Maailmancupin ohjelmassa tämän kauden 29:stä kilpailusta seitsemän (7) käydään väliaikalähdöllä. Reilun kymmenen vuoden aikana maastohiihto on siis muuttunut aika radikaalisti. Suurin osa maailmancupin kilpailijoista haluaisi muuttaa kehitystä ja väliaikalähtöisten kisojen määrää lisättävän samaan suuntaan kuin kultaisella 90-luvulla oli. Itse kuulun myös tähän konservatiiviseen joukkoon, joka haluaisi vanhojen kisamuotojen palaavan hiihtoon, myös yleisön mielenkiinnon säilyttämisen vuoksi.
Millaista sitten on hiihtää yhteislähtökilpailua?
STARTTI: 5-3 minuuttia ennen lähtölaukausta kilpailun tekninen asintuntija käskee urheilijat ryhmittymään omille starttipaikoilleen. Kameramies käy urheilija urheilijalta läpi kisan ennakkosuosikkeja eturivistä, ehkä toisestakin rivistä jos ehtii. Sitten kuuluu pistoolinheiluttajan ilmoitus: "one minute to the start", hieman vielä hermostunutta liikehdintää. "30 seconds", urheilijoiden sauvat pysähtyvät, lähtöasennot ovat optimaaliset, lihakset kiristyvät, toivottavasti edestä starttaava ei kompuroi, mieli laskee sekunteja, paukun pitäisi tulla kohta.
PAM: villi lähtökiihdytys, perinteisellä kaistat vähenevät muutaman kymmenen metrin päässä, pientä kolarointia ja paikkojen hakemista, perällä seisoskelua tai riskillä rynnimistä. Kaikki selviävät suht koht kamppeet ehjänä ensimmäiseen alamäkeen, ja sitä seuraavaan ylämäkeen.
HÄSSÄKKÄ: alamäen jälkeen keulan vauhti hiipuu ylämäen koittaessa, porukka kasaantuu yhdeksi sumpuksi mäen alle. Joku ovelus on onnistunut suurella lähtönumerolla rynnimään keulaporukkaan, ettei vain olisi lähtenyt hieman liian reippaasti liikkeelle?!! Sukset ovat ristissä muutamalla hiihtäjällä keskenään, pari poikkinaista sauvaa on ladulla. Kyseisten sauvojen omistajat hiihtävät katkenneen sauvan käsi pystyssä mäkeä, jotta maalialueella näytöltä kisaa seuraava valmentaja voi huutaa radiopuhelimella metsässä olevalle huoltomiehelle ohjeet kenelle, ja kumman käden sauva pitää ojentaa. Hiihtäjät "kaistoittuvat" mäen edetessä siten kuka miltäkin kaistalta on paikkansa sattunut löytämään. Peräpään hiihtäjätkin pääsevät pienen seisoskelun jälkeen kiihdyttämään vauhtinsa nollasta tiukkaan nousuun. Keulahan on liukunut kuitenkin vauhdilla alkunousun ja päässyt jatkamaan liikettään suoraan vauhdista. Sama toistuu vielä muutamassa seuraavassa mäessä, sitten porukka alkaa jatkuvasta kiihdytä-jarruta jojoilusta johtuen väsymään, yhdet vähemmän kuin toiset.
KEULAMIES vaihtuu välillä, kukaan ei uskalla tehdä kunnon iskuyritystä ennen paria viimeistä kilometriä, paitsi tietysti se yksi jolla on väärää informaatiota kierrosten määrästä. Vastatuuleen oman jonon keulimmainen ei oikein halua vetää, vauhti hiipuu, ja yhtäkkiä huomaatkin olevasi sijalta viisi sijalla 20, kun kavereita menee kahta laitaa ohi paremmin vetäviä kaistoja. Näille kaistoille ei ole mitään asiaa pyrkiä, se on varma kaatuminen ja välineiden hajoaminen, ja kaiken lisäksi kisan tuloksia spekuloidaan vielä vuodenkin päästä urheilun vetoomustuomioistuimessa Sveitsin Lausannessa.
TELEVISIOsta kisaa seuraava innokas fani kiroaa suosikkinsa kaistanvalintavirheitä: "miksei se nyt mennyt oikealle kun siellä oli selvä aukko?!". Urheilijalla ei valitettavasti ollut käytössään yläviistosta/edestä kuvattua tilannekatsausta, josta näkee koko massan 360-astetta kaikkine aukkoineen, ja pystyypä siitä arvioimaan paremmin vastustajien vauhdinkin näköaistilla, kuin suksien suihkeessa pelkällä kuuloaistilla selän taakse arvioituna!
LOPPU alkaa vähitellen häämöttää, alkaa armoton paikkojen haku loppukiriä varten viimeisen kahden kilometrin aikana. Taas on saanut rynniä itselle hieman ylivauhtista hiihtoa jo yhden kilometrin alle ennen tätä vaihetta, kun edellisessä mäessä kaista oli tukossa, ja vielä edessä mennyt hiihtäjä kaatui eteen ja siinä meni taas kymmenen sekuntia ylimääräistä aikaa. Ei auta, loppusuoralle on tultava hyvässä paikassa, vaikka täysin väsyneenä, jos mielii pärjätä.
KIRI alkaa. Johtava hiihtäjä lisää frekvenssiä, mutta takaa tulee nopeampi rinnalle. Johtava hiihtäjä hermostuu, tekniikka alkaa vähän hajota ja samalla rinnalle tullut hiihtäjä karkaa selvään voittoon pitämällä "paketin" kasassa. Muita sijoja selvitellään maalikamerasta vielä muutaman minuutin ajan.
MAALIssa juhlitaan voittajaa.Tulos ei yllätä ketään, kovakuntoisin hiihtäjä, tai ainakin loppukirin nopein, on jälleen kerran voittanut kilpailun! Huoltojoukkoja pyörii ympärillä, kuivaa paitaa ylle ja kohti palkintojenjakoa.
Yhteislähtö on parhaimmillaankin melkoista häsellystä, ja aina joku huonokuntoisempi urheilija uskottelee tappionsa johtuneen huonosta lähtöpaikasta.
Olen tehnyt, ja tulen myös tulevina viikkoina tekemään kaiken sen ehdoilla, että MM-kisoista tulisi parasta mahdollista tulosta. Harjoituksellisesti aavistuksen rikkonaisen syksyn takia mietin pitkään ja tarkasti harkiten osallistumista meneillään olevalle Tour de Skille. Rukan sprintin ja Davosin normaalimatkan kohtuullisen hyvien tulosten rohkaisemana päätin osallistua puoleen Touriin, sillä en halua riskeerata MM-valmistautumistani maailmancupissa menestymisen yrittämisellä. Jos kaikki menee suunnitellusti, niin "viisaat" kiittelevät päätöstäni jättää Tour kesken, jos taas kaikki ei mene suunnitellusti, niin tiedän että valintani suolataan täysin näiden jälkiviisaiden toimesta. Se ei minua kuitenkaan haittaa, minulle merkitsee vain se, että voin rehellisesti sanoa itselleni tehneeni kaikkeni.
Parina vuonna kuntoni on noussut huippuunsa Tourin jälkeen, ja ennenkaikkea sen ansiosta. Viime vuonna näin ei kuitenkaan käynyt, vaan oli selkeä virhe lähteä kiertueelle mukaan jo valmiiksi rasittuneena. Tänä talvena kysymys ei ole liiasta rasituksesta, vaan siitä että syksyn aikana on jäänyt jalkavaivan takia tekemättä tärkeitä harjoituksia. Sen vuoksi jäin maanantain kisan jälkeen vielä tänne Itävallan Seefeldiin loistaviin olosuhteisiin viikoksi harjoittelemaan. Välietappina Holmenkollenille on parin viikon päästä Otepään maailmancup, joka on mielestäni kiertueen kisoista tunnelmaltaan paras!
Musti