Lewis Hamilton ja Felipe Massa ovat mestareita keräämään huomion itselleen. Kaksikko törmäili näyttävästi jo kuudetta kertaa tällä kaudella. Aikaisemmat sähläilyt ovat menneet pitkälle Hamiltonin piikkiin, mutta nyt syyt saa ilman muuta niskoilleen Massa. Hän oli selvästi edellä ja hyvällä pitoalueella kolarikaarteeseen tultaessa, kypärä kääntyi kabiinissa kuin viimeistä päivää jarrutukseen tultaessa, jotta hän näkisi missä Hamilton menee. Ja varmasti hän myös näki vastustajansa.

En ymmärrä miksi Massa silti käänsi kylmästi suoraan Hamiltonin eteen, vaikka tietää aivan hyvin, ettei britti koskaan anna periksi. Tuntui kun Massa olisi vaan halunnut osoittaa olevansa kova jätkä ja päättäneen kypäränsä sisällä, että ”tolle mä en ainakaan anna tilaa”. Tyhmä veto, pieni ajolinjan muutos olisi pelastanut brasilialaisen kisan.

Kolari oli Massan aiheuttama. Olen kuitenkin hänen kanssaan samalla linjalla tuomion suhteen. Mistä häntä rankaistiin? Kyseessä oli selvä kilpailutilanne, jossa molemmat vieläpä pääsivät jatkamaan ajamista. Nykysuuntaus on se, että jokaisesta kolaritilanteesta pyritään rankaisemaan. Se ei ole mielestäni oikea linja. Näitä kolhaisuja tarvitaan, jotta kuljettajat todella uskaltavat ottavat mittaa toisistaan. Hermopelin ja kilpailutilanteissa otettavien riskien on säilyttävä lajissa. Liika kliinisyys ei kuulu autokilpailuihin.

Vettel olisi valmis auttamaan tallikaveriaan Mark Webberiä saavuttamaan MM-sarjan toisen sijan. Australialainen ei vaan itse pysty suorittamaan sen edellyttämällä tavalla. Intiassakin hän lähti eturivistä, mutta menetti paikkansa heti Jenson Buttonille eikä kyennyt antamaan sen jälkeen tälle vastusta.

Webberin ongelmana tuntuu olevan renkaiden säästäminen. Lähes poikkeuksetta hänen renkaansa kuluvat ”stintin” eli ajojakson loppuvaiheessa ennakoitua – ja Vettelin renkaita - nopeammin. Kuten Webber sanoi Intian kisan jälkeen, hän joutuu tästä syystä tulemaan varikolle suunniteltua aikaisemmin, mikä puolestaan pilaa kisan kokonaistaktiikan.

Ihmetyttää vain, miksi Vettel kuitenkin pystyy tasaisempaan suoritukseen. Jollain tavalla Webberin on saatava ajamiseen selkeä tason nosto ensi kaudeksi, muuten hän jää jatkossakin McLareneiden jalkoihin. Tallikaveriaan hänen on oikeastaan mahdoton haastaa. Vettel on paljon paremmassa iskussa ja vapautuneempi kuin Webber. Ennen kaikkea Vettelin kyky ajaa tasaisen varmasti paalupaikalle on hyvin ratkaisevaa. Kun pääsee ajamaan kisassa keulilla alusta asti, on se juuri renkaiden säästämisen kannalta helpompi tilanne.

Red Bullilla näyttäisi olevan tällä alueella joka tapauksessa parannettavaa. Tämä on hyvin McLarenin tiedossa. Ohittamalla Webberin heti alussa Button houkutteli tämän tietoisesti ajamaan aggressiivisesti ja tuhoamaan takarenkaansa nopeassa tahdissa. Vettel puolestaan ihmetteli kisan jälkeen, miten Button pääsi aina varikkokäyntien yhteydessä kaventamaan välimatkaa melko runsaastikin. Yksi selitys on nimenomaan se, että McLaren syö rengasta koko ajojakson aikana tasaisemmin kuin Red Bull. Varikkokäynnin onnistumisen kannalta käytännössä kaksi viimeistä sisäänajokierrosta on osuttava nappiin, jotta aikahäviö saadaan minimiin. Tämä edellyttää kuljettajan ehdotonta luottamusta renkaisiin.

Yhtälailla ulostulokierrokset ovat tärkeitä. Red Bullilla oli Intiassa tälläkin alueella vaikeuksia, jotka osaltaan johtivat siihen, että Fernando Alonso karkasi Webberiltä kolmanneksi. Samasta syystä Button pääsi Vettelin lähietäisyydelle viimeisen varikkokäynnin jälkeen vaihdettuaan kovempiin renkaisiin aikaisemmin.

Intian Grand Prix’stä jäi itselleni päälimmäisenä mieleen rata. Se vaikuttaa monipuolisuudessaan todella onnistuneelta. F1-auto on parhaimmillaan – ja haastavimmillaan - nopeissa kaarteissa ja ajolinjan vaihtuessa puolelta toiselle kovassa vauhdissa. Sisäkameroiden välittämien kuvien perusteella haastetta näytti kuljettajille olevan aivan riittämiin.

Radan korkeuserot tuovat mukanaan mielenkiintoisen aaltoilevan rataprofiilin. Se näkyy suurina ”töyssyinä”, joissa muutamissa autot jopa näyttävät ikään kuin keventyvän. Tämän johdosta renkaat lukittuivat jarrutuksissa välillä yllättäenkin kaarteisiin tultaessa.

Tuttuun tyyliin F1-väki ylisti uutta Intian kilpailua niin kuin hyviin tapoihin kuuluu. Moniin muihin uusiin maihin verrattuna näen, että juuri Intialla on parhaat mahdollisuudet hyödyntää F1-kilpailu kansallisella tasolla.

Niin kuin Vettelkin kisan jälkeen sanoi, tällä kansalla on asenne kohdallaan. Sen päälle on hyvä rakentaa nousevaa autourheilukulttuuria.

Jukka Mildh