken irti Red Bulllista. McLaren ja Red Bull ovat itse asiassa suorituskyvyltään erittäin lähellä toisiaan. Vaikka hyvä auto onkin, ei Red Bull ole enää mikään ihmelaite. Unkarin GP juuri ennen kesälomaa oli varsinainen taitekohta McLarenin kehityksessä. Talli voitti kaksi kisaa peräkkäin.
Päätöskisan jälkeen Vettel antoikin Red Bull -joukoille vuolaasti kiitosta siitä, että he pystyivät parantamaan työtään – ”nostamaan peliään” – merkittävästi viime vuoteen, ja sitä edelliseenkin kauteen verrattuna. Vettel näki viimeistään Unkarissa McLarenista kehittyvän suuren uhan ja teki omalta osaltaan kovasti työtä sen eteen, ettei porukka tuudittautuisi ylivoimaisuuteen. Myös tallin johto ja koko henkilökunta ymmärsi tämän eikä ote herpaantunut käytännössä kertaakaan.
Heikki Kovalaisen kausi ei ollut tulosten valossa kovin mairitteleva, mutta mies itse teki hyvää työtä hitaalla ja kehittymättömällä autolla. Lotuksesta puuttui mm. jarrutusenergiaa talteenottava KERS ja se oli monilta osin kovin puutteellinen. Lotus kuitenkin kehittyi tallina kauden mittaan ja kunnianhimoa tuntuu riittävän. Yhteistyö Renaultin ja Red Bull Technologyn kanssa moottori- ja vaihteistopuolella oli onnistunut ratkaisu. Tallipäällikkö Tony Fernandesin onnistui myös vuoden aikana houkutella riveihinsä uusia kokeneita F1-nimiä riveihinsä. Tämä enteilee kehitysaskelta, joskin vielä maltillista, ensi vuodeksi.
Vettelin mestaruus oli jo aikaisessa vaiheessa varma, joten loppukausi kohdistui kuljettajamarkkinoihin. Kärkitallit nimesivät ainakin ykköskuljettajansa jo aikaisessa vaiheessa ja vieläpä yllättävän pitkillä sopimuksilla.
Rallionnettomuuden takia kauden väliin jättäneestä Robert Kubicasta tuli lopulta keskeinen peluri kauden 2012 tallipaikkoja jaettaessa muissa talleissa. Pidän Kubican paluuta ensi kaudeksi nimittäin hyvin epätodennäköisenä.
Kimi Räikkösen paluusuunnitelmatkin saivat osittain tästä syystä viime metreillä uuden käänteen. Lotus Renault punnitsee nyt strategiaansa, jossa kuljettajavalinnat tehdään valitun suunnan mukaan. Keskeistä lienee ratkaista, onko ensi kauden auto paperilla lupaava, onko sen kehittämiseen riittävästi varoja ja pystytäänkö kehitystyöhön nuorten kuljettajien voimin. Ja vastaavasti löytyisikö riittäviä syitä ja rahaa palkata ainakin toiseen autoon tähtikuljettaja.
Renault tarvitsee kestävän kehityksen ratkaisun. Uskon Renaultin johdon valitsevan Romain Grosjeanin toiseksi kuljettajaksi. Kimin kannalta Renault olisi riittävän suorituskykyinen ja melkoisella varmuudella paljon parempi kuin Williams. Kimin palkkaaminen edellyttäisi molemminpuolista sitoutumista vähintään kahteen, paremminkin kolmeen vuoteen. Aivan samoin kuin Schumi Mersulla.
Näin myös Williamsin kohdalla, mutta siellä pyöritellään nyt Rubens Barrichellon, Adrian Sutilin ja Valtteri Bottaksen nimiä. En usko, että Barrichellon kanssa saataisiin kaiken tämän jälkeen enää rakentavaa suhdetta aikaiseksi. Ilman Räikköstä Williams joutuu lähestymään ensi kautta maltillisesti. Rahat on käytettävä auton kehittämiseen ja sitä ajamaan on otettava nälkäiset ja edulliset kuljettajat. Aivan kuten viime vuosinakin.
Olenkin edelleen sitä mieltä, että Bottas pitää laittaa toiseen autoon. Hänen palkkansa jää pitkälle alle miljoonan euron, mutta taidot riittävät tehtävään aivan hyvin. Ja mitä nopeammin Bottas pääsee F1-ruudukkoon, sitä parempi.
Sutil olisi hyvä valinta Williamsille, mutta miksi ihmessä hän vaihtaisi tallia edes rahasta. Force India on kehittynyt tämän kauden aikana huimasti. Molemmat autot ovat olleet hyvin usein kymmenen joukossa aika-ajossa. Loppupisteissä Force India oli tallitaulukossa kuudes. Eroa Williamsiin on 63 pistettä. Williams rypi mudassa todella syvällä ja sai vaivoin kerättyä vain viisi MM-pistettä.
Se oli vain viisi enemmän kuin Kovalaisen Team Lotuksella.
Kauden päätteksi vielä pohdintaa Räikkösen palkasta. Toivon nimittäin, ettei hänen paluunsa jäisi nyt ainakaan rahasta kiinni. Jos näin käy, olisivat motiivit paluuseen olleet alusta asti väärät.
Totuutta ei saada selville, mutta julkisuudessa on pyöritelty Räikkösen palkkapyynnöksi kaikkea 12 ja 30 miljoonan euron väliltä. Itse arvioin hänet 15 miljoonan mieheksi. Se ei ole maailmamestarin palkka, mutta kahden välivuoden jälkeen varsin kovaa tasoa. Ja erinomainen lähtöpalkka. Sen Räikkönenkin tietää. Hänelle riittäisi vähempikin, jos sisällä oikeasti palaa liekki.
Siksi ihmettelen mediassa pyöriteltyä huimaa palkkapyyntöä. Olisiko se tapa sanoa ei kiitos Williamsille? Jos taas Kimi on tietoisesti arvotettu näin korkealle, asiat ovat pahasti pielessä ja managerit ovat väärällä reitillä.
Vaikka myytävä tuote olisi kuinka Kimi Räikkönen, on 30 miljoonaa euroa kaudesta pöyristyttävä pyynti.