Turvallisuutta lisääviä asioita kaukalossa on useita. Kaukalo on 15 cm aiempaa matalampi, pleksien ja laidan porrastus on minimaalinen. Ehkä tärkeimpänä kuitenkin se, että kaukalon pleksit ja runko antavat periksi, kun niihin törmätään. Perusidea on siis hyvin pitkälti sama kuin autojen iskunvaimentimissa.

Itse pelin ja pelaajien turvallisuuteen on vuosien varrella kiinnitetty enenevässä määrin huomiota. Turvakaukalot ovat olleet Pohjois-Amerikassa käytössä jo vuosia ja vihdoin ne ovat siis saapuneet Suomeenkin. Ei auton iskunvaimenninkaan kaikkea estä. Siitä olen kuitenkin varma, että turvallisuutta lisäävästä asiasta tässä on kyse. Mikäli olen asian oikein ymmärtänyt, niin kaikilla Suomen liigapaikkakunnilla tulisi olla kyseiset kaukalot käytössä vuoteen 2015 mennessä.

"Päävastuu yhä pelaajilla..."

Lantilla on kaksi puolta. Niin tässäkin tapauksessa. Jääkiekko on todella nopea peli ja tunnetta mukana on paikoin paljon. Riskinä uuden kaukalon myöta on se, että vauhdit taklaustilanteissa kasvavat ja mahdollisuudet muihin kuin päänseudun vammoihin lisääntyvät.

Pelaajan vinkkelistä katsottuna taklaaminen turvakaukalon laitaan tuntuu hieman samalta kuin nyrkkeilykehän köysiin nojaaminen. Tärkeintä tosiasiaa uusi kaukalo ei kuitenkaan muuta, reilua peliä ja vastustajan kunnioittamista. Loppuviimeksi vastuu tapahtumista kaukalossa on siis, yhä ja edelleen, jokaisella yksittäisellä pelaajalla. Ja kuten tiedämme, meitä on moneksi..

Ei turvakaukalo siis mikään lopullinen ratkaisu tiettyjen ongelmien ratkaisemiseksi ole. Taklaukset ja törmäykset ovat osa peliä ja aina silloin tällöin sattuu, sillä selvä. Haluaisin muistuttaa vastaanottavan puoliskon vastuusta. Aina ei olla antavana osapuolena. Taklauksia pitää osata myös ottaa vastaan.

Päähän kohdistuneet taklaukset ja joskus tapahtuvat ylilyönnit tulee karsia pois kovalla kädellä. Rima pitää asettaa niin korkealle, että liika into höntyilyyn hiipuu. Uskoisin että 10-20 peliä huilia, NHL-tyyliin ilman palkkaa, hillitsisi menoa!

"Olisinpa tiennyt..."

Kirjoitin tuossa muutama viikko takaperin Selänteen Teemun maagisesta muistista. Joku oli mennyt ja kysynyt asiaa Teemulta. Teemu kertoo muistavansa kaikki tekemänsä, vajaat 700, NHL-maalia! Harmi sinällään, että asia selvisi jo näinkin pian. Minä uskon Teukan sanaan edelleen ja nyt joku muukin saattaa tehdä samoin.

Teemu paljasti käyvänsä kaikki tekemänsä maalit jälkikäteen pääkopassaan läpi ja sen takia muistaa ne, jokaisen. Teemu myös kertoo olevansa varma, että kyseisestä tavasta on hänelle hyötyä mitä tulee maalintekoon. Hän siis tekee mielikuvaharjoitusta ja henkistä valmennusta pääkopassaan hyvinkin usein.

Itselleni selvisi edellisen myötä nähtävästi myös eräs "virhe", jonka tein urani aikana. Rupesin miettimään niitä kaikkia 11 maalia, jotka sain NHL:ssä olessani sohaistua. No enhän minä muista niistä tarkasti kuin muutaman. Olisi siis pitänyt ymmärtää tehdä niitä maaleja kotonakin, mielikuvissa. No, kun en tiennyt, niin en tehnyt. Nyt se on sitten kohdaltani liian myöhäistä.. Mutta mutta, hauskaa oli silti, tyydyn kohtalooni.

"Vasta hulluna henkiseen valmennukseen..."

Luin Arto Terosen erinomaisen kolumnin "Voiton vai häviön pelko?". Siinä käsitellään henkistä valmennusta. Itse vajaat 20 vuotta ammatilaisurheilussa mukana olleena voin todeta, että ainakin jääkiekossa henkisen valmennuksen osa on jäänyt hyvin pieneksi.

Henkisen valmennuksen tapoja on toki monenlaisia. Kerran Ruotsissa ja kerran Suomessakin pääsin kontaktiin"ulkopuolisen" ammatti-ihmisen kanssa. Tiedän, että asiat ovat kuitenkin menossa eteenpäin myös tällä saralla.

Terosen mielipide Suomessa vallitsevasta ajatuskuviosta henkisen valmennuksen suhteen kuulostaa huvittavalta, mutta on hyvinkin osuva. Raflaavasti sanottuna suomalainen kääntyy henkimaailmanasioissa ammattiauttajan puoleen vasta siinä vaiheessa kun hänet luokitellaan hulluksi.

"Annammeko tasoitusta?"

Selänne on tehnyt NHL:ssä kohta 700 maalia ja käy läpi henkistä valmennusta päivittäin. Hänen tapauksessaan ammattiauttaja on hän itse. Jotenkin tuntuu, että juuri tällä henkisellä tasolla me suomalaiset emme aina pärjää. Luulen, en tiedä, että yksilölajeissa tilanne henkisen valmennuksen suhteen on parempi kuin joukkuelajeissa. Näissä asioissa on turha antaa tasoitusta muille maille. Mahdollisuuksia, osaamista ja keinoja löytyy varmasti, kuten Teemun tapaus osoittaa.