Uusi rata antaa aina pienen pienen mahdollisuuden pärjätä muillekin kuin kärjessä yleensä oleville talleille. Kuljettajien ensivaikutelman mukaan Intian rata on monella tavalla mielenkiintoinen onhan siinä nykyradoille harvinaisia korkeuseroja, yksi pisimmistä suorista ja varsin monipuolinen kaarrekokoelma eräänlainen sekoitus paloja muista F1-radoista.

Intiassa monet uskovat voivansa iskeä Red Bullia vastaan, mutta en silti usko mitään ihmeonnistumisia. Edelleenkin vain McLarenilla ja Ferrarilla on siihen mahdollisuudet. Esimerkiksi Michael Schumacher on hehkuttanut, että Intian rata ”sopii meille”. On selvää, että autojen suorituskyky vaihtelee radan mukaan. Silti esimerkiksi juuri Mercedes GP:n auton perusongelmat ovat yhä olemassa eikä vain uusi areena vie niitä mihinkään.

Viimeisen neljän vuoden aikana kalenteriin on tullut yksi uusi osakilpailu per vuosi. Singapore vuonna 2008 toi mukaan yökilpailun. Seuraavana vuonna Abu Dhabissa ajettiin kaikkien aikojen ehkä koppavimmalla radalla. Viime vuonna Korea oli rohkein ja samalla epävarmin aluevaltaus vähään aikaan. Nyt jo puhutaan kisan olevan vaakalaudalla. Nyt Intia saa vihdoin oman kilpailunsa. Vihdoin siksi, että edellä mainituista maista juuri Intiassa F1 on ollut ehkä kaikkein tiiviiten seurattu jo 1990-luvulta asti. Suoria kisalähetyksiä on katsottu jo 18 vuotta.

Lähtökohdat lajin suosion kasvulle ovat erinomaiset. Intialla on oma tallinsa Force Sahara India. Sen taustalla on joukko maan merkittävimpiä talousvaikuttajia. Intialla on valmiina myös omia kuljettajia, joista Narain Karthikeyan lähes 30 kisan kokemuksella saa melkoisen päärooliin tänä viikonloppuna. Hispania-talli ottaa kaiken irti Karthikeyanista istuttamalla hänet vain tähän kisaan Vitantonio Liuzzin tilalle. Takana on luonnollisesti kaikkea muuta kuin päätös urheilullisin perustein, mutta silti hyvä näin. Tätä kautta uusi kilpailu lyö itsensä paremmin läpi paikallisilla markkinoilla.

Torstaina lehdistötilaisuudessa Karthikeyanin antamien lausuntojen perusteella voi sanoa, että F1-kilpailu on eräänlainen autourheilun lopullinen läpimurto Intiassa. Karthikeyanin mukaan sen kautta nuorten kuljettajien mahdollisuudet ja koko moottoriurheilun infrastruktuuri maassa lähtee kasvuun. Toistaiseksi missään muussa uudessa F1-maassa ei ole ollut näin vahvaa kulttuuripohjaa lajille.

”No, tuleeko Kimi Räikkönen takaisin?”. Kysymys tehdään minulle yhä vaan useammin, mitä ihmeellisimissä paikoissa ja mitä erilaisimmilta tahoilta. Ja kuka sanoo, etteikö F1 kiinnostaisi enää suomalaisia. Hienointa käymissäni keskusteluissa on se, että Räikköstä vilpittömästi odotetaan palaavaksi radoille. Maailmanmestari on maailmanmestari, mutta myös hänen kiisteltyä personaansa kaivataan takaisin. Tuntuu siltä, että nyt Kimin annettaisiin olla rauhassa oma itsensä. Sen hyväksyisi yleisö ja varmasti myös talli, joka hänet palkkaisi.

Räikköselle itselleen paluu tekisi takuulla hyvää ja niin myös koko lajille. On pidettävä mielessä, että mahdollinen F1-operaatio on Räikköselle täysin omaehtoinen. Hän ei tee sitä suomalaisille, maailman muille faneille tai yleensä koko lajille. Hän tekee sen itselleen.

Mutta uskon myös, että etäisyyttä ottanut ja pari vuotta kypsempi Räikkönen ajattelee myös tallia, johon hän menisi. Olen varma, että hän on valmis antamaan itsestään paljon, jotta tulosta syntyisi. Ja paljon enemmän kuin aikaisemmin. Yksityishenkilönä ja ammattilaisena hän tietää mihin on ryhtymässä. Kun voittaja-auto ei ole ulottuvissa on edessä pitkää pinnaa edellyttävä projekti. Asetelma on hyvin verrattavissa Schumacheriin: on tehtävä selkeä suunnitelma ja pysyttävä siinä. Mitä ikinä tapahtuukaan.

”No, tuleeko Kimi Räikkönen takaisin?” Toivon, että palaa. Miksi yksi kovimmista kuljettajista ei tekisi sitä, missä on kaikkein parhaimmillaan. Menestyäkseen on tehtävä vain sitä, missä on hyvä. Ralli on oma maailmansa ja hyvin haastava sekin. Mutta jos on ajanut asvaltilla koko ikänsä niin on parempi pysyä sillä alustalla. Ja jos rata-autoilua haluaa ajaa korkealla tasolla, F1:n lisäksi on vaikea löytää toista yhtä laadukasta työympäristöä.

Yhdysvallat ei ole oikea osoite. DTM on laadukas, mutta vielä ei ole sen aika.

Katson Williamsin olevan edelleen ainoan vaihtoehdon. Nyt on vaan kyse siitä, onko talli pystynyt vakuuttamaan Räikkösen kehityssuunnitelmillaan. Luvassa on niin paljon muutoksia, että ensi kaudesta tulee todella rankka ellei autokonseptia saada toimimaan heti ensitesteistä lähtien.

Pystyykö Williams sitten tarjoamaan Räikköselle kaiken mitä tämä haluaa? Tekniikka on oma alueensa ja taloudelliset seikat oma lukunsa. On pystyttävä hyödyntämään Räikkösen paluu parhaalla mahdollisella tavalla. Ja nyt ei ole kysymys siitä, että saadaan kerättyä kolehti hänen palkkaansa varten. Se on vain pieni osa hanketta. Kehitys- ja operointirahoitus ovat vielä merkittävimmässä roolissa. Kimin palkkaan Williamsilta yhtiönä voisi löytyä nopeakin ratkaisu, mutta yksin se ei riitä. Räikkösen taidot ja arvo on myös pystyttävä hyödyntämään.

Ymmärtääkseni Räikkösen paluun toteutuminen lepää paljon Williamsin hartioilla. Mutta jos Kimi oikeasti haluaa palata, myös hänen on oltava nyt todella aktiivinen muutenkin kuin vain kuntoilemalla rajusti.

”No, tuleeko Kimi Räikkönen takaisin?” Tänään uskon, että tulee.

Jukka Mildh