Tällaisen teeman pitää olla nimensä mukaisesti yllättävä ja erottua tavanomaisesta politiikan päiväjärjestyksestä. Teeman pitää jakaa näkemyksiä poliittisella kentällä ja sen pitää herättää myös suuren yleisön voimakkaita tunteita.

Poliitikkojen täytyy ensin nostaa teema esille, median täytyy pitää sitä kunnolla otsikoissa ja sen pitää puhutella katsojia, kuuntelijoita, lukijoita ja nettikommentaattoreita. Teeman tulee olla sellainen, jonka käsittelyä valtaeliitti pian kavahtaa, koska olisi tärkeämpiäkin asioita, joista pitäisi puhua.

Olisiko viime viikon eduskuntasanailussa opposition epäisänmaallisuudesta yllätyskärjen aineksia? Ainakin kaikki edellä kuvatut kriteerit täyttyivät.

Ensinnäkin pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) heitto opposition käyttäytymisen epäisänmaallisuudesta oli sanavalinnaltaan yllättävä ja se muutti euromaiden taloudesta käydyn keskustelun tavanomaisista rutiineista poikkeavaksi. SDP reagoi sytykkeeseen ja muunsi saman tien pääministerin opposition käytökselle antamat moitteet syytökseksi Suomen opposition epäisänmaallisuudesta.

Koko opposition poliittinen kenttä loukkaantui tunteikkaasti Esko-Juhani Tennilästä (vas) Pentti Oinoseen (ps). Pian pääministeri Kiviniemi ja oppositiojohtaja Urpilainen sanailivat kireästi suorassa lähetyksessä.

Ja mikä tärkeintä, keskustelu ei jäänyt tavanomaiseksi eduskuntauutiseksi, kun viikonvaihteen lehtien pääkirjoitus- ja kolumnipalstat täyttyivät isänmaallisuus-gaten pohdinnasta. Isänmaallisuus ja epäisänmaallisuus puhuttelivat teemana myös kansalaisia, mikä näkyi aihetta käsittelevien juttujen nettikommenteissa.

Ainoa puute isänmaallisuus-gatessa on sen ajoitus. Keskustelu saattoi sittenkin nousta liian aikaisin yltääksen varsinaiseksi yllätyskärjeksi. Silti olisi yllättävää, jos esimerkiksi torstain ensimmäisessä eduskuntapuolueiden puheenjohtajien tv-tentissä isänmaallisuus ei nousisi esiin euroalueen taloustilanteessa keskusteltaessa.

Ja miksi jättää hyvä sytyke käyttämättä? Muistamme kaikki kuinka neljä vuotta sitten kolmisen viikkoa ennen vaaleja esiteltiin SAK:n mässäilevä porvari –tv-mainos. Kokoomus Jyrki Kataisen johdolla loukkaantui teatraalisesti moisesta yrittäjyyden rienaamisesta ja ruuan halveksimisesta.

SAK:n mainos hyllytettiin, mutta vahinko oli jo tapahtunut ja porvarimainoksen aiheuttama paheksunta ja loukkaantuminen ovat sittemmin nousseet yhdeksi vuoden 2007 vaalitulosta ja SDP:n tappiota keskeisesti selittäväksi tekijäksi.

Voisiko syytös epäisänmaallisuudesta saada aikaan samanlaisen loukkaantumisen ja paheksunnan kierteen, josta olisi poliittiseksi aseeksi?

SDP:llä riittäisi isänmaallista menneisyyttä vaalikeskusteluissa läpikäytäväksi. Voisi nostaa esille vuoden 1918 sodan jälkeisen kansallisen eheytymisen ja talvisodan hengen, jotka edellyttivät työväenliikkeen isänmaallista panosta.

Sopivia merkkihenkilöitäkin löytyy liuta, sillä esimerkiksi porvareiden arvostaman SDP:n entisen puheenjohtajan ja sotasyyllisenä tuomitun Väinö Tannerin isänmaallisuutta kukaan ei voi kiistää. Myöhemmin taistelu kommunisteja vastaan ammattiyhdistysliikkeessä ja vastuun kantaminen hyvinvointivaltion rakentamisessa olivat mitä isänmaallisinta toimintaa.

Isänmaallisuus on hyvä tunteita herättävä arvo, joka puhuttelee äänestäjiä ja josta harva on eri mieltä. Vai tuleeko mieleen, kuka kampanjoisi epäisänmaallisuudella?

Isänmaallisuus-gatessa olisi aineksia nousta näiden vaalien yllätyskärjeksi vuoden 2003 Anneli Jäätteenmäen Irak-tietojen tai vuoden 1994 presidentinvaalien ratkaisuhetkillä Martti Ahtisaaren Tuttu jutussa –pyöräyttämien karjalanpiirakoiden rinnalle.

Jos isänmaallisuudesta ei siihen ole, saamme vielä nähdä kokonaan uuden yllätyskärjen. Sellaisen, jonka yllätys vielä muhii piilossa.