Alku aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Tämä suomalainen sananlasku ei näytä toteutuvan Veikkausliigan kohdalla. HJK:n hienot otteet nostivat kotimaisesta jalkapallosta positiivisiakin otsikoita, mutta kauden kokonaiskuvaa heikentävät pelikentän ulkopuoliset asiat.
Kevättalvella alkoi kohina RoPSin sopupeleistä, TamUn arveluttavasta sponsorista ja AC Oulun rahapulasta. Sarjan alkua lykättiin ja TamU sekä AC Oulu suljettiin lopulta liigasta.
Sarjaohjelma rukattiin Veikkausliigan konttorissa kiireisellä aikataululla uuteen uskoon. Suvantovaihetta kesti syyssateisiin asti. Katsomoissa on ollut liikaa tyhjää tilaa. Budjettiraamit rutisevat, sponsorit kainostelevat ja valmistautuminen seuraavaan kauteen ahdistaa.
Espoolaisen FC Hongan edusmies Jouko Harjunpää kiehautti futissoppaa entisestään. Hän haukkui Hesarissa kovin sanoin liigan pääsponsorin Veikkauksen. Harjunpää vaati Veikkausta tukemaan seuroja nykyistä huomattavasti enemmän.
Veikkauksen nykypotista riittää seuroihin asti muutaman kymmenen tonnia. Se ei riitä kattamaan FC Hongan budjettireikiä. Joukkue pelaa Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa, mutta yleisömäärät ovat Tapiolan ankealla areenalla surkeat.
Uusi stadion on toiveissa, mutta sekään ei välttämättä tee autuaaksi. Urheilussa kuntarajat ovat pääkaupunkiseudulla olemattomat. Espoolaiset kannustavat enemmän helsinkiläisiä joukkueita kuin omiaan.
Korista voi Espoossa pelata erinomaisissa oloissa, mutta koris-Honka suljettiin liigasta talousongelmien takia, Blues pelaa niin ikään modernissa hallissa jääkiekkoa, mutta kapasiteettia jää runsaasti käyttämättä.
Ruokkivaa kättä ei yleensä purra. Harjunpää toimi toisin, mutta valitsi mieluummin vähän kauempana olevan käden kuin meni käsi ojossa oman seuransa pääsponsorin Fortumin pakeille.
Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen saa yleensä esiintyä myönteisissä yhteyksissä. Harjunpään syytösryöppy oli liikaa ja Nieminen antoi palaa. Hän tykitti, ettei Veikkausliigan tukeminen ole Veikkaukselle elämän ja kuoleman asia.
Veikkausliigan pelit tuottavat 16 miljoonan liikevaihdon, josta jää pelivoittojen maksamisen jälkeen kassan pohjalle edunsaajille jaettavaksi muutamia miljoonia.
Veikkausvoittovarojen jaosta päättää opetusministeriö. Veikkaus voi omilla päätöksillään tehdä markkinointisopimuksia. Niidenkään ei saa olla köyhän apua vaan monopoliyhtiön pitää pystyä perustelemaan ne omistajalleen kaupallisesti.
Veikkauksen ja Veikkausliigan sopimuksen vuotuinen arvo pyörii miljoonaluokassa. Rajat paukkuvat vasta kun liigan kaupallinen arvo, kiinnostus, nousee.
Veikkauksen miljoona on liigalle tärkeä. Toimitusjohtaja Timo Marjamaa lähetti julkisuuteen kommentin, jossa hän ilmoitti Harjunpään toimivan omaan lukuunsa. Liiga arvostaa yhteistyötään Veikkauksen kanssa ja pitää sitä tärkeänä.
Veikkausliigan hallitus kokoontuu viikon päästä säännönmukaiseen kokoukseensa. Harjunpään esittämä kritiikki Veikkausta kohtaan nousee varmasti keskusteluun.
JJK:n suorasuu, toimitusjohtaja Joni Vesalainen sanoutuu jo etukäteen irti Harjunpään puheista. JJK painiskelee itsekin tiukan taloudenpidon kanssa, mutta Vesalainen kehottaa kaikkia katsomaan omaan peiliin ennen kuin heittelee kiviä muuhun suuntaan.
Totuus on, ettei pääsponsoriehdokkaita tungeksi liigakonttorin oven takana. Veikkausliigan taloutta koettelee myös kiista UrhoTv:n kanssa. Se haluaa päättää liigan kanssa solmimansa lisenssisopimuksen tähän vuoteen ja vaatii satojentuhansien alennusta tämänvuotiseenkin televisiointisopimukseen.
Veikkausliiga kiistää vaateet ja vaatii täysimääräisiä korvauksia. Ellei yhteisymmärrystä löydy, osapuolet kohtaavat välimiesoikeudessa.
Näissäkin ongelmissa olisi kestämistä, mutta ne eivät lopu tähän. Löytyy pessimistejä, joiden mielestä Veikkausliigan ensi kausi pelataan pahimmassa tapauksessa kahdeksalla joukkueella.
Haka on jo muutaman vuoden kärvistellyt ilman perinteistä tukijaansa. Paikallisesta paperitehtaasta kansainväliseksi jätiksi kasvanut UPM Kymmene päätti lopettaa avokätisen urheilusponsoroinnin.
Hakan kohtalo uhkaa jatkossa myös MyPaa. Myllykosken paperimyllyt ovat siirtyneet UPM Kymmenen omistukseen, joten rahahanojen voi uskoa ehtyvän myös Kaakonkulman jalkapallolta.
Edes omaan peiliin katsominen ei auta, jos siellä ei näy vaihtoehtoja. Lisenssikomitea asetti liigakelpoisuudelle tiukat raamit, kun se pudotti AC Oulun tämänvuotisesta sarjasta.
Jos ja kun samaa linjaa noudatetaan, Haka ja MyPa eivät ole ainoita, joilla tekee tiukkaa täyttää kriteerit. Synkimmän uhkakuvan mukaan ensi vuonna pelataan nelinkertainen sarja kahdeksan joukkueen kesken.
Kannattaa silti muistaa, että uhkakuvien tunnistaminen antaa mahdollisuuden estää niiden toteutuminen!
Kari Mänty