Ulkomailla viettämieni vuosien aikana jouduin aina silloin tällöin tilanteisiin, että kielitaito ei yksinkertaisesti riittänyt. Koulussa ollessani pärjäsin kielten opiskelussa melko hyvin. Koulussa opitun vieraan kielen siirtäminen puheeksi arkeen on kuitenkin asia erikseen.
Omalta kohdaltani tilannetta varmasti sekä helpotti että vaikeutti sosiaalinen luonteeni. Tuppisuuksi en ryhtynyt koskaan, vaikka maa ja puhuttava kieli vaihtuivat useasti. Aina rohkeasti puhumaan asioista ja tarinoita kertomaan, vaikka kielitaito olikin ajoittain vielä pahasti hakusessa.
Joku on ujo, toinen arka. Joku epäilee kielitaitonsa riittämistä tai saattaa kokea osaamattomuutensa häpeälliseksi. Kaikki mainitut asiat ovat ymmärrerttäviä syitä hiljaisuudelle. Hiljaisuuden murtaa näissäkin tapauksissa ripaus rohkeutta. Alkuun pääsee yllättävän vähällä. Ja kun alkuun on päästy, niin loppu tulee kuin itsestään. Hämmästyttävää on myös se, kuinka vähin sanoin lopulta toimeen tulee.
Puhumalla asiat selviävät
Niinimaan Janne kertoi aikoinaan hauskan tarinan Jussi-isästään. Jussi oli tullut Philadelphiaan tapaamaan poikaansa ja ajautunut juttusille joukkueen GM:n kanssa. Janne oli kysynyt isältään, mistä miehet olivat puoli tuntia mahtaneet jutella. Metsästyksestä, kalastuksesta ja talonrakentamisesta oli ollut vastaus. Janne oli pyöritellyt päätään ja todennut: "Ethän nää puhu ees englantia!"
Otakar Janeckýn uran päättymisen kunniaksi järjestettiin hänen kotikaupungissaan Pardubicessä ottelu, johon myös minä sain kunnian osallistua. Team Janecký koostui lähes kokonaan suomalaisista pelaajista. Kun muut lensivät Helsingistä Prahaan, niin minulle Otto järjesti autokyydin Salzburgista Pardubiceen ja takaisin.
Jutustelua tšekin kielellä
Matka suuntaansa kesti useamman tunnin. Jos nyt en ihan väärin muista, niin kuljettajan nimi oli Radek. Se mikä automatkasta päälimmäisenä jäi mieleeni oli se, että Radek ei puhunut sanaakaan englantia, eikä myöskään saksaa. Se oli sitten tšekin kieli ainoa, jolla juteltiin.
Kyllä siinä lopulta taisi käydä samoin kuin Niinimaan Jussille, että juttua piisasi, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Olisi hauska kuulla, miltä se keskustelu oikein mahtoi kuulostaa. Siinä käytiin läpi lähinnä tuttuja nimiä ja mistä kukin oli kotoisin. Joku saattoi olla hokej kral ja joku toinen taas ei.
Kuluneita tuntejakin siinä taidettiin aikamme kuluksi laskeskella tyyliin jedna, dva, tri. Mihinkään hirveän syvälliseen juttu ei kuitenkaan koskaan johtanut. Juttuun tulimme ja matka taittui leppoisasti. Paluumatkalla esitin ajoittain nukkuvaa matkustajaa ja Radek sai keskittyä höpöttelyn sijasta ratin pyörittämiseen.
Wooden leg
Pitkän uran NHL:ssä pelaajana ja valmentaja tehnyt Tony Granato pelasi kaudella 97-98 San Josessa. Vanha kettu näki kovaa vauhtia lähestyneen uhan ja nosti polvensa suojakseen. Törmäsin reisi edellä Granaton polveen ja jonkinasteinen synnytys käynnistyi Dallasin Reunion-areenan koppikäytävällä keväällä -98.
Sanotaan, että kun on synnyttänyt, niin tietää mitä kipu on. Synnytyksen tasolle kivussa en siis ole koskaan päässyt. Mutta kipu oli kova, kun raahauduin kaukalosta vaihtoaitioon ja siitä edelleen koppikäytävän lattialle.
Joukkueemme fysioterapeutti kyseli mihin sattuu. Sain kivun keskeltä kerrotuksi, että kyseessä oli hemmetinmoinen puujalka eli wooden leg. Yritin inttää, että kyseessä on wooden leg, eikä mikään polvivamma. Mitä sitä polvea vääntelemään, kun kyseessä on wooden leg.
Lårkaka ja Oberschenkelprellung
Jos olisin sillä hetkellä tiennyt Charles Radbournen tarinan, niin tilanne olisi selvinnyt muitta mutkitta. Charley horse, suomalaisittain puujalka, ei tullut silloin mieleeni, kun sitä olisin eniten tarvinnut. Ja miten se olisi voinut tulla, kun en ollut koko sanaa koskaan aiemmin kuullut.
Krampit ja kivut Radbournen jaloissa johtivat charley horse -nimen syntyyn. Kyseessä on siis puujalka. Opin kivun kautta, että wooden leg on kaukana oikeasta käännöksestä.
Päätin, että Dallasin episodi ei tule toistumaan. Opettelin etukäteen tärkeimmät ja yleisimmät vammojen nimet paikallisella kielellä, mihin maahan sitten meninkään. Ruotsissa siitä oli hyötyä, sillä lårkaka eli reisikakku tuli hankituksi myös siellä.
Itävallassa joukkueemme fysio oli onneksi Australiasta eli siellä selvittiin siten lontoolla. Tiukan paikan tullen kieli olisi saattanut mennä jopa solmuun, sillä reiden ruhje saksaksi on Oberschenkelprellung.
Juha Lind