Suomi pelasi jälleen kerran "hienon" turnauksen voitettuaan Sveitsin, Saksan ja Slovakian - tuloksena kuudes sija. Okei, sijoitus ei tyydytä, mutta pikkuleijonat ei toisaalta hävinnyt ainuttakaan peliä varsinaisella peliajalla ja se kertoo marginaalien pienuudesta. Se kertoo tosin myös sen ikävän tosiasian että Suomi ei voittanut yhtään ns. suurta. Tiukoissa paikoissa meiltä ei löytynyt pelaajia, jotka omalla henkilökohtaisella osaamisellaan olisivat kyenneet tekemään niitä isoja maaleja.
Joukkueena Suomi taisi olla jälleen kerran turnauksen eliittiä, mutta se ei varsinkaan nuorissa riitä. Pelaaminen ei ole vielä niin kontrolloitua, että pelkällä hyvällä viisikon yhteistyöllä otettaisiin niitä mestaruuksia. Nuorten kisoissa yksilöt tulevat vielä korostuneemmin esiin kuin aikuisissa. Esimerkiksi maailmanmestaruuden voittaneen Venäjän joukkueessa oli muutama kaveri jotka saattoivat "uinua" kaksi erää, mutta ratkaisuvaiheissa he olivat aivan liekeissä.
Aivan turhaa kuitenkaan on vaipua synkkyyteen. Maalivahtipelimme oli turnauksen parhaimmistoa ja muutamia yksilöitäkin löytyi. Teemu Pulkkinen ja Joonas Donskoi etunenässä. Molemmat ovat vielä ensi vuonnakin edustuskelpoisia ja samaan ikäluokkaan kuuluu myös Mikael Granlund, joten vuoden päästä meilläkin saattaa olla "superketju", joka pystyy tiukat pelit eduksemme kääntämään. Noista ja muutamasta muustakin tulee suurella todennäköisyydellä hyviä pelaajia myös aikuisten sarjoihin, mutta tuleeko heistä supertähtiä jää nähtäväksi. Lahjat on olemassa, mutta se ei riitä. Töitä täytyy tehdä - eikä sekään vielä riitä, pääkopan täytyy myös olla kunnossa.
Vaikkei Suomi olekaan junioripuolella paljoakaan menestynyt, ei se välttämättä mikään huono asia ole. Tsekki ei ole ollut mitaleilla nuorten kisoissa vuosikausiin, mutta niin vaan se on aikuisten hallitseva maailmanmestari. Suomi on itse asiassa ollut Tsekin edellä nuorten puolella jo monta vuotta, mutta se jokin on meiltä puuttunut kun siirrytään aikuiskiekkoilun puolelle. Mistä löytyy uudet Selänteet ja Koivut? Toivottavasti jääkiekkoliiton uusi yksilökeskeisen valmennuksen strategia toimii ja nuorten puolella valmennuksen painopiste siirtyisi todella yksilön kehittämiseen - jopa joukkuepelaamisen kustannuksella.
Täytyy kuitenkin muistaa se tosiasia, että noilla kahdella supervallalla on toki harrastajamäärät aivan eri luokkaa kuin meillä. Sen vuoksi me emme saisi hukata yhtäkään lahjakkuutta huonojen henkilökemioiden tai muun vastaavan takia. Peli tulisi junioreissa pitää pelinä ja antaa myös yksilöiden loistaa. Luovuus ei junioripuolella kehity valmentajan pelitavan orjallisella seuraamisella, vaan annetaan pelaajien pelata peliä ja kehittää omaa luovuuttaan. Fläppitaulua keritään tuijottamaan sitten myöhemmin kun peruselementit ovat kunnossa.
Mika Nieminen