Mitä mahtoi miettiä yltiöpäiseen yrittämiseen sortunut ja sen myötä keskeyttämään joutunut Lewis Hamilton maistellessaan shampanjaa tallikaverinsa Jenson Button voitonjuhlissa? Hamilton tyri kilpailunsa lopulta kokonaan yrittämällä ohitusta tallikaveristaan paikassa ja olosuhteissa, joiden perusteella siinä ei olisi pitänyt olla mitään järkeä. Jääminen notkumaan varikolle ja osallistuminen juhliin oli varmasti Hamiltonille yksi tämän kauden vaikeimmista työrupeamista.

En ymmärrä miksi Hamiltonin kaltainen, jo maailmanmestaruuden voittanut, kuljettaja ei kisatilanteessa pysty pitämään mielessään sitä, että Montrealin kaltaisissa sadekisoissa voi tapahtua ihan mitä vain. Juuri näissä olosuhteissa tarvitaan ylivertaista malttia. Turva-auton tuleminen on enemmän kuin todennäköistä ja ajovirheitä sattuu keskimääräistä selvästi enemmän.

Hamilton tietää itsekin, että hän voi vain katsoa peiliin ja todeta täydellisen epäonnistumisensa. Jo toisessa kisassa peräkkäin.

Samaan aikaan Jenson Button nostaa itseään kovaa kyytiä pois tallikaverin varjosta. Hamiltonin lisäksi Button törmäili kisatilanteessa Fernando Alsonson kanssa, sai varikon läpiajorangaistuksen, tippui yhdessä vaiheessa jopa joukon hännille. Silti britti ei murtunut paineen alla eikä antanut periksi. Hän tiesi, että alla on radan nopein auto ja otti siitä kaikki irti. Palkintona Button ei saanut paitsi voittoa, mutta myös toisen sijan MM-pisteissä. Hän siis nousi paikalle, jota Hamilton on pitänyt hallussaan tähän asti. Nyt Hamilton tippui jopa neljänneksi.

Kaiken tämän jälkeen tuo shampanja McLarenin tiloissa maistui toiselle happamalta ja toiselle suloisen makealta.

Monacon ja Kanadan kilpailujen perusteella McLarenin johdon ja Hamiltonin läheisten neuvonantajien on ryhdyttävä toimiin. Talli pystyy tarjoamaan kuljettajilleen Red Bullin tasoisen auton. Button on pystynyt ottamaan tästä kaiken irti etenkin kisamatkoilla.

Hamilton on selkeissä vaikeuksissa. Hän ei saa hillittyä itseään. Suoritus ailahtelee pahasti. Häviön nieleminen on ylivoimaisen vaikeaa, mutta ennen kaikkea miestä on syönyt se, että kaikki ovat alkaneet pitää MM-sarjaa johtavaa Sebastian Vetteliä lyömättämänä ja ylivertaisen taitavana. Hamilton ei voi sietää sitä, että Vettelistä ollaan jo nyt tekemässä yhtä F1-legendaa, kun tuossa maineessa pitäisi olla hän itse.

Tämä näkyy yliyrittämisenä. Oman mestaruusvuotensa jälkeen Hamiltonilla oli vastaavia ongelmia pitää paketti kasassa henkisellä tasolla. Nyt haasteet ovat erilaiset, mutta hän on ajautumassa vastaavaan tilanteeseen.

Ahdistusta lisää vielä se, että tallikaveri Button on maanmies. Brittimedia, -yleisö ja läheiset sidosryhmät alkavat nostaa Buttonia jalustalle ja tallin sisältä tuleva kannatuskin saattaa kääntyä Hamiltonin kannalta huonompaan suuntaan, ellei hän tee asialle jotain ja pian. Muuten Jenson Button kaappaa itselleen suuremman roolin McLarenilla. Ellei ole niin jo tehnytkin.

Hamilton on aina halunnut ajaa itsensä historian kirjoihin riskejä pelkäämättömänä ja uhkarohkeana taistelijana, mutta pitkässä MM-sarjassa tuo ajattelu toimii vain muutamissa erikoistilanteissa. Mutta ei missään tapauksessa nyt Montrealissa, eikä aiemmin Monacossa.

Montrealissa oli sateen takia sama tilanne kuin Monacossa pari viikkoa sitten. Molemmissa kisoissa oli käytettävissä vain kapea ajolinja, joka ei juuri salli improvisointia. Monacossa ahtaus tekee radasta kapean, Montrealissa kisan loppuvaiheessa kuivunut ajoura riitti juuri ja juuri yhdelle autolle.

Viimeisellä kierroksella tapahtuva ohitus on hyvin harvinaista nykypäivän F1-autoilussa. Harvinaista on myös Sebastian Vettelin sortuminen paineen alla. Saksalainen on tunnettu hyvistä hermoistaan, mutta nyt ne pettivät. Buttonin viimeisten kierrosten vauhtiin oli tosin hyvin vaikea vastata, mutta juuri kapeasta ajolinjasta johtuen johtopaikan puolustaminen olisi ollut helpompaa kuin yleensä.

Vettel olisi voinut rakentaa kisan loppuosan paremmin. Viimeisen turva-autovaiheen jälkeen hän ei alkanut repiä ero muihin vaan keskittyi varmaan ajoon. Tämä ratkaisi sen, että Button pääsi lopussa aivan imuun ja ohi.

Montrealissa takasiiven avaamisella oli suuri merkitys, ehkä jopa suurin tähän asti ajetuista kilpailuista. Etu oli niin valtava, että Vettelin olisi sitä suuremmalla syyllä pitänyt kasvattaa eroaan jo aiemmin. Näin Button ei olisi päässyt alle sekunnin päähän ja hyödyntämään takasiivekettä.

Paljon jossittelua, mutta Vettel itse myönsi tästä kaiken kisan jälkeen.

Vettelistä näki, että tappio sattui, mutta mies myös tunnusti virheensä avoimesti heti tuoreeltaan. Häviöön johtaneen ajovirheen lisäksi hän tunnusti olleensa turhan varovainen, kun ei lopussa repinyt kaulaa riittävästi. Virheiden myöntäminen on ainoa tapa päästä pettymyksestä eroon ja suunnata katse eteenpäin. Siinä Vettel on esimerkiksi Hamiltonia paljon parempi.

Vettelin on kuitenkin käsiteltävä Montrealin kilpailu huolella. Hätää ei ole. 60 pisteen MM-johto antaa työrauhan.

Jo nyt on selvää, että Vettelin on muutettava lähestymistään. Buttonista on tulossa ennakoitua kovempi vastus.

MM-taistelussa on nyt kakkosena toinen mies, ja edeltäjäänsä nähden aivan toisenlaisella asenteella.

Jukka Mildh