Suomessa arvostetaan koulutusta. Oppiminen on täällä elinikäistä. Toisinaan jatkuva uuden oppimisen pakko väsyttää ja oppiminen tuntuu elinkautiselta.
Töissä ei saa keskittyä töiden tekemiseen, vaan koko ajan tulee jotain uutta opeteltavaa. Kotiin jos ostaa uuden television, niin siitä pääsee nauttimaan vasta, kun on opetellut käyttämään sitä.
Suomessa on valtava määrä mahdollisuuksia oppia ja opiskella, kaiken ikäisenä, joka paikassa, mitä tahansa, arjessa ja koulussa, omaksi iloksi ja tutkintojen vuoksi.
Asia ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys muissa hyvinvointivaltioissa. Viime syksynä Suomessa vieraillut australialainen professori Barry Golding yllätti minut kertomalla, että Australiassa vain parissa osavaltiossa on järjestetty aikuisille ammatillista koulutusta.
Oppimista ei estä pelkästään koulujen puute, vaan myös huono lukutaito: kirjojen sujuva lukeminen ja niistä oppiminen vaatii paljon enemmän kuin että osaa aakkoset.
Australiassa aikuisia ei juuri näy koulun penkillä, ei varsinkaan miehiä. Siellä miehet tienaavat ja naiset oppivat eli men earn, women learn.
Kun professori Barry Golding aloitti oppimistutkimuksiaan, hän ei kuitenkaan täysin ostanut sitä ajatusta, että aikuiset miehet eivät olisi kiinnostuneita oppimaan tai etteivät miehet oppisi enää aikuisina. Niinpä hän lähti selvittämään, missä miehet oikein viettävät aikaansa kun he eivät istu kursseilla ja koulutuksissa, joista oppimistutkija heidät helposti löytäisi.
Golding löysi miehiä vapaapalokunnista, talkoista ja talojen takapihojen pajoista ja verstaista. Niissä ei pääasiana ollut oppia ja opiskella. Tiedot ja taidot kuitenkin karttuivat, kun erilaiset miehet työskentelivät yhdessä ja siinä sivussa oppivat toisiltaan.
Tämän havainnon pohjalta keksittiin oppimista edistämään miesten pajat eli men’s shed, joita on perustettu Australiaan jo satoja ja joita löytyy nykyään Euroopastakin.
Miesten pajat tarjoavat paikan niille miehille, joilla riittää ylimääräistä aikaa tehdä jotain mikä itseä kiinnostaa. Pajoissa voi tehdä puu- ja metallitöitä, korjata autoja, harjoitella ruoan laittoa ja mitä tahansa mitä miehet keksivät.
Pajojen idea on, että kun miehet saadaan mukaan tekemään jotain heitä itseään kiinnostavaa, siinä ohessa voidaan järjestää myös sellaista ohjelmaa, johon miehet eivät muuten hakeutuisi.
Jos australialaiset miehet kutsutaan kyläkeskukseen hoitamaan terveyttään tai opiskelemaan tietokonetaitoja, kukaan ei kuulemma tule paikalle.
Sen sijaan miehet tulevat isolla joukolla pajan kokoukseen sahaamaan kyläkoulun lattialaudat määrämittaan. Kukaan heistä ei vastusta, jos siinä samassa mitataan verenpaine ja autetaan tekemään työhakemuksia tietokoneella.
Australiassa miehet ikään kuin huijataan pajoihin tekemään kaiken mukavan ohessa myös jotain, mikä ei heitä äkkiseltään innosta, mutta mistä on hyötyä heille itselleen ja samalla myös yhteiskunnalle ja kansantaloudelle.
Ajatus tuo mieleen elinikäisen oppimisen ideologian kritiikin: jatkuvan oppimisen vaatimusta on arvosteltu siitä, että todellisena tavoitteena ei ole yksilön oma kehittyminen ja hyvinvointi vaan yhteiskunnan taloudellinen menestys ja maamme kilpailukyvyn parantaminen. Oppiminen ei ole enää ilo vaan kansalaisvelvollisuus.
Suomessa elinikäistä oppimista edistetään Opetus- ja kulttuuriministeriössä. Sen yhteydessä toimii elinikäisen oppimisen neuvosto, jonka tehtävänä on valtioneuvoston asetuksen mukaan muun muassa "seurata koulutuksen ja työelämän toimintaympäristön ja yksilöiden koulutustavoitteiden muutoksia sekä arvioida niiden vaikutuksia aikuisväestön osaamis- ja koulutustarpeisiin ja elinikäisen oppimisen politiikkaan".
Jos nämä sanat saavat elinikäisen oppimisen kuulostamaan pakkopullalta, niin Australian miesten pajat muistuttavat siitä, että oppiminen lähtee omasta innostuksesta.
Se mikä ihmistä innostaa, on hyvin henkilökohtaista ja muille joskus vaikea ymmärtää. Yhteistä kaikille ihmisille ympäri maailman on kuitenkin kyky oppia, ei vain lapsena vaan läpi elämän ja kaikissa tilanteissa.
Ihminen oppii, vaikka hahmottaminen olisi vaikeaa tai aivot eivät toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Lukemishäiriöstä kärsivä oppii yhtä hyvin kuin kuka tahansa, kun autetaan lukemisen ongelmien yli.
Muistisairaskin oppii, vaikkakin hyvin hitaasti ja lähes mitättömin askelin. Kehitysvammainen oppii ja voi saavuttaa arkielämän taidoissa huipputason, vaikka älykkyysosamäärä olisi pienen lapsen tasolla.
Ihmisen oppimiskyvyn poikkeuksellisuus korostuu taitureissa, jotka ovat kehittäneet tietyn osaamisen huippuunsa: urheilijoiden, tieteentekijöiden, muusikoiden ja muistihirmujen uskomattomilta vaikuttavat kyvyt ovat ennen kaikkea jatkuvan, pitkäkestoisen ja suunnitelmallisen harjoittelun ja oppimisen tulosta.
Itse olen opiskellut suurimman osan elämästäni. Eniten olen oppinut itse opettamalla: kun asioita yrittää selittää toisille, on pakko ensin itse opiskella asioita.
Opiskelijoiden tarkentavat kysymykset ovat monta kertaa saaneet minut huomaamaan, että en vielä ymmärrä asiaa riittävän hyvin, en osaa selittää asiaa muille ja lisäkysymyksiin vastaaminen on mahdotonta. Kaikki tämä saa opiskelemaan asiaa lisää.
Opettamisen lisäksi toinen erinomainen tapa oppia on kirjoittaminen: kirjoittaessa ajatukset tulevat näkyviksi ja on helppo huomata, pystyykö ajatuksiaan kuvaamaan ja selittämään niin, että ymmärtää itse ja vielä muutkin ymmärtävät.
Asioiden kuvaaminen vapaasti omin sanoin ja omien esimerkkien avulla, kysymysten keksiminen ja itseä kiinnostavien näkökulmien kirjaaminen on juuri sitä asioiden työstämistä, mikä on kaiken oppimisen ydin.
Kun reilu vuosi sitten ryhdyin kirjoittamaan teille näitä kolumneja, en osannut kuvitella, miten hieno mahdollisuus tämä olisi perehtyä asioihin ja oppia uutta. Ei sitä olisi tullut tehtyä samalla tavalla ilman aikarajoja eikä ilman teitä kuulijoita.
On ollut todella kiinnostavaa miettiä oman alansa asioita uudesta näkökulmasta ja yhdistellä omia tietoja maailman tapahtumiin. Olen oppinut myös teiltä saaduista kommentteista: ne ovat kertoneet mitä olisi pitänyt selittää paremmin, mistä kannattaisi puhua enemmän ja milloin olen osannut sanoa mitä haluan. Kiitos teille tästä oppimisen ajasta!