Valtaosa suomalaisista aviopareista valitsee vihille mennessään yhteiseksi sukunimeksi miehen nimen. Puolison nimen ottaminen omaksi on paitsi romanttista ja perinteikästä, mutta myös iso muutos sille, jonka nimi muuttuu. Yle Lahden toimittaja Hanna Lumme pohtii kolumnissaan, että uusi sukunimi jää muistiin vain ahkeralla harjoittelulla.
Tekstissä yhteinen sukunimi kehystetään toistuvasti kauniiksi ja perinteikkääksi. Lisäksi kirjoittaja tekee vähenevistä lipsahduksista varman ennusteen uuden nimen automaattisesta muistamisesta.
Ilmaukset "kaunis", "perinne" ja "perinteikäs ele" liittävät yhteiseen sukunimeen myönteisen ja ihannoivan arvomerkityksen, joka ylittää pelkän nimen vaihtamisen kuvaamisen. Sama sanavalinta toistuu kahdessa keskeisessä kohdassa, joten kyse ei ole vain yhdestä satunnaisesta ilmauksesta.
”Se on kaunis perinne, joka osaltaan myös yhdistää avioparia. ”
”Minusta yhteinen sukunimi on yhä kaunis ja perinteikäs ele. ”
Teksti osoittaa vain, että lipsahdukset ovat vähentyneet viikko viikolta, mutta päättää tästä varmana ennusteena, että nykyinen nimi tulee varmasti mieleen automaattisesti. Ongelma on tiedollisen ennusteen varmuusasteessa, ei toimintasuosituksessa.
”Tosin viikko viikolta lipsahdukset käyvät harvemmaksi. ”
”Lopulta nykyinen sukunimi tulee varmasti mieleen yhtä automaattisesti kuin tyttönimikin. ”