Ajattelin, että nyt haluan tehdä kaiken niin hyvin kuin voin ja nostaa tasoni maailmalla mitalikantaan. Myös taloudellinen tilanteeni vaatisi vähintään mitalia MM-kisoista.
Joulun jälkeen aloin innolla pistämään eri elämän osa-alueita kondikseen. Urheiluhan ei ole pelkästään lenkillä käyntiä, vaan hyvän tuloksen takana on yleensä paljon muutakin kuin hyvä kunto tai taito. Saimme myös maajoukkuevalmentajiltamme kehityshaasteiden seurantalomakkeen, jonka tarkoituksena on, että jokainen maajoukkuesuunnistaja miettii omat kehityskohteensa ja käytännön toimenpiteet niiden saavuttamiseksi.
Tiesin melko hyvin, miten minun pitäisi kehittää suunnistustaitoani, suorituksen hallintaa, kehon huoltoa, ravintoa, taloustilannetta ja ajankäyttöä huippu-urheilua tukien. Kun muut boksit oli täytetty ja mietitty, jäi jäljelle ainoastaan itseluottamusboksi. Ajattelin, että sitä joko on tai ei ole. Itseään ei pysty väkisin pakottaa luottamaan itseensä. Jos harjoittelee hyvin ja tekee parhaansa muutenkin, saa siitä palkinnoksi hyvän itseluottamuksen. Luulin, että minulla on ihan mukiin menevä itseluottamus, jossa kuitenkin on parantamisen varaa.
Asia jäi vaivaamaan minua, koska en saanut itseluottamukseni kehittämiseen oikein otetta. Muistan, miten MM-kisojen lähtöpaikalla olo ei ole ollut kaikista mukavin. On vähän epäilyttänyt, että mitenköhän tässä käy. Onnistunko? Teenkö virheitä? Se on ollut sellaista itsensä kanssa kamppailua. Toisaalta teeskentelee, että onpa rento ja luottavainen olo, toisaalta tekisi mieli paeta kotisohvalle. Ja silti sinne kisapaikalle haluaa yhä uudestaan, koska hyvin menneen kisan jälkeen olo tuntuu mahtavalta ja on siinä jännitystilassakin jotakin hohdokasta.
Varasin itselleni ajan mentaalivalmentaja Minna Marshilta. (Pitihän tunnollisen tytön tämäkin itseluottamushaaste ratkaista) Se käynti oli kyllä kannattava. Aloin tajuta, minkälaisilla kielteisillä ajatuksilla rasitan itseäni ja minkälaiset muurit olen itseni ympärille rakentanut kun olen asettanut itseni tiettyyn kastiin. Tajusin, että voin saavuttaa korkeintaan sen, mihin itse rehellisesti uskon. Pakko menestyä ei myöskään ole se hedelmällisin tapa yrittää menestyä. Uh, mikä paine siitä syntyykään ja on muuten vähän syntynytkin. Ainoa, mitä voin tehdä, on tehdä niin hyvä suoritus kuin sinä päivänä on mahdollista. Siihen voin olla tyytyväinen.
Olen nyt aloittanut ajatusmaailmani muutosoperaation. Tästä eteenpäin olen hyvä ystävä itselleni, olen riittävä, minun ei ole pakko menestyä vaan se on mahdollisuus. Jos hairahdan vanhoille poluille, nappaan itseni kiinni ja muutan suuntaa. Niin pliisua, mutta niin totta!