Toki se on mahdollista, mutta se vaatisi myös joko Kärppien , Ilveksen tai Tapparan romahtamista. Piste-erot ovat jo sen verran isot, että jumbokolmikosta kahden kesäloma alkaa aikaisin. Yksihän "pääsee" vielä pelaamaan sarjapaikastaan.
SaiPa voisi vielä teoriassa haastaa varsinkin Tapparan, koska heillä on tammikuun tasauksen valintansa takia vielä kolme keskinäistä kohtaamista. Kaikista voitto ja yhdeksän pistettä kiinni, mutta siltikään ei oltaisi vielä edes rinnalla ja pudotuspelipaikkaan täytyisi vielä ohittaa joku muukin. Sama tilanne on myös TPS:n ja Ilveksen välillä, joten vielä on pienet teoreettiset mahdollisuudet jos vielä pelsukin ottaa sen kolmen voiton putken Kalpasta.
Tässä onkin näiden minipleijareiden suola, mutta se vaatii sen kolme voittoa altavastaajille. Jos näin käy, niin tilanne muuttuukin kiinnostavaksi. Tosin hallitseva mestari on jo kuusi pistettä SaiPaa ja Pelicansiakin perässä, joten Turussa taitaa olla parasta keskittyä karsintojen vältämiseen.
Toisessa päässä taulukkoa taistellaan playoffsien kotietupaikoista, joita niitäkin taitaa käytännössä olla enää yksi jäljellä HPK:n suurin uhkaaja on mielestäni Jokerit, joka on oikeastaan ainoa valmentajanvaihdosjoukkueista jolla siitä on edes jonkinasteista hyötyä näyttänyt olevan. Suoran "oikean pleijaripaikan" taisto käydäänkin sitten monen joukkueen kesken.
Kuuden parhaan joukkoon onkin vielä tarjolla 11 kandidaattia, joista siis kolme ensimmäistä taitaa olla jo selvillä. Nyt onkin tärkeätä voittaa niitä oikeita pelejä - eli juuri niitä "päävastustajia" kuten tavataan sanoa. Toki muitakin täytyy voittaa sillä ei niitä kuuden pisteen pelejä oikeasti ole olemassa.
Tahti kiekkoliigassamme kiihtyy kevättä kohden, sillä reilussa kuukaudessa pelataan vielä noin 18 kierrosta ja siihen väliin jää reilun viikon mittainen maaottelutaukokin. Pelejä siis riittää katsottavaksi ennen sitä SM-liigakauden kohokohtaa, mikä sitten ratkaisee kaiken - eli playoffseja.
Otteluita on eurooppalaiseen mittakaavaan paljon, ja jos vielä seurajoukkueiden euroopan mestaruuttakin ruvetaan ensi kaudella ratkomaan, saattaa tulla jo ähky. Peli on toki pelaamista varten, mutta jos pelimääriä vielä pitää lisätä, niin lisätään niitä junioripuolelle - sinne mahtuisi paljon lisää ja se olisi kuin laittaisi rahaa pankkiin.
Mika Nieminen