Eduskunta on päättänyt suurella enemmistöllä kohdella tilattavia lehtiä arvonlisäverotuksessa yhtäläisesti muiden hyödykkeiden kanssa, tai todellisuudessa vallitsevaa käytäntöä lievemmin. Yleinen arvonlisäverokanta on 23 prosenttia. Tilauksille määrättiin yhdeksän prosentin vero.

Ratkaisu on yhteiskuntaeettisesti oikea. Yhdenmukainen normillinen kohtelu on viisautta.

Asiasta syntyi vastenmielinen hässäkkä. Se ei istu 2000-lukuun. Suurelta osalta pörssiyritysten julkaisut alkoivat painostaa jyrykalustollaan hallitusta ja eduskuntaa. Ne vaativat tilausten verottomuuden säilyttämistä, siis erioikeuksia. Henkilöstöjen vähentämisiin tähtääviä yhteistoimintaneuvotteluja perusteltiin uhkaavalla verolla, vaikka pääselitys piilee teknologian murroksessa ja talouskriisissä. Kansa ei syttynyt ruikutukseen. Hallitus piti ryhtinsä. Se väisti lannistumisen. Vaikka veroa ei olisi säädetty, ainuttakaan yt-menettelyä ei olisi peruttu.

Operaatio oli tilauslehtien markkinoinnillisesta ja uutistoiminnan luotettavuuden näkökulmasta jytkyvirhe, oman nilkan haavoittamista. Näin luotiin mielikuvaa jopa suurten sanomalehtitalojen huojumisesta kuolon partaalla, vaikka useimmat julkaisut pärjäävät hyvin tai erinomaisesti. Kustantajilla piisaa selitettävää ilmoittaja-asiakkailleen ja tilaajilleen. Lehdet ovat nykyaikaa ja huomista, rutiinimaisiin veroratkaisuihin katsomatta. Asiakkaat arvostavat lehdistön arvokkuutta ja totuudellisuutta.

Paikallislehdet ovat lukijoittensa ja tilaajiensa erityissuosiossa. Niiden tilaushintojen edes huomattavat korotukset eivät ole menneisyydessä kaventaneet levikkejä. Sama pätee sanoma- ja aikakauslehtiin. Sisällön, jakelujen ja palvelujen kokonaisuus ratkaisee.

Jyväskylä kaipaa työtä, ei hallintopuuhastelua

Jyväskylän asema on heikentynyt muun muassa Kuopioon verrattuna, kun mittariksi otetaan tulojen määrä asukasta kohti. Päinvastaisessa tilanteessa elettiin kauan. Kymmenen suurimman kaupungin joukossa Jyväskylän väkeä köyhempiä ovat vain lahtelaiset. Keskisuomalaisen uutisoima pakottaa itsekritiikkiin.

Korkeaa työttömyyttä on selitetty opiskelijoiden määrällä. Perustelu ei enää kunnolla pidä.

Kaupungille oli ehdottomasti eduksi maalaiskunnan ja ehkä Korpilahdenkin liittyminen siihen. Näin avautui sauma hallinnollisiin säästöihin, mutta liitoksen tuoma viiden vuoden työsuhdeturva jähmettää tilanteen. Etu on huikea yhteiskunnan muihin sektoreihin rinnastettuna.

Jyväskylä näpertelee hallinnon kiemuroissa. Valtakunnallisissa ja kansainvälisissä hallinnon kammareissa aherrus ei tuo työpaikkoja. Taitaa kertyä kuluja enemmän kuin hyötyjä.

Betoniteollisuuden grand old man Eero Nieminen on käyttänyt väkevää kieltä kaupunkinsa tekeväisyydestä. Kansantaloudellisesti ankeana aikana kaivataan juuri elinkeinopolitiikassa tuoreita avauksia, menestyksiä. Ne ruokkivat yhteisöä enemmän kuin pöhökuntien tavoittelu.

Ritva-Sofia Lintu, hieno ja juureva taiteilija

Nuorten kasvattajana elämäntyönsä Jyväskylän Kypärämäen koulussa tehnyt Ritva-Sofia Lintu

on hieno ja juureva taiteilija. Tästä vakuuttuu, kun tutustuu hänen ja puolisonsa Unton sivistyskotiin Muuramessa. Täällä asuvat kulttuuriin ja taiteiden ystävät ja luojat, kumpuaa sydämestä oitis ajatus.

Erityisen vaikuttava on Ritva-Sofia Linnun rakukemaarinen kalevalaisen Kullervon elämänvaiheita kuvaava teosten sarja. Kullervo Kalervonpoika oli kaltoin kohdeltu, kovaksi ja katkeraksi valettu, umpikujansa itsetuholla ratkaissut mies, jonka kokeman voi soveltaa aikamme lukemattomiin ihmisen kohtaloihin.

Ritva-Sofia ja Unto Linnun taidetta ilmentävä kehto on yksi Keski-Suomemme rikkaus. Kunpa tämä tiedettäisiin, aistittaisiin ja arvostettaisiin ajoissa. Leipä, elanto, on tärkeä ihmiselle, mutta sitä ovat myös henkisyys ja henkinen perintö.